Kuortaneen turnaus vauhtiin
Nollakutosten turnaus pääsi hyvään vauhtiin Kuortaneen Urheiluopiston erinomaisissa olosuhteissa. Kahdeksan joukkueen voimin pelattavassa tapahtumassa nähtiin sekä tiukkoja vääntöjä, että muutama melkoinen maalijuhla.
SJK avasi turnauksen Lauritsalan Työväen Palloilijoita vastaan erittäin tiukalla väännöllä, joka kirjattiin lopulta isäntien 4-3 (2-2) voitoksi. Ensimmäisellä puoliajalla maaleja tehtiin vuorotellen. Toisella puoliajalla Oskari Raiski teki ottelun toisen maalinsa Taavi Kangaskokon vietyä kotijoukkueen johtoon. Ensimmäisellä puoliajalla maalinteossa onnistui myös Miro Pohjola.
Toisessa ottelussa SJK laittoi avaukseen ne pelaajat, jotka aloittivat penkiltä ensimmäisen koitoksen. Tässä kin matsissa vaihtoja tehtiin runsaasti ja vastassa ollut kolmen seuran kombinaatio, eli Lohtajan Veikot, jonka ryhmässä pelaa pelaajia myös GBK:sta ja Kannuksen Urasta. Loppunumerot olivat isännille tylyt 10-0 (4-0). Miro Pohjola teki neljä maalia ja Oskari Raiski pommitti hattutempun Tobias Åbyn onnistuttua kahdesti ja Eero Lehdon kertaalleen.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi mainita, että kahdella vierailevalla ryhmällä on sellaisia kavereita tarjoilemassa valmennusosaamista nuorisolle, jotka ovat pelanneet TP-55:n edustusjoukkueessa. Jyri Puhakainen toimii nykyisin LauTP:ssa ja Kai Kuoppamäki puolestaan JäPS:ssa.
Muissa matseissa tulokset menivät seuraavasti:
SJK – LauTP 4-3
LoVe – JäPS 0-3LauTP Akatemia – IK 13-0
WFA – Ilves 1-3SJK – LoVe 10-0JäPS – LauTP 2-2
WFA – LauTP Akatemia 3-1
Ilves – IK 15-0
Ottelut jatkuvat sunnuntaina aamulla klo 09.00. Sunnuntaina menään seuraavan kaavan mukaan:
LauTP Akat – Ilves 09.00 – 10.05IK – WFA 10.10 – 11.15LoVe – LauTP 06 11.20 – 12.25SJK – JäPS 12.30 – 13.35
A4 – B4 13.45 – 14.50A3 – B3 14.55 – 16.00A2 – B2 16.05 – 17.10A1 – B1 17.15 – 18.20