Mikki jahtaa Mikkoa
Mikki jahtaa Mikkoa Vasta kuusi sarjaottelua tällä kaudella pelannut TP-Seinäjoen oma kasvatti, Mikael Muurimäki, on ohittanut yhden kaikkien aikojen oranssi-mustista maalintekijöistä liiton sarjoissa tehdyissä maaleissa. TP-Seinäjoessa pelatessaan 38 maalia Kakkosessa, Ykkösessä ja Veikkausliigassa tulittanut Toni Suutari on joutunut luovuttamaan tilaston kakkossijan tällä kaudella viisi osumaa viimeistelleelle ”Mikille”, jolla on nyt kasassa 42 maalia.”Mikki” on tilastossa kakkosena edellään enää toinen seuran oma kasvatti, nyt VIFK:ssa pelaava Mikko Ylihärsilä. Mikolla on kasassa yhteensä 48 maalia, eli ”Mikillä” on matkaa viime vuoden hyökkääjäkumppaniinsa kuusi osumaa.Mikäli viime kausi antaa mitään viitteitä, on ”Mikillä” hienon hieno mahdollisuus ajaa Mikko kiinni vielä tällä kaudella. Viime kauden seitsemässä viimeisessä ottelussa ”Mikki” nimittäin teki viisi maalia. Nyt tarvittaisiin siis kuusi osumaa.Kolmikon takana tulevat 29 maalia tehnyt Toni Korkeakunnas ja 27 osumaa viimeistellyt Arto Jalasvaara sijoilla neljä ja viisi. Kuudentena listalla on ensimmäinen ulkomaanapu, eli Mark Nangle, joka ehti kahden ja puolen kauden aikana tekemään 24 maalia oranssi-mustissa väreissä.Nykyjoukkueen pelaajista Juha Eteläaho löytyy tämän kauden hyvän saaliinsa johdosta 10 maalillaan sijalta 28. ja kesken kauden Nurmon Palloon siirtynyt Vesa Kivimäki sijalta 24. viimeisteltyään 11 maalia TP-Seinäjoelle.TP-Seinäjoen maalintekijät SPL:n sarjapeleissä01. 48 – Mikko Ylihärsilä02. 42 – Mikael Muurimäki03. 38 – Toni Suutari04. 29 – Toni Korkeakunnas05. 27 – Arto Jalasvaara06. 24 – Mark Nangle07. 22 – Marcelo Nunes08. 21 – Betinho09. 19 – Aleksander Pustov10. 18 – Mark Farthing
Takaisin uutisiin