Katseet kääntyvät Lapualle
Katseet kääntyvät Lapualle Odotettu ja tunteita nostattava kauden ensimmäinen paikallisottelu TP-Seinäjoen ja Virkiän välillä Kakkosen itälohkossa pelataan torstaina Lapuan keskuskentällä. Molemmat joukkueet lähtevät varmuudella hakemaan vain voittoa ja kiinnitystä maakunnan herruuteen, tasapeli tuskin tyydyttäisi kumpaakaan.Virkiällä on takana hieno kausi Kolmosessa ja nousu ylivoimaiseen tyyliin sarjaporrasta ylemmäs. Kakkosessa alku on odotetusti ollut vaikeampaa, mutta Seppo Saranpään luotsaama lapualaisjoukkue on yhtenäinen, yritteliäs ja yllätysvalmis. Virkiän ehkäpä tärkeimmät pelaajat ovat Pohjanmaan Michael Jordan, maalivahti Toni Raiski sekä keskikentän pelintekijä Juha Eteläaho, myös TP:stä tuttu. Yllättäjä Miika Rantasalo on iskenyt sarjassa jo kolme osumaa ja on itälohkon paras pohjalainen maalintekijä. Mielenkiintoinen nimi on myös kentille paluun tehnyt Janne Kotamäki. Ulkomaalaisväriä Virkiään tuo venäläinen puolustaja Alexei Budko.Lapualta selvittyään oranssipaidat aloittavat keskittymisen sunnuntain kotiotteluun, jossa vastaan asettuu tällä hetkellä sarjan kovin joukkue Kings Kuopiosta. Viime syksynä Ykköseen karsineiden savolaisten alkukautta kuvaa parhaiten se, että Kings piti neljä ensimmäistä kierrosta maalinsa puhtaana ja vasta Huima pystyi rikkomaan kuparisen viime sunnuntain kärkiottelussa.Kingsin voi bongata Seinäjoella kahdesti kymmenen päivän sisällä, sillä joukkueet kohtaavat myös Suomen Cupissa keskiviikkona 16.6.