Ei ihan loppuun saakka
SJK-j/03 – VIFK 2-2 (1-0)
21 min 1-0 Toivo Valakari
55 min 2-0 Nico Rajala
57 min 2-1 Miika Lipponen
60 min 2-2 Lalou Zacharias
Ihan ei riittänyt nuorempien pelimiesten taito ja tahto loppuun saakka vanhempien sarjassa, vaan kahden maalin johto kuihtui VIFK:n tiheässä tahdissa tekemiin maaleihin toisella puoliajalla C14 -ikäluokan Ykkösen matsissa.
Taidollisesti nuorempi kotijoukkue oli selkeästi parempi kuin fyysisempi vieralija, jonka pelaamista värittivät melko rouheat otteet, joista olisi voinut antaa enemmänkin kuin kaksi varoitusta. Sen verran kovia otteita VIFK:n joukkue ottelussa esitti, että taidossa on melkoisesti kehittämistä.
Ottelun ensimmäisellä puoliajalla Toivo Valakari pääsi tekemään läheltä johtomaalin ja toisella puoliajalla Nico Rajala tuplasi johdon. Vieraat saivat kuitenkin himpun verran onnekkaastikin kavennuksensa, mutta vastaavasti toinen maali tulikin sitten ihan hyvällä vedolla.
Mitään syytä sen suurempaan harmitteluun kotijoukkueella ei kuitenkaan ole, vaan tällaiset ottelut varmasti kehittävät joukkuetta tulevaisuuden kovempiin koitoksiin.