Oma koira puraisi
Oma koira puraisiTP-Seinäjoki – PS Kemi 2-4 (0-2)11 min 0-1 Juha Eteläaho30 min 0-2 Eteläaho52 min 1-2 Petri Niemi67 min 2-2 Ville Pajula rp.78 min 2-3 Erkka Pätsi86 min 2-4 EteläahoVoisi kai sanoa, että oma koira puraisi kipeästi entisen TP-Seinäjoen pelaajan, Juha Eteläaho iskettyä hattutempun Keskuskentällä Kakkosen Lohko C:n kamppailussa isäntien verkkoon. Vierailija PS Kemi oli juuri niin vahva kuin ennakkoon sopi odottaa. Vaikka TP-Seinäjoki esitti vahvan nousun toisella puoliajalla, lähtivät pisteet pohjoiseen numeroin 4-2 (2-0).Eteläaho pääsi tekemään vieraiden johtomaalin jo ottelun 11. minuutilla viimeisteltyään läpiajonsa päätteeksi alakulmaan. Toisen maalinsa mies teki reilun puolentunnin pelin jälkeen puskemalla pallon verkkoon aivan vapaasti Arto Hakalan antamasta vaparista.Toisella puoliajalla kotijoukkue nousi mukaan peliin. Ensin Petri Niemi teki maalin toisessa peräkkäisessä ottelussa sohittuaan pelivälineen verkkoon hirmuisesta ruuhkasta pelin 52. minuutilla ja pelikellon ehdittyä 66. minuutille vedettiin Mikael Muurimäki nurin rangaistusalueella pilkun arvoisesti. Tällä kertaa Vesa Toivola näki sen minkä kaikki muutkin ja vei pallon pilkulle. Ville Pajula ei pilkulta erehtynyt, vaan tasoitti ottelun.Vaikka kotijoukkue painoikin rajuun vastatuuleen, sai PS Kemi onnekkaan johtomaalin 78. minuutilla kulmapotkun jälkeen Erkka Pätsin onnistuttua puskemaan pallon kuin kimmokkeena yläkulmaan.Lopullinen niitti tuli 86. minuutilla PS Kemin vaparin osuttua ensin tolppaan, mistä Eteläaho viimeisteli knallitemppunsa.Otteluraati palkitsi ansaitusti pelin parhaana Eteläahon. Kaksi tähteä annettiin Johannes Saranpäälle ja yksi Pätsille.TP-Seinäjoki: Ahola, Männikkö, Kivimäki, Niemi (v), Saranpää, Pajula, Lehtinen, Pekka Väänänen (60. Jääskeläinen), Erti, Ylihärsilä, Muurimäki (87. Salo)