Järvinen kaatoi Tervarit – toivonkipinä elää
Järvinen kaatoi Tervarit – toivonkipinä elää TP-Seinäjoki – Tervarit 2-0 (2-0)33 min 1-0 Janne Järvinen43 min 2-0 Janne JärvinenTP-Seinäjoen oljenkorsi kesti sunnuntaina, kun Janne Järvinen upotti Tervarit kolealla Keskuskentällä kahdella hienolla ensimmäisen puoliajan osumalla. Järvisellä on nyt koossa seitsemän maalia tämän kauden Ykkösessä, ylivoimaisesti eniten oranssipaidoista."Tämä oli viimeisiä oljenkorsia ja hyvällä asenteella ja sykkeellä pelattiinkin, vaikka verryttelyssä näytti huolestuttavalta. Pojat kuitenkin laittoivat itsensä likoon ja voittivat varsinkin keskialueella tärkeitä kakkospalloja. Tehtiin pari komeaa maalia ja pidettiin pitkästä aikaa omassa päässä nolla. Kaikki on vielä mahdollista", huojentunut valmentaja Jari Kujala katseli tyytyväisenä omiensa esitystä.Vaikka Järvinen nousi maaleillaan ottelun sankariksi, oli voitto kuitenkin koko joukkueen voitto. Keskialueen syöttöpeli takelteli aika ajoin, mutta muuten suoritus oli täysin kelvollinen. Mika Kallio erottui keskuspuolustuksessa varmoilla otteillaan.Tappion myötä jopa karsintauhkaan joutunut Tervarit sen sijaan oli pienoinen pettymys, mutta valmentaja Kimmo Hurtigin mukaan kotijoukkueellakin oli osuutta asiaan."Tiedossa oli, ettei tämä ole helppo paikka. Ensimmäinen jakso oli meiltä todella heikko. TP tuli hyvällä asenteella, taisteli, teki hyviä vastaiskuja ja ansaitsi pisteet"Edes toisen jakson tappioasemassa vieraat eivät pystyneet juurikaan ahdistelemaan Kalle Luodetta TP:n maalilla. Oranssipaidoille sen sijaan aukeni muutamia hyviä ylivoimahyökkäyksiä, mutta viimeinen syöttö tai viimeistely-yritys ontui.Ottelun avausmaali syntyi hienon yhdistelmän jälkeen. Jyri Hietaharju löysi syötöllään laidalla nousseen Mika Hiekan, joka lähetti matalan keskityksen maalille. Keskellä vartioitu Janne Järvinen päästi pallon ovelasti takana vapaana olleelle Juho Järviselle, tämän veto blokattiin, mutta peliväline ajautui Janne Järviselle, joka sai kunnian laukoa läheltä verkot tötterölle.Toisessa osumassaan Järvinen puolestaan voitti rangaistusalueen rajoilla kaksinkamppailussa purkua yrittäneen Kefyalew Tekollan, rynni karkuun ja ampui toisen maalinsa ohi mv. Jani Luukkosen.