Tasapeli kelpasi TP:lle

Tasapeli kelpasi TP:lle TP-Seinäjoki päätti harjoitusottelusettinsä hakemalla 1-1 (0-1) –tasapelin Vaasasta. Vastassa oli viime kaudella Ykköseen noussut Vaasan IFK. Ottelu pelattiin Ruutikellarintien epätasaisella hiekalla. Kenttä oli kuitenkin siinä mielessä parempi kuin Lapuan Liuhtari, ettei se ollut niin pehmeä.Ensimmäisellä puoliajalla TP sai myötätuulen taakseen ja jopa hieman hallitsi ottelua. Maalintekokin onnistui Mikael Muurimäen lauottua kohti maalia. Maalivahdin torjuman pallon toimitti reboundista sisään brasilialainen Cassiano tehden ensimmäisen osumansa oranssinuttujen väreissä.Voittoon saakka osuma ei kuitenkaan riittänyt, sillä noin vartti ennen ottelun päättymistä kotijoukkue pääsi tasoittamaan saatuaan vapaapotkun hyvästä paikasta. Vaparin puski maaliin Johnny Glasberg tasoittaen loppunumeroiksi 1-1.TP pärjäsi vauhdissa ylempisarjalaiselle vallan kelvollisesti, vaikka penkiltäkään ei tänään löytynyt paljon apuja. Mikko Ylihärsilä huilasi loukkaantuneiden Petri Niemen, Jarkko Mäki-Maunuksen, Tiitus Lehtisen ja kuntoutumassa olevan Tero Mäkipelkolan tavoin tänään.Kummallakin joukkueella oli ottelussa tekopaikkoja 1-2 lisäosumaan, mutta niukkamaalinen tasapeli toki tyydytti vierailijoita.Tähtirintojen väreissä pelasi myös TP-Seinäjoen kasvatti Ville Ylinen, joka esiintyi vasempana pakkina. TP:n väreissä puolestaan nähtiin topparina lainamies Veikkausliigan VPS:sta Joonas Ikäläisen pukeuduttua oranssiin paitaan.TP-Seinäjoki kokoonpano: Ahola, Männikkö, Ikäläinen, Kivimäki, Erti, Saranpää, Jääskeläinen, Cassiano, Pajula, Salo, Muurimäki (vaihdosta Syrjälä, Väänänen P)