P14 romahti Kokkolassa

P14 romahti Kokkolassa

SJK-junioreiden P14 romahti Kokkolassa GBK/KPS yhdistelmäjoukkueen käsittelyssä 7-3 (3-2) sangen oudon ottelun jälkeen.

Kotijoukkue iski kolme ensimmäistä maaliaan, vaikkei sillä ollut varsinaisesti ainuttakaan tekopaikkaa vieraiden samaan aikaan tuhlattua useita erinomaisia paikkoja ja hallittua peliä.

Kotijoukkue meni kahden maalin johtoon alle vartissa, mutta Joonas Sundmanin kavennus Matias Siukolan huikean vaparin reboundista nosti toiveita.

Reilun puolen tunnin jälkeen kotijoukkue sai kolmannen lahjamaalinsa kun taaksepäin syöttö maalivahdille jäi lyhyeksi ja Mikael Matihaltin purkupallo kimposi kotijoukkueen hyökkääjästä omiin.

Vielä tämän jälkeenkin SJK taisteli hyvin ja kavensi Alex Kivimäen upealla ylänurkkalaukauksella taukonumeroiksi 3-2 isännille.

Toisen puoliajan alussa sattui sitten melko vastenmielinen tapaus. Kotijoukkueen pelaaja oli loukkaantuneena maassa, tuomari katkaisi pelin aivan oikein ja peliä jatkettiin erotuomaripallolla. Kotijoukkueen pelaajahan normaalisti palauttaa pallon vastustajalle, mutta nyt upeaa urheiluhenkeä osoittanut isäntien pelimies päättikin yrittää maalia maalivahdin oltua tilanteessa ulkona. Hän myös onnistui siinä, koska kukaan vieraiden pelaajista ei ollut valmistautunut moiseen oksettavaan tekoon. Kokkolalaisia tilanne toki nauratti ja huvitti, olihan maali ”upea”.

Ottelun mainiosti tuominneella erotuomarilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin osoittaa keskiympyrää maalin merkiksi.

Vaikka tuo osuma veikin hieman peliä sekaisin, onnistui SJK vielä kerran kaventamaan Tuomas Kellokosken puskulla. Kolme viimeistä maaliaan isännät tekivät vastaiskuilla vieraiden puolustuksen oltua tuuliajolla.

Jossiteltavaa jäi siinä valossa, että yksi aivan selkeä pilkku jäi saamatta ja tuo kyseenalainen temppu maistui aika pahalle, mutta toisaalta isännät kyllä iskivät terävästi paikoistaan viimeistellen rajulla prosentilla. Vastaavasti toisessa päässä pallo kimposi pariin kertaan maalipuista ja kahdesti isäntien alakerta sai pelastettua pelivälineen maaliviivalta pois.

Ottelun parhaimmistoa olivat tuomarit, jotka hekin totesivat GBK/KPS:n tehneen todella rottamaisesti laukoessaan erotuomaripallon maalia kohti. Eipä mahda mitään ja se oli vain yksi seitsemästä osumasta.