Kankaanpää palasi omiensa pariin

Kankaanpää palasi omiensa pariin TP-Seinäjoki solmi perjantaina vuoden mittaisen sopimuksen oman kasvattinsa, Jussi Kankaanpään, kanssa, joka on viimeiset kaksi kautta edustanut naapuriseura Sepsi-78:aa.Viime kaudella hyökkääjänä pelaava 18-vuotias Kankaanpää viimeisteli naapuriseuralle neljä osumaa Kakkosen Lohko C.ssä ja edelliskaudella saman sarjatason Länsilohkossa osumia tuli tilille seitsemän. Ne riittivät sisäisen maalipörssin ykköstilaan.Kankaanpää oli tehokas pelaaja naapureille myös Suomen Cupissa. Valkeakoskella neljännen kierroksen ottelussa hän teki yhden maalinVaKP:n verkkoon sepsiläisten haettua jatkoajalla 4-2-voiton Kolmosessa pelaavasta VaKP:sta. ja viidennen kierroksen ottelussa TUS:aa vastaan saldo oli knallitemppu haaleahkonsinisten voitettua ottelun 4-1.Kankaanpää siirtyi TP-Seinäjoen junioreista Sepsi-78:n väreihin kaudelle 2005 naapureiden onnistuttua nousemaan takaportin kautta Kakkoseen.Ensi kaudella peliaikaa tulee takuuvarmasti sekä edustusjoukkueessa, että mahdollisesti myös A-junioreissa, joihin Jussi vielä mahtuu. Kankaanpään hankinta on linjassa TP-Seinäjoen toiminnan kanssa, eli seuraan halutaan lähialueen pelaajia, omia kasvatteja ja paluumuuttajia, jotka ovat aikaisemminkin pukeutuneet oranssiin pelipaitaan.Perjantaina solmittu sopimus on 16. edustusjoukkueen pelaajasopimus tulevalle sarjakaudelle.

Takaisin uutisiin