Takaisin pisteiden makuun?

Takaisin pisteiden makuun? TP-Seinäjoen kolmen kotiottelun putki jatkuu sunnuntaina, kun Kaskisten IK saapuu kylään Kakkosen länsilohkossa.Kevätkierroksella pisteet tasattiin Myllylahden kentällä maalein 2-2. Mikael Linzen teki punapaitojen osuman ja TP loput kolme – yhden omiin ja kahdesta muusta vastasivat Mikael Muurimäki ja Alex Lopez. Ehkäpä uskomattomin ottelu joukkueiden välillä nähtiin syyskaudella 2003, kun TP johti Vesa Kivimäen hattutempulla jo 4-0, mutta joutui lopulta tyytymään tasapeliin eikä tappiokaan kaukana ollut.Vuodesta toiseen sarjapaikkansa kanssa rimpuilevalla KaIK:lla on tapana parantaa esityksiään syksyä kohti, ja tälläkin kaudella suuntaus näyttäisi olevan samanlainen. Joukkue on erittäin rutinoitunut, mm. nimet Vesa Rantanen ja Teemu Vihtilä ovat tuttuja liigaympyröistä. Marko Oksanen on ollut tällä kaudella joukkueen ykköstykki kuudella maalillaan.Sarja on äärimmäisen tasainen ja jännittävä ja joukkueet pelaavat keskenään sopivasti ristiin. Muutama voitto tai tappio putkeen voi vielä muuttaa dramaattisesti asetelmia. On kuitenkin selvää, että TP:lle ei enää riitä pelkät tasapelit kolmen parhaan joukkoon sijoittumiseen, mikä on joukkueen itsensä asettama vähimmäistavoite.TP-Seinäjoki – Kaskisten IK sunnuntaina 7.8. klo 19 Keskuskentällä. Tervetuloa!

Takaisin uutisiin