Inter näytti tasonsa
Inter näytti tasonsa TP-Seinäjoki – FC Inter 0-3 (0-2)06 min 0-1 Joni Kauko43 min 0-2 Thomas Grönroos70 min 0-3 Alban FeratiA-juniorien SM-karsintasarjan suvereeni voittaja FC Inter osoitti lauantaina SM-sarjan toisella kierroksella, että joukkue kuuluu maan ehdottomaan eliittiin omassa ikäluokassaan. TP-Seinäjoki teki sen minkä pystyi, mutta pisteet matkasivat vastustamattomasti Turkuun. TP:lläkin oli ottelussa hyviä maalintekotilanteita, mutta totuuden nimessä vieraat olivat pelillisesti pari askelelta edellä. Ihan kaikkea Interin ei tarvinnut ottelussa laittaa likoon, mutta esitys oli silti kaiken kaikkiaan melko vakuuttava.Oranssipaitaisen kotijoukkueen ei kuitenkaan tarvitse hävetä esitystään, päinvastoin. TP pelasi yritteliäästi ja sillä tasolla mihin joukkue pystyy eikä paljon enempää voida vaatia. Edustusjoukkueessa myöhemmin samana päivänä hyvin pelanneen Jere Jääskeläisen puuttuminen keskikentältä ehkä peliesityksessä näkyi jollain lailla, mutta tuskinpa se lopputulokseen vaikutti.Inter siirtyi johtoon jo alkuminuuteilla Joni Kaukon volleyvedon löydettyä pallon mentävän aukon etutolpan juuresta. Jussi Kankaanpäällä oli tämän jälkeen hyvä ajo ja laukaus, mutta ilman tulosta. Rami Sariola puolestaan joutui pelastamaan pelivälineen maaliviivalta väljemmille vesille, kun mv. Matti Tervasmäki oli pelattu ulos tilanteesta. 0-2 syntyi pahaan paikkaan juuri ennen taukoa Thomas Grönroosin toimesta.Alban Feratin toisella puoliajalla tekemä Interin kolmas maali oli lopullinen sinetti ottelulle, mutta TP:llä ja varsinkin Olli Rintamäellä oli vielä pari hyvää paikkaa rikkoa kuparinen.TP-Seinäjoki: Matti Tervasmäki, Juha Syrjälä, Anssi Syrjämäki, Rami Sariola, Jukka Ahola (48. Teemu Ala-Lahti), Olli Rintamäki (72. min Teemu Rajala), Ville Kukkanen, Sami El-Bash, Timo Rauhala (60. min Atte Aaltonen), Jussi Kankaanpää, Ville Pakkala
Takaisin uutisiin