Saarijärvi jatkaa puheenjohtajana
SJK-junioreiden sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin keskiviikkona. Seuran puheenjohtajana jo hyvän toiminut Jukka Saarijärvi valittiin yksimielisesti edelleen puheenjohtajaksi toimintakaudelle 2017.
Uutena jäsenenä seuran hallitukseen valittiin kahdeksi toimintavuodeksi E-P:n Korkeakouluyhdistyksen Epanet-verkoston kehittämisjohtaja Kimmo Kulmala, joka on toiminut seurassa pitkään mm. 01-ikäluokan jojona ja valmennuksessa sekä Snadi-kerhon ohjaajana.
Hallituksen erovuoroisista jäsenistä valittiin uudelleen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi; Erkki Saari, Heikki Hakanen ja Ismo Koskela.
Vanhoina hallituksen jäseninä lisäksi jatkavat Hannu Latva-Mäenpää, Helena Koivusaari, Juha Vähäpesola ja Petri Kangaskokko.
Vuosikokous valitsi seuran tilintarkastusyhteisöksi PriceWaterhousCooper Oy:n (PWC) ja tilintarkastajaksi Anne-Maarit Marttilan (KHT).
Lisäksi vuosikokous vahvisti seuran esittämän toimintasuunnitelman sekä talousarviot toiminta- ja tilikaudelle 1.11.2016-31.10.2017 sekä päätti muut seuran sääntöjen määrät asiat yksimielisesti.
Vuosikokouksen puheenjohtaja toimi seuraveteraani Rauno Viitasaari.