Perjantai-illan huumaa

Perjantai-illan huumaa TP-Seinäjoki pelaa kotiottelunsa Lapuan Virkiää vastaan poikkeuksellisesti jo perjantaina Keskuskentällä.Kumpikin joukkue on aloittanut kautensa toivottua vaatimattomammin. Kummallakin on plakkarissa kaksi pistettä, eikä se taatusti tyydytä.TP pelasi viimeksi PoPaa vastaan jo hiukan aiempaa pirteämmin ja erityisesti toinen puoliaika oli jo sangen hyvää Kakkosen tasoa. Mikael Muurimäen kauden toinen maali takasi pisteen, mutta kolmekin oli tyrkyllä.Virkiä puolestaan nipisti TP:n kaataneelta SalPalta pisteen maalittomalla tasapelillä tukittuaan oman päänsä aiempaa tehokkaammin.Viime kaudella joukkueet kohtasivat sarjapeleissä kahdesti. Lapualla TP juhli numeroiden valossa liiankin selvää voittoa kaadettuaan Virkiän peräti 5-0. Nuo numerot eivät tosiaan tee oikeutta hyvin pelissä olleelle Virkiälle minkäänlaista oikeutta.Vastaavasti elokuun kamppailu Keskuskentällä oli selvää kauraa, vaikka numerot olivat niukemmat, eli 3-0.Sekä viime harjoituskaudella, että edellisellä Virkiä on kuitenkin kaatanut TP:n. Tänä vuonna numerot olivat Areenassa 2-1 ja edellisellä kaudella Liuhtarissa 3-0 Virkiälle.Ottelusta ei varmasti tule helppo kamppailu, mutta kapteeni Lasse Männikön paluun uskoisi piristävän kotijoukkuetta.Virkiässä pelaa kaksi kautta TP:a edustanut Jari-Pekka Luoma, mutta myös Juha Eteläaho on pelannut oranssinutussa.Ottelu alkaa Keskuskentällä klo 19.00 perjantaina.