Sarjakärki liian kova
VPV – SJK-juniorit 2-0 (1-0)
06 min 1-0
89 min 2-0
Suomen Palloliiton Vaasan Piirin Vitosen kärkijoukkue Vaasan Pallo-Veikot oli SJK-junioreille liian vahva kotiottelussaan ottaen pisteet tiukan väännön jälkeen. Sääli, että hyvästä matsista jäi suuhun huono maku, sillä VPV:n toisen maalin tekijälle voitto junioreista taisi olla uran kohokohta. Urho nimittäin meni osumansa jälkeen tuulettelemaan maassa olleen maalivahti Roni Pykärin eteen kuin olisi juhlinut jotakin suurempaakin osoittaen oman olemattomuutensa. Melko epäurheilijamaista aikuiselta pelimieheltä junnua kohtaan, mutta ehkä se kertoo kaiken tarvittavan kyseisestä potkijasta.
Valmennusvastuussa ollut Jukka Liikaoja ei kuitenkaan ollut erityisen allapäin, vaikka kamppailusta tappio tulikin. Tokihan se harmitti, mutta edelleenkin SJK-junioreiden pelaajilla, toisin kuin osalla VPV:n miehistön palloilijoista, tavoitteet ovat muualla kuin piirisarjoissa.
– Lähdettiin tähän peliin pääosin sillä ryhmällä, joka tavallisesti pelaa B:n Ykköstä, valmistautuen jo viikonlopun HauPa peliä silmällä pitäen. Samalla tasattiin pelaajien kuormitusta, koska heti seuraavana päivänä on taas Vitosen peli, viittasi "Juki" tämän päivän otteluun Suvilahden Sisua vastaan.
– Teemana pelissä oli jatkaa viikon harjoitusteemaa, murtautumista. Murtautumista ei kuitenkaan paljoakaan päästy pelin aikana harjoittelemaan, koska oma yläalueen pelaaminen oli passiivista ja toki vastustaja puolusti hyvin. Muutamia tilanteita ja laukaisupaikkoja saatiin tehtyä, mutta huippupaikat jäivät puuttumaan, koutsi kommentoi pelisuunnitelmaa.
– Peli oli Vitosen peliksi hyvätempoinen. Omaan pelaamiseen olisi tarvittu kuitenkin hieman enemmän rytmiä ja pallonhallintaa. Nyt yritettiin liian suoraviivaisesti kohti maalia. VPV teki meidän pelin avaamisesta vaikeaa, kun välillä jopa neljällä pelaajalla tulivat prässäämään ylhäältä. Ei oltu riittävän nopeita kierrätyksissä eikä löydetty tiloja prässilinjan takaa taskuista, analyysi jatkui.
– Meillä oli kakkospallojen kanssa vaikeuksia läpi pelin, välillä oltiin liian kaukana ja toisaalta fyysinen ero juniorien ja aikuisten välillä käänsi tilanteita kotijoukkueelle ja siten kotijoukkueella oli hienokseltaan ote läpi pelin, tiivisti Jukka Liikaoja ajatukset kamppailusta.