Pinna Jarolta maistui makealle

Pinna Jarolta maistui makealle
Ykkös Cupin ensimmäinen ottelu pelattiin Pietarsaaren Tellus-hallissa. Kovakuntoinen isäntäjoukkue oli edellisenä viikonloppuna pelannut jo VPS:n turnauksessa kaataen liiganousija Tampere Unitedin 1-0 ja häviten isännille samoin numeroin. Pietarsaari on tunnetusti ollut jokseenkin ilkeä paikka seinäjokelaisille, eikä nytkään vaikuttanut ennakkoon hyvältä, sillä matkaan lähdettiin kovin nuorella ryhmällä.
Brasilialaisten vielä ottaessa aurinkoa kotimaassaan TP-Seinäjoki kuitenkin esitteli uusia kasvoja KPV:sta tulleiden Jaska Pensaaren ja Petri Haapasalon tehtyä debyyttinsä ottelussa vierasjoukkuen asussa.
Peli lähti käyntiin kotijoukkueen ollessa hieman niskanpäällä ja kuuden minuutin jälkeen Niklas Widjeskog tulittikin pallon tolpan kautta leveäksi. Pasi Oksanen pääsi puolestaan yrittämään maalinetkoa Arto Jalasvaaran keskityksestä vartin jälkeen, mutta pusku painui aavistuksen verran ohi. Viisi minuuttia myöhemmin varsin rumia otteita viljellyt Obiora Aniche puolestaan laukoi terävästi kothi Jani Luukkosen maalia.
Ensimmäinen osuma nähtiin kotijoukkueen saatua kulmapotkun TP:n maalista katsottuna vasemmalta. Mikko sorvisto lähetti keskityksen, johon Widjeskog pääsi päineen. Pallo näytti menevän yli maalin, mutta lupsahtikin yläkulmasta sisään 27. minuutin kohdalla.
Vieraat puolestaan järjestivät reilun puolen tunnin pelin jälkeen päänsärkyä kotijoukkueen maalille. Ensin Mika Kallio laukoi vaparista terävästi, mutta Janne Järvisen veto reboundista painui päätyverkkoihin. Seuraavaksi tulitti vaparista varsin räväkästi Martti Saarela, mutta vieläkään ei tulosta tullut.
Mitä pidemmälle ottelu meni, sitä paremmin myös TP pääsi peliin mukaan. Maalipaikat olivat kuitenkin kortilla molemmilla. Toki TP pelasi varsin tarkkaan tukkien oman päänsä, mutta oli samalla myös Jaron heikkoutta, ettei vahvana kotijoukkueena tunnettu nippu kyennyt murtamaan vieraittensa pelisysteemiä.
Pelikellon näyttäessä 52. minuuttia tahkotuksi sai TP parhaan tasoituspaikkansa. Lasse Männikkö puski pallon Arto Jalasvaaran kulmurin jälkeen ylähirren kautta yli.
Tasoituskin kuitenkin saatiin aikaan, vaikka harva siihen enää uskoi. Ensimmäistä kertaa ”tosimatsissa” koutsina toiminut Asko Ristimäki ehti vaihtaa nimittäin junnupuolen ratkaisijat kehiin ennen kuin maali saatiin aikaan. Jyri Hietaharju tuli Lasse Männikön tilalle, Timo Rasinmäki korvasi Janne Järvisen, Matti Lampi puolestaan Tom Häggblomin, B-junnu Mikko Ylihärsilä Martti Saarelan ja Tero Mäkipelkola Arto Jalasvaaran toisen jakson vaihtokarusellissa.
Ennakkoluulottomat teinitähdet pistivätkin pelin Jaron päätyyn ja 83. minuutin kohdalla Mikko Ylihärsilä survoi tasoituksen Tero Mäkipelkolan lauottua maalipuihin, vaikka paikallinen kuulutus kertoikin maalintekijäksi ex-jarolaisen Pasi Oksasen.
TP:n kokoonpano: Luukkonen, Pensaari, Kallio (v), Männikkö (Hietaharju), Hiekka, Jalasvaara (Mäkipelkola), Häggblom (Lampi), Haapasalo, Oksanen, Järvinen (Rasinmäki), Saarela (Ylihärsilä)