Nollanelosilla hyvä lauantai
SJK-junioreiden nollaneloset pelasivat isännöimässään turnauksessa varsin hyvän lauantain ottaen kaksi voittoa ja tasapelin. Seitsemällä pisteellään joukkue voitti alkulohkonsa ja saa sunnuntaina aamupäivän semifinaalissa vastaansa toisessa lohkossa samanlaisen saldon keränneen Ajax Sarkkirannan.
Toisen semifinaaliparin muodostavat B-lohkon voittajaksi itsensä pelannut espoolainen FC Honka, sekä A-lohkon kakkonen, Ilves.
Päivän ensimmäisessä ottelussaan SJK-juniorit otti revanssin viime viikonlopun tappiolleen Oulussa. Tornion Pallo -47 joutui taipumaan tällä kertaa numeroin 2-1.
– Vähän kiire meinasi olla vastustajan maalia kohti. Toivoisin pelin rytmittämistä ja tilanteiden tunnistamista. Kierrätystä/pelin painopisteen vaihtoa pitäisi pystyä tekemään jokaisella kentän kolmanneksella. Tämä hieman puuttui tai sitä näkyi liian harvoin, aloitti joukkueen vastuuvalmentaja Tuomas Nikupeteri päivän analysoinnin.
– Molemmilla joukkueilla oli pelissä hyviä tilanteenvaihtoja, josta myös vastustaja olisi voinut tehdä maalin jos toisenkin. Kuitenkin hyvä energia ja tekeminen turnauksen ensimmäiseen peliin joka on monesti ollu haastava tälle joukkueelle, "Niku" lisäsi.
Toisessa kamppailussaan SJK-juniorit kaatoi vantaalaisen Koivukylän Palloseuran vahvan toisen puoliajan ansiosta numeroin 3-2.
– Kaksijakoinen ottelu. Ensimmäinen vartti oli täysin vastustajan. Loppu oli sitten vastaavasti meidän. Aluksi annettiin vastustajalle vähän liikaa tilaa, mutta toisella jaksolla aloimme prässäämään aktiivisesti ja saatiin useita pallonriistoja omalla hyökkäysalueella. Yksi hieno maali erikoistilanteesta ja kaksi loistavaa viimeistelyä meidän hyökkääjiltä. Ehjä, hyvä toinen jakso. Vastustajan maaleissa pieniä nukahduksia, Nikupeteri sanaili ottelusta.
Päivän viimeisessä matsissa vastaan asettui ailahtelevaisesti pelannut Ilves, joka edellisessä kamppailussaan sai kyytiä torniolaisilta peräti 6-1. Peli päättyi maalittomana. Tulos kuitenkin riitti isännille varmistamaan lohkovoiton sen sijaan koutsi ei ollut ihan tyytyväinen näkemäänsä.
– Vaisu matsi. Kaikki eivät antaneet kentällä aivan 100% panosta. Erityisesti näissä kovissa peleissä jokaisen panosta tarvitaan. Sydän pitää olla kentällä mukana. Tottakai väsymystäkin oli mukana, mutta selkeästi "heikoin" suoritus tänään. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa tehdä pelin ratkaiseva maali, tiivisti Nikupeteri fiilikset.