Nikusta uusi Talent-valmentaja
SJK-junioreiden valmennuskuvioissa nähdään muutoksia lyhyellä varoitusajalla. Juuri uuden jatkopestin seuran kanssa solminut Christian Sund joutuu perhesyistä jättämään paikkansa vuoden lopussa, mutta korvaajakin löydettiin yhtä nopealla aikataululla kuin "Kisun" jättämä jättimäinen aukko syntyi.
Aiemmin Fortum-tutorin pestiä hoitanut Tuomas Nikupeteri tulee jatkamaan "Kisun" laadukkaissa Copa Mundialeissa, eli siinä mielessä kyseessä ei onneksi ollut totaalinen haaksirikko. Tehtävässään "Niku" aloittaa 1. tammikuuta 2016.
"Niku" puolestaan sai samalla joulupukilta aikaistetun joululahjan, eli päätoimisen työn juniorein valmentajana.
Koko seuran väki toivottaa loistavan panoksensa juniorityöhön antaneelle Christian Sundille kaikkea hyvää ja monia menestyksellisiä vuosia valmennustoiminnassa, jatkuu se sitten milloin ja missä hyvänsä.