Kotiavauksessa voitto tavoitteena

Kotiavauksessa voitto tavoitteena TP-Seinäjoen Ykkösessä pelaavat B-juniorit saavat sunnuntaina Prunttimäkeen vieraakseen AC Kajaanin vastaavan yhdistelmän. Ainoa tavoite ottelusta on voitto, sillä kotikentällä ei varsinkaan voi kompastella, mikäli syyskierroksella haluaa menestyä.Syyskierros alkoi TP-Seinäjoen osalta hieman tahmealla esityksellä Kokkolan Ykspihlajassa, missä KPS:n maalivahti Saku-Pekka Sahlgren piti isäntiä käytännössä ihan yksinään pystyssä. Vaikka vieraat hallitsivatkin ottelua, iski kotijoukkue ensimmäisellä puoliajalla kahdesti tehden pelistä vaikean. Pääasia oli kuitenkin se, että vieraspisteet lähtivät mukaan numeroin 4-2.TP-Seinäjoen maalit ottelussa kirjattiin Jaakko Vähäpesolalle, Teemu Penninkankaalle, Jarno Takamäelle ja yhden KPS:n pakki pisti omiin.AC Kajaani nousi Ykköseen kevätkierroksen päätteeksi, joten vastassa on tällä tasolla melkoisen kokematon ryhmä. Avauskierroksella joukkue kohtasi kotikentällään Kokkolan Pallo-Veikot häviten niukasti 2-1. Kokkolassa TP-Seinäjoki pelasi ilman kippariaan Jaakko Lampea ja Henri-Matias Latosaarta. Molempien pitäisi olla nyt mukana ja se vain vahvistaa joukkuetta entisestään. Ottelu alkaa siis Prunttimäen hyväkuntoisella viheriöllä klo 15.00 sunnuntaina ja siitä on hyvä jatkaa futiksen merkeissä siirtymällä Keskuskentälle seuraamaan Seinäjoen Jalkapallokerhon ottelua