Euraan vie cup-tie

Euraan vie cup-tie TP-Seinäjoki aloittaa cup-taipaleensa keskiviikkona Eurassa. Vastaan asettuu Kolmosessa pelaava Euran Pallo. EuPa ei ole toistaiseksi aloittanut sarjapelejään Satakunnan Kolmosessa, vaan joukkueen ensimmäinen sarjaottelu on vasta 27.5. Nastaa vastaan, eli neljännen kierroksen matsi käynee mainiosti harjoituksesta sitä varten.TP on viime vuosina menestynyt varsin kelvollisesti cupissa. Aika moni muistaa, että viime kaudella seura vietti 50-vuotisjuhliaan kaatamalla Kuopion Palloseuran 1-0 ja putosi tiukan kamppailun jälkeen Tampere Unitedille samoin numeroin.Myös edellisellä kaudella TP-Seinäjoki tarjoili seinäjokelaiselle yleisölle herkkupalan saatuaan cupissa kotiinsa tuolloin vielä hengissä olleen liigan hopeajoukkueen AC Allianssin.EuPan kanssa on kohdattu Palloliiton sarjoissa kahdesti. Vuonna 1995 Keith Armstrongin valmennuksessa tuli Eurassa tukkaan 2-0, mutta kauden huipentuessa nousuun TP onnistui pilaamaan euralaisten nousujuhlat Seinäjoella tyrmäten vastustajan peräti 8-1. Toni Suutari tulitti tuossa ottelussa huikeat kuusi maalia ja seuraavalla kierroksella EuPan romahdettua kotonaan Kraftille TP varmisti nousunsa Kaskisissa 6-1 –voitollaan.Myös toinen yhteinen tekijä löytyy seurojen historiasta. Vuonna 1992 Norwich City tuli Suomeen TP-Seinäjoen tuomana ja vieraili Eurassa voittaen siellä 8-0. Robert Fleck oli illan hahmo tehden viisi maalia.TP-Seinäjoen päävalmentaja Thomas Dunne uumoili, että keskikentän taistelija Jarkko Mäki-Maunus saattaisi palata kehiin ainakin puoliajan verran Eurassa. Myös nuoremmille pelaajille on aukeamassa paikkoja, sillä Tommy ennakoi ottavansa mukaan Sami El-Bashin ja Juha Syrjälän.TP on pelannut ennen keskiviikon ottelua kolme sarjapeliä. Tarjolla on ollut maalitonta vierastasuria Teerijärveltä, kotitappiota GBK:lle ja viimeisenä riemastuttava 4-1 –vierasvoitto FC Korsholmasta erittäin vahvan esityksen jälkeen. Jos joukkue pystyy luomaan tekopaikkoja samaan tahtiin Eurassa kuin loi Mustasaaressa, pitäisi TP-Seinäjoella olla mahdollisuudet iskeä voittoon riittävät osumat. EuPaa ei kuitenkaan kannata aliarvioida, onhan joukkue vuosikausia pelannut Kakkosessakin. Tuttuja nimiä ryhmästä on vaikea paikallistaa, mutta ainakin Risto-Matti Raivio on pelannut aiemmin P-Iiroissa ja Markus Halme kävi TP-Seinäjoenkin treeneissä pari vuotta sitten.Ottelu Eurassa alkaa 18.30.