Hallinta ei riitä
Hallinta ei riitäOLS – TP-Seinäjoki 2-1 (1-0)05 min 1-0 Juhani Kantomaa54 min 1-1 Johannes Saranpää rp.77 min 2-1 Lasse PohjolaTP-Seinäjoen vierasottelu Oulun Luistinseuraa päättyi kirvelevään 2-1 (1-0) -tappioon, vaikka pelin hallinta oli miltei täydellisesti vierasjoukkueella. Hallintaa ei palkita, ellei todellisia tekopaikkoja luoda ja niitä hyödynnetä, sen sai oranssinuttuinen joukkue todeta vetisessä ottelussaan Castrénin uitetulla muovimatolla.Vielä tunti ennen ottelun alkua peliä oltiin jo peruuttamassa, sillä Oulussa vettä tuli todellakin taivaan täydeltä ihan maahan saakka ja tekonurmi oli kuin lasten kahluuallas. Sade kuitenkin taukosi ja aurinkokin pilkisteli ajoittain, varsinkin kotijoukkueelle, sillä ajassa 4.54 oli pallo ensimmäistä kertaa Tero Kinnusen selän takana.Maalia edelsi vasemmalla laidalla Mikko Väänäsen pieni sijoittumisvirhe, jonka mainion ottelun pelannut Niko Heiskanen armotta hyödynsi, keskitti keskelle ja tarjoili namupaikan Juhani Kantomaalle, jonka laukaus painui tolpan kautta sisään.Maalin jälkeen TP-Seinäjoki otti pelin haltuunsa pyörittäen palloa. Pyörittäminen oli kuitenkin tehotonta ja ainoa paikka tasoitukseen tuli pelikellon kuluttaessa 37. minuuttia, jolloin Topias Tervasmäki pääsi takatolpalla kurottamaan ylettymättä palloon. Jos Tervasmäki olisi palloon ehtinyt, olisi maali ollut varma, silä AC Oulun kakkosmaalivahti Denys Pervov oli tlanteesta myöhässä.Toisella puoliajalla vieraat ottivat pelin vieläkin selvemmin haltuunsa. Kaikkiaan vieraat hankkivat toisella puoliajalla ottelun kaikki kuusi kulmuriaan ja yksi niistä aiheutti tilanteen OLS:n maalilla, jossa pallo osui ajoittan hieman haparoivasti tuominneen erotuomari Kimmo Halmkronan mielestä Niko Heiskasen käteen. Halmkrona tuomitsi tilanteesta pilkun, jonka vetäjää ei ensin meinattu saada selville. Lopulta Johannes Saranpää asettui pallon taakse ja tulitti pelivälineen varmasti verkkoon tasoittaen ottelun kellon näyettyä 54. peliminuuttia. Maali oli juuri varusmiespalvelukseen astuneelle "Jossulle" kauden neljäs ja näillä maaleilla hän on myös joukkueen paras maalintekijä.Nelisen minuuttia "Jossun" tasoituksen jälkeen oli TP-Seinäjoella erinomainen tilaisus siirtyä ottelussa johtoon. OLS:n maalivahti Pervovin purku tuli suoraan keskikentälle Henri Saranpäälle, jonka laukaus ei kuitenkaan noussut tarpeeksi, vaan päätyi suoraan Pervovin syliin. Hallitulla nostolla johtmaali olisi ollut selvä juttu, mutta valitettvasti se ei ollut tullakseen.OLS teki voittomaalinsa ottelussa kuin varkain. Koko toisen puoliajan keltapaitainen kotijoukkue oli pakotettu omalle kenttäpuoliskolleen, mutta 77. minuutilla yski purkupalloista tuli Tommi Siekkiselle, joka ajautui kulmaan ja keskitti sieltä maalille. Tilanne näytti olevan jo täysin kontrollissa, sillä Tiitus Lehtinen ehti ensimmäisenä palloon. Valitettavasti Lehtisen purku jäi vajavaiseksi ja suuntautui suoraan rangaistusalueen ulkopuolella odotaneen Lasse Pohjolan jalkihin. Mies tulitti välittömästi pallon verkkoon ja näin OLS meni täysin pelitilanteiden ja -hallinnan vastaisesti johtoon ja saman tien voittoon, sillä lopussa TP-Seinäjoki ei kyennyt luomaan todella vaarallisia tilanteita.Oulun reissulta tuloksena oli kauden kolmas tappio ja samalla se tarkoitaa sitä, että ellei voittoja ala tulla todella nopeaan tahtin ja pikkuisen tiuhempaan, karkaa kärki omille teilleen ja puheet noususta voidaan haudata. Pelillisesti ottelu oli nyt parempaa kuin esimerkiksi Norrvalla FF:aa tai Kingsiä vastaan, mutta se tuskin lohduttaa kun palkintona ei ollut pistettäkään.Ottelussa TP-Seinäjoen joukoista palkittiin Abdullahi Danjouma, joka kyllä ajoittan välätteli ja oli paha pideltävä isäntien puolustukselle, sekä Veikkausraadn toimesta kahdella sakaraisella Johannes Saranpää, jonka saldo on nyt 14 tähteä. Kotijoukkueesta palkinto ojennettiin Lasse Pohjolalle, kolme sakaraista Niko Heiskaselle ja yksi tähti ensimmäisen maalin tehneelle Juhani Kantomaalle.Orastavan värisokeuden elkeitä muutamissa sivurajatilanteissa osoittanut erotuomari Kimmo Halmkrona jakoi varoituksia kotijoukkueesta Olavi Arvolalle ja vieraista sekä Abdullahi Danjoumalle, Tero Mäntylälle, että Henri Saranpäälle. Sen sijaan Halmkrona ei nähnyt kotijoukkueen Adrian Rizvanin possumaista temppua, jossa tämä potkaisi pallon, pelitilanteen oltua seis, suoraan päin Jere Jääskeläistä aivan tarkoituksellisesti. Moiset typeryydet eivät todellakaan kuulu peliin.Tilanne on TP-Seinäjoen kohdala nyt se, että ellei lauantaina ala tapahtua sarjajohtaja PS Kemiä vastaan, voidaan ryhtyä miettimään, millainen joukkue kasataan ensi kaudelle. On sangen luultavaa, että Mikael Muurimäki, Lasse Männikkö, Pekka Väänänen ja ainakin pelikiellosta vapautuva Petri Niemi oat käytössä lauantaina.TP-Seinäjoki: Tero Kinnunen, Mikko Väänänen, Ari Suokas, Tiitus Lehtinen, Tero Mäntylä (v), Henri Saranpää (v), Jarkko Mäki-Maunus (71. Jere Jääskeläinen), Johannes Saranpää, Topias Tervasmäki (88. Timo Rauhala), Juha Eteläaho (78. Ville Pakkala), Abdullahi Danjouma (v)