Pallo-Sepot jäi jalkoihin

Pallo-Sepot jäi jalkoihin TP-Seinäjoki palasi näyttävästi voiton makuun harjoitusotteluissa, kun PS-44 kaatui vieraskentällä 2-6 (1-5). Kumpikaan joukkue ei ollut ottelussa aivan parhaalla kokoonpanolla liikkeellä.TP ratkaisi pelin nopeassa tahdissa ensimmäisellä puoliajalla. Oranssipaidoista Ville Pajula ja Mikko Ylihärsilä osuivat kahdesti ja kertaalleen verkkoa heiluttivat Jere Jääskeläinen ja Mikael Muurimäki. Varsinkin Pajulan 0-4 oli todella komea veto suoraan volleysta samaan tapaan kuin Sepsiä vastaan viime kesänä. Ylihärsilä pelasi maalien lisäksi muutenkin erittäin väkevästi kärjessä.Pallo-Seppojen kantti ei tahtonut kestää nöyryytystä ja kotijoukkue hankkikin seitsemän varoitusta ja ulosajon pelin tiimellyksessä. Kokonaisuutena ottelu oli TP:n kannalta hyökkäyspainotteista peliä, vaikka pari maalia livahti omiinkin.Olosuhteet Valkeakosken Saharan tekonurmella olivat pienestä tihkusateesta huolimatta loistavat ja suorastaan kadehdittavat Seinäjoen vastaaviin verrattuna. TP jatkaa ensi viikolla harjoittelua kuplahallissa ja kohtaa seuraavaksi pääsiäismaanantaina Virkiän Liuhtarin kentällä Lapualla.TP-Seinäjoki: Ahola, Oksanen, Hudson, Kivimäki, Erti, Cassiano, Jääskeläinen, Saranpää, Pajula, Ylihärsilä, Muurimäki (vaihdosta: Mäki, Pekka ja Mikko Väänänen, Kujanpää, Salo)