Haavoitettu Oranssi 94 voitti VPS:n

Haavoitettu Oranssi 94 voitti VPS:nKiduttavuudessaan legendaarinen urheiluselostaja Juha Jokinen totesi sanaseppomaisesti joskus muinaisella 80 -luvulla erään naistennispelaajan ”taistelevan haavoitetun naarastiikerin lailla”. Mitähän olisi ikiruskettunut Juha todennut, jos olisi nähnyt TP-Seinäjoen ja Vaasan Palloseuran junioreiden C-15 poikien aluesarjakamppailun Silmukkatien kentällä Vaasassa keskiviikkoillan tihkusateessa? Loukkaantumisten ja sairastelujen verottama TP Oranssi sai muutaman minuutin pelin jälkeen kaksi uutta loukkaantumistapausta ja miehet olivat loppua heti alkuunsa. Matkassa oltiin kahden vaihtomiehen voimin ja kun Raitt Peltojalle ja Panu Lepälle tuli samantapaiset takareiden yläosan vammat joko kokonaan uusina tai vanhojen vaivojen pahentuessa sateen liukastamalla kentällä, oltiin tilanteessa, jossa tarvittiin todellista venymistä. Ja sitähän nähtiin jokaiselta oranssipaitaiselta pelaajalta. Raitt ja Panu saivat kylmähoitoa ja hammasta purren jatkoivat pelaamista aivan loppuhetkille asti. Em. selostajaa mukaillen voi todeta, että TP:n ysineloset taistelivat alusta loppuun haavoitetun urostiikerin lailla. Äreänä ja väsymättömänä. Kova työ palkittiin makealla 1-2 (0-0) voitolla vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen.Ensimmäinen jakso oli melkoista potkupalloa puolin ja toisin. Pallo oli liikaa ilmassa ja sitä pomputettiin tilanteessa kuin tilanteessa. Syötöt olivat vaikeita ja menivät sen takia turhan usein harakoille tai vastustajan koipeen. Hätäilyn makua oli kummankin joukkueen otteissa. Vieraiden puolustus oli tavan takaa vaikeuksissa nopean VPS-kärjen Miika Niemen kanssa. Vastaavia ongelmia oli tosin VPS-j:n puolustuksella. Kotijoukkue sai rangaistuspotkun 19. minuutilla, kun Roope Takala joutui kaatamaan vastustajan kohtalokkaasti. TP:n maalissa pelannut Atte Mäkelä kuitenkin torjui upeasti rankkarin, eikä seuranneesta jälkihärdellistäkään takaiskua tullut.Toiselle jaksolle tehdyt kokoonpanomuutokset olivat ilmeisen onnistuneita, koska TP:n peli rauhoittui ja oli ajoittain jopa hienon näköistä. Kuitenkin voiton jahtaaminen jatkui edelleen enemmän kovaan työmoraaliin kuin silmiä hivelevään taitopeliin nojautuen. Vastustajan pelityylillä oli varmasti myös oma osuutensa siihen, että peli meni kaikkinensa rikkonaiseksi vääntämiseksi. Vierasjoukkueen tuskanhiki kuivahti ratkaisevasti, kun kuudennella minuutilla Veli-Pekka ”Vemmu” Pajula veti hienon roikkupallon yli vastaan tulleen maalivahdin ja vei TP:n riemastuttavasti 0-1 johtoon. ”Vemmu” oli aloitteentekijänä myös TP:n 0-2 osumassa (18. min), kun hän vapautti syötöllään Pekka Jaskarin kovalla vauhdilla läpiajoon. Pekka otti pallon komeasti haltuunsa ja painoi kohti maalia. Hallittu veto ja pallo tolppien välistä verkon perille oli temppu, mikä nosti riemun Oranssin leirissä ylimmilleen. Ottelun loppuhetkillä VPS-j pääsi vapaapotkusta kyseenalaisten vaiheiden jälkeen kaventamaan loppulukemiksi 1-2. Tilanteessa kotijoukkueen tulokseton vapaapotku uusittiin sillä perusteella, ettei tuomari ollut antanut lupaa. Eipä antanut toiseenkaan vapariin, mutta niin vain maali hyväksyttiin.TP:n maalissa pelannut Ilmajoen Kisailijoiden kasvatti Atte Mäkelä pelasi erinomaisen ottelun. Kaksoisedustussäännöllä IK:sta apuun saatu Atte säväytti erityisesti rohkeilla, oikea-aikaisilla ja varmoilla vastaantuloillaan. Pallo jäi komeasti hanskoihin vastustajan hyökkääjien jalkoihin syöksyttäessä. Puhtaan taitavaa maalivahtipeliä kaikin puolin.Puolustuksen kokoonpanoa jouduttiin säätämään useaan otteeseen ottelun aikana. Poissaolot muuttivat koko kentällisen rakentamista. Vakiotoppari Antti Viita aloitti keskikentällä ja siirtyi vasta loppuminuuttien aikana tutulle paikalleen varmistamaan voittopisteitä omalta osaltaan. Toppareina aloittivat Roope Takala ja Aapo Metsä-Ketelä. He pelasivat todella hyvin. Lopussa Aapo pääsi keskikentälle, jota näyttäisi kuitenkin pitävän omimpana pelipaikkanaan. Laitapakkeina aloittivat Miika Eronen ja Raitt Peltoja. Raitt pelasi lähes koko ottelun, vaikka edellä selostettu vamma laittoi nuoren miehen irvistelemään muhkeasti. Miika pelasi välillä myös keskikentällä. Toiselle puoliajalle laitalinkkinä aloittanut Sammy Saarinen sai komennon laitapakiksi ja loppuhetkillä myös toisella puolella linkkinä hienon ottelun pelannut Matti Rajalasai samanlaisen komennon. Matin peliä kelpasi Vaasassa katsoa. Taistelua riitti muille esimerkiksi asti. Kaksinkamppailuvoittoja tuli solkenaan. Jopa ilmatilan herruutta Matti näytti pitävän laajalla säteellä. Nopeudellaan hän aiheutti kotijoukkueen puolustukselle tuskaisia hetkiä. Myös usea laadukas keskitys jäi Matin otteista positiivisena mieleen.Veli-Pekka ”Vemmu” Pajulan mukanaolo näkyi toisen jakson ratkaisuhetkillä edellä kerrotusti hyvin korostuneesti. Onnistumiset ruokkivat toivottavasti pitkin kesää vammoista kärsineen Vemmun itseluottamusta niin, että se näkyy alati kohentuvina pelisuorituksina syksyn tiukoissa otteluissa myös B-junnujen SM-sarjassa. Vemmu ehti pelata niin keskikentällä kuin kärjessä, kun miespulassa ja loukkaantumisten takia kokoonpanoa jouduttiin moneen kertaan muovaamaan.Kärjessä aloittivat Pekka Jaskari ja Panu Leppä. Panu oli alussa saamansa vamman takia pitkiä aikoja kentän sivussa, mutta kävi sitten sisukkaasti kentällä. Pelivire ei ymmärrettävästi ollut paras mahdollinen, kun joka askeleella teki kipeää. Panun ja Raittin taisteluasenne vammoistaan huolimatta oli yksi voiton avain. Se toi muille kaivattua lepoaikaa ja antoi esimerkkiä siitä, ettei vaasalaisille helpolla antauduta.Pekka Jaskari teki kärjessä kovasti töitä ja ottelun edetessä tekemiseen tuli oikea annos lisää malttia ja järkeä. Niinpä tuloksena oli voittomaali ja monta muutakin hyvää yritystä.Aleksi Aho ja Saku Pikkarainen saivat tässä ottelussa enemmän vastuuta ja peliaikaa kuin hetkeen on nähty. Kumpikin vastasi huutoon hienosti ja hoiti oman tehtävänsä tyylillä. Kumpaakin tarvittiin niin laitalinkkinä kuin hyökkäävässä roolissa. Aleksilla oli muutama todella maukas tilanne ja yksi todellinen tuhannen taalan paikka.Kaiken kaikkiaan matkassa oli hyvähenkinen ja taisteleva Oranssi joukkue. Pojat sopeutuivat oikean pelimiehen asenteella moniin kokoonpanomuutoksiin, joihin valmennuskaksikko Reijo Leppä ja Aatos Takala joutui ottelun kestäessä turvautumaan. Reijo ja ”Ade” saivat muutoksilla koko ajan aste asteelta lisää ryhtiä tekemiseen ja lopussa koko joukkue sai ansaitsemansa palkinnon. Toivoa sopii, että jo seuraavassa ottelussa (torstaina 3.9. Prunttimäessä Kaustisen Pohjan-Veikkoja vastaan) joukkue on terveemmässä kunnossa. Siitä voi varmasti lähteä, ettei tämä ysinelosten joukkue enää häviä yhtään ottelua. Aluesarjan viimeisessä ottelussa 8. syyskuuta on vastassa Lapuan Virkiä vieraissa.