Kohti tuntematonta

Kohti tuntematonta TP-Seinäjoki matkustaa tänään Valkeakoskelle ottamaan mittaa PS-44:sta, eli tutummin ”Sepoista”. PS-44 nousi viime kauden päätteeksi Kakkoseen ja pelaa viime kaudella TP-Seinäjoellekin tutuksi tulleessa Länsilohkossa.Seurat eivät ole koskaan aikaisemmin kohdanneet, joten vastustaja on totaalisen uusi tuttavuus. Ottelu pelataan lämmitettävällä keinonurmella, joten samalla kertaa matsi on TP:n ensimmäinen ulkona pelattava kamppailu tällä kaudella.TP on viimeksi pelannut Vaasassa Kiistoa vastaan. Siellä isännät olivat tylyjä ja iskivät viimeisen vartin aikana neljä maalia voittaen ottelun 6-2. Toki oli tarkoitus, että TP olisi kohdannut Virkiän Liuhtarissa, mutta jokainen joka vaivautuu kurkkaamaan ikkunasta ulos tajuaa, miksi matsi siirrettiin pääsiäismaanantaille.Jo kerran tällä kaudella TP:n asussa pelannut brasilialainen Cassiano palaa kokoonpanoon antamaan lisänäyttöjä ja mukana on tällä kertaa myös toinen brassi, Hudson. Kaksikon mahdollisista sopimuksista päätetään myöhemmin.Varmaa on, että edelleen mennään nuorella nipulla, sillä koko toppariosasto on sivussa ja Lasse Männikkö on työesteiden takia pois reissusta. Ei olisi mikään hirmuinen yllätys, jos päävalmentaja ja joukkueenjohtajakin nähtäisiin pelikengät jalassa tosi toimissa.Ottelu alkaa Valkeakoskella klo 17.45 poiketen alkuperäissuunnitelmasta, sillä matsi pelataan heti FC Haka-HJK –ottelun perään samalla areenalla. Liigajoukkueet aloittavat pelinsä jo klo 15.00.