Kahden virtuoosin show
Kahden virtuoosin showVirkiä – TP-Seinäjoki 0-8 (0-6)06 min 0-1 Mikko Ylihärsilä07 min 0-2 Ylihärsilä25 min 0-3 Ylihärsilä37 min 0-4 Jere Jääskeläinen39 min 0-5 Mikael Muurimäki42 min 0-6 Muurimäki62 min 0-7 Muurimäki63 min 0-8 YlihärsiläLapuan Virkiä oli juuri niin heikko lauantain ottelussa TP-Seinäjokea vastaan Kakkosen Lohko C:n kamppailussa kuin sen pistesaldo lohkon hännillä osoittaa. Hyvällä asenteella otteluun tullut TP-Seinäjoki nöyryytti Virkiää peräti 8-0 (6-0) Lapuan Keskuskentällä tehden selvää jälkeä isännistä. Itse asiassa numerot imartelevat Virkiää, sillä ei olisi ollut mikään vääryys, vaikka numerot olisivat olleet vieläkin radikaalimmat.Liekö niin, että Lapualla oli oltu kaukaa viisaita ja jätetty tulostaulu kokonaan pois käytöstä, sillä vierasjoukkueen ilotulitus olisi laittanut koneenkäyttäjän melko koville. Eipä silti, väittihän kuuluttajakin Virkiällä olevan peräti 14 pistettä. No, tulihan se korjauskin sieltä, sillä ei niitä pisteitä ole kuin yksi.Tehtailun aloitti kuuden minuutin jälkeen Mikko Ylihärsilä jatkaen sitä vain minuuttia myöhemmin. Jo ennen kahta maaliaan Mikko tulitti ja pallo livahti maalilla pelanneen Lauri Pelanterin längistä muuttaen suuntaa sen verran, että pallo painui kulmuriksi.Kolmannen maalinsa ja päivän ensimmäisen hattutempun viimeisteli Ylihärsilä 26. minuutilla lauottuaan ensin tolppaan. virkiäläispuolustuksen seuratessa tilannetta kauniisti katseillaan kävi ”Myhi” tuikkaamassa pallon kolmannen kerran isäntien verkkoon.Karuselli jatkui vielä kiivaana ennen taukoa. 38. minuutilla Jere Jääskeläinen tulitti kaukaa kotijoukkueen pelaajan kautta pallon verkkoon ja minuuttia myöhemmin oli asialla Mikael Muurimäki. Vielä kolme minuuttia ennen taukoa nähtiin yksi maali.Muurimäki kieputti komeasti Virkiän pakkia ja teki iltapäivän upeimman osuman laukomalla pallon aivan takayläkulmaan antaen vieraille kuuden maalin taukojohdon.Toinen puoliaika alkoi TP-Seinäjoen osalta terävästi. Mikko Ylihärsilä kaadettiin läpiajossa miehen pidettyä lapualaisia jälleen pujottelukeppeinä. ”Myhi” asettui itse vetämään pilkkua. Virkiän maalilla seisoneelle Lauri Pelanterille sattui kuitenkin nuorukaisen tähtihetki ja hän torjui vedon. Vain pari minuuttia edellisestä ”Myhi” puski pallon voimalla hirteen Ville Pajulan keskityksestä. Maaleja saatiin odottaa vielä muutama minuutti.Mikael Muurimäki päätti teurastuksen kahdella osumallaan 62. ja 63. minuuteilla nostaen saldonsa 15 osumaan. Mikko Ylihärsilällä maaleja on kasassa nyt yhtä monta, eli kaksikko on viimeistellyt yhteensä 30 osumaa tällä kaudella.Peli oli niin yhteen maaliin pelaamista, ettei moista ole sarjapeleissä aikoihin nähty. Edellisen kerran TP-Seinäjoki on voittanut sarjaottelun kahdeksan maalin erolla kaudella 1985 Kolmosessa. Silloin Rautsun Reipas kaatui 10-2.Voitto tarkoitti TP-Seinäjoen osalta sitä, että naapuriseura Sepsi-78 ja FC YPA pysyvät varmuudella takana, tapahtui viimeisellä kierroksella mitä tahansa. Kotonaan JBK:lle hävinnyt OLS jäi nyt kahden pisteen päähän ja tasapelikin oululaisia vastaan ensi viikonlopun viimeisessä ottelussa varmistaa TP-Seinäjoelle lohkon neljännen sijan.Lapuan matsi oli kohtuullisen siisti, eikä erotuomari Kim Ittosella ollut mitään vaikeuksia pitää peliä hyppysissään. Varoitukset hän antoi kotijoukkueen Topi Manulle ja Lauri Tuomaalalle, sekä TP-Seinäjoen Tiitus Lehtiselle. Voisi kai sanoa, että kaikki laput tulivat aiheesta.Ottelun tarkkasilmäinen tähtiraati palkitsi kolmella tähdellä Mikael Muurimäen. Kaksi tähteä meni Mikko Ylihärsilälle ja yksi Ville Pajulalle. ”Myhillä” on nyt eniten tähtiä TP-Seinäjoen joukkueesta, yhteensä 17.Olikin varmasti päivän selvää, että Mikko ja Mikki olivat joukkueen kaksi parasta viimeisteltyään yhteensä seitsemän maalia. Koko joukkue pelasi kuitenkin varsin hyvin, vaikka vastustajasta ei paljon harmia ollutkaan. Oli kuitenkin loistava osoitus joukkueen asenteesta, ettei peliä lähdetty hoitamaan puolivillaisesti. Samalla oli hieno juttu nähdä jälleen yhden nuoren kasvatin debytoivan Olli Rintamäen tultua tauolta Henri Ertin paikalle. Yhteensä tällä kaudella on tehnyt debyyttinsä edustusjoukkueen virallisissa otteluissa yhdeksän nuorukaista. Melko messevä saavutus kun vertaa sitä mihin tahansa lähialueen seuraan tai vaikka valtakunnallisellakin tasolla.Valmentaja Thomas Dunne oli ottelun jälkeen erittäin tyytyväinen omiensa otteisiin, eikä syyttä.”Huolimatta siitä miten heikko vastustajamme tänään oli, pojat tulivat hyvin matsiin ja tekivät hommansa kunnioitettavalla tavalla. Oli aivan selvää, että meidän pitää tulla tähänkin peliin tosissaan, sillä Virkiällä oli alla pari melko hyvää matsia”, Dunne kiitteli.”Me odotimme tästä pahempaa peliä kuin tämä siten lopulta oli. Viikolla harjoituksissa oli havaittavissa pientä jännitystä. Kai se johtui siitä, että tavoitteemme oli edelleen parantaa sijoitusta ja Virkiää vastaan pelatut ottelut ovat olleet tiukkoja”, pohti Dunne.Vaikka TP-Seinäjoki oli jo ratkaissut ottelun taukoon mennessä, ei joukkue silti höllännyt ja siitä tuli erityiset kiitokset.”Vaikka peli oli tauolla jo 6-0, tuli joukkue tauolta terävästi ja kunnioitti edelleen vastustajaa sortumatta mihinkään tyhmään neppailuun tai aliarviointiin. Pojat pelasivat tosissaan ja se on hyvä asia, vaikka kausi on jo tässä vaiheessa”, myhäili Dunne kehuen joukkueen asennetta ammattimaiseksi.TP-Seinäjoki: Mäki, Lehtinen (v, 71. Sariola), Kivimäki, Niemi (37. Männikkö), Mikko Väänänen, Pajula, Pekka Väänänen, Jääskeläinen, Erti (46. Rintamäki), Ylihärsilä, Muurimäki