Osmo Järvi-Laturi in memoriam

Osmo Järvi-Laturi in memoriam

Perjantaina 27.4.2012 tavoitti TP-läiset ja seinäjokelaiset tieto, että Törnävän Pallon kantajoukkoihin kuulunut Osmo oli edellispäivänä siirtynyt sen rajan taakse, josta ei paluuta ole. Ankara ja laajalle levinnyt syöpä oli taas kerran korjannut liian kallisarvoista viljaa.

Kun Osmo Järvi-Laturi nimitettiin Seinäjoen Säästöpankin Törnävän konttorinjohtajaksi , niin heti seuraavan vuoden 1965 alusta lukien hänet valittiin Törnävän Pallo-55:n rahastohoitajaksi.

Osmo muisteli jälkeenpäin TP:n miesten tulleen heti ensimmäisenä työpäivänä toivottamaan uuden konttorinjohtajan tervetulleeksi Törnävälle. Samalla Niemen Paavo oli todennut, että toivottavasti säästöpankkihommat eivät tule kovin paljon häiritsemään TP:n asioiden hoitamista.

TP:n tehtäviä tuli sitten kyllä Osmolla riittämään sen runsaan kolmenkymmenen vuoden ajan, jonka hän toimi rahastonhoitajana ja johtokunnan jäsenenä sekä lopuksi vielä tilintarkastajana.

Osmon toiminta TP:n johtokunnassa ei ollut hänelle mikään nimellinen kunniatehtävä eikä sellainen olisi toimen miehelle sopinutkaan. Hänen aikanaan seuran talous saatettiin vakaalle pohjalle ja samalla kehitettiin uusia taloudellisia toimintamuotoja.

Seuratyön arkipäivä tuli Osmolle todella tutuksi. Ei riittänyt yksin se, että mies piti TP:n talouden kurissa ja ajan tasalla. Hän osallistui todella hihat käärittyinä mm. juhannusjuhlien järjestelyihin, kioskin rakentamiseen, pukkipalvelun organisointiin ja moneen muuhun eteen tulevaan työhön .

Aivan ratkaisevaa oli hänen panoksensa seuran leirikeskuksen hankinnassa ja toteuttamisessa. Kun joukko johtokunnan miehiä oli tekemässä huvilatontin kauppoja Kihniössä ja kun tarkoituksena oli ostaa vain pienehkö ranta-alue, huomasi Osmo kysyä myyjältä myös läheisen peltoalueen hintaa. Johon isäntä Felix Sulkava totesi: tramppaatte te sen viljapellon kuitenkin, jotta pannaan 2.000 markkaa lisää. Näin TP oli saanut leiritoimintaa ajatellen erinomaisen jalkapallokentän.

TP:n ohella Osmo Järvi-Laturin asiantuntemuksesta pääsi osalliseksi myös Seinäjoen Maila-Jussit, jonka lentopallotoimintaan Osmo antoi tärkeän panoksensa. Lentopallo oli vainajan leipälaji, jota hän oli harrastanut nuorukaisena jopa kilpailumielessä.

Törnävän Pallo-kioskille on avattu Osmo Järvi-Laturin muistoadressi, johon halukkaat voivat käydä kirjoittamassa nimensä.