Puolihuolimaton voitto

Puolihuolimaton voitto TP-Seinäjoki – SiPS 3-0 (2-0)26 min 1-0 Ville Pakkala43 min 2-0 Anssi Syrjämäki56 min 3-0 Jukka Ahola (rp)A-junioreiden Ykkösen ottelussa Siilinjärven Palloseuraa vastaan kentällä oli vain yksi joukkue, joka edes pyrki pelaamaan jalkapalloa. Ei ole mitään syytä ihmetellä, ettei vierailla ole vielä pistettäkään sarjassa. Ainoat syyt siihen, etteivät numerot olleet kaksinumeroiset, olivat maalivahti Joonas Partanen ja TP-Seinäjoen surkea viimeistely. Varsinkin Samir Bouroussi kunnostautui tuhlaajapoikana haaskaten viisi avointa paikkaa.Laiskavauhtisessa pelissä kotijoukkue loi paikkoja tukuttain. Pallon sai ensimmäisenä maaliin 26. minuutilla lähietäisyydeltä Jyri Reinilän syötöstä maalin viimeistellyt Ville Pakkala, jolle osuma oli jo viides viidessä ottelussa kun mukaan lasketaan sekä A:n Ykkönen, että Nelonen. Ennen taukoa onnistui viimeistelyssä puolestaan Anssi Syrjämäki laidallaan SiPS:n pakkia mennen tullen hassuttaneen Timo Rauhalan esityöstä.Lopullinen niitti ottelulle tuli jo 56. minuutilla, jolloin SiPS:n verbaalisesti lahjakas toppari Janne Martikainen repi Bouroussin kädestä nurin pilkun arvoisesti. Jukka Ahola kävi pistämässä pallon pilkulta verkkoon viimeistellen samalla loppunumeroiksi 3-0.Siilinjärveläisistä ei paljon mainitsemisen arvoista jäänyt mieleen. Joukkue räksytti joka ikisestä tuomioista, mutta syy heikkoon esitykseen löytyy kyllä ihan jostain muualta. Joukkue pelasi itse koko ajan sääntöjen rajamailla saalistaen neljä varoitusta, joten kyllä vika löytyy noin surkeaan pelaamiseen lähinnä peilistä.Hyvä ei ollut kotijoukkueenkaan esitys, mutta irtosi puolivaloillakin puolihuolimaton voitto. Kotijoukkueen parhaimmistoon kuuluivat jälleen erinomaisesti pelannut Ilpo Tuulari ja Jyri Reinilä.TP-Seinäjoki: Niclas Sandlin, Juuso Pitkäranta, Jukka Ahola, Sami El-Bash (62. Atte Aaltonen), Ilpo Tuulari, Timo Rauhala (70. Jani Leimola, v), Juho Mäki-Maunus (76. Ilkka Jaatinen), Jyri Reinilä, Samir Bouroussi, Anssi Syrjämäki (64. Karri Hiirikoski), Ville Pakkala (64. Ville Suutala)

Takaisin uutisiin