Katkera tasapeli Pietarsaaressa
Katkera tasapeli Pietarsaaressa09.05. FF Jaro – TP-Seinäjoki 1-1 (0-1)10 min 0-1 Mikael Muurimäki90 min 1-1 Timo Kivilompolo (rp)Avauskierroksella Kajaanin Hakan vieraissa voittanut FF Jaro sai kiittää hyvää onneaan ja suosiollista tuomiota saatuaan pilkun yliajalla TP-Seinäjokea vastaan. Näin Mikael Muurimäen kymmenen minuutin kohdalla tekemä johtomaali riitti vain todella pahalle maistuneeseen tasapelipisteeseen.TP-Seinäjoki sai otteluun mukaan FC Interistä sekä maalivahti Sami Sinkkosen, että etutoppari Juho Kirjosen. Kokoonpanoa oli muutenkin hieman muokattu, mutta loukkaantumiset sekoittivat pruukilaisten kuvioita ja saattavat olla harmina jatkossakin, sillä sekä Pasi Oksanen, että Betinho joutuivat jättämään kentän nivusvamman takia. "Paade" tuli sivuun jo vartin jälkeen ja näin Veli-Pekka Nurmi siirtyi pakiksi Jani Honkavaaran otettua paikan keskikentältä.Vaikka kotijoukkue toki hallitsikin ottelua saalistaen toistakymmentä kulmuria, ei punanutuillakaan selviä maalipaikkoja kuitenkaan ollut erityisen usein."Meiltä jäi rankkari saamatta, kun "Mama" kaadettiin toisen puoliajan alkupuolella. No se pilkku, jonka Jaro sai oli sellainen vääntötilanne, josta kai sitten saattoi rankun antaa. Kyllä ottaa päähän tämmöinen", harmitteli TP-Seinäjoen Arto Jalasvaara ottelun jälkeen pahasti käärmeissään.TP-Seinäjoen paras paikka oli Marko Mäenpään pusku kulmurin jälkeen, jonka FF Jaro sai taiteiltua pois maaliviivalta.