Tasapeli Lapualla

Tasapeli Lapualla

Virkiä – SJK A 3-3 (3-1)

Lapuan Virkiä Kolmosen joukkue ja Kerhon A-junnut pelasivat varsin värikkään ottelun lapualaisten uudessa Patruuna Areenassa päätyen lopulta tasapeliin.

Kerhon joukkue oli varsin vaihtoehtoinen kokoonpano monien loukkaantumisten, sairastelujen ja muiden poissaolojen vuoksi, mutta se oli oikeastaan aivan erinomainen asia. Näin ne, jotka ovat jääneet vähemmälle peliajalle, saivat nyt minuutteja tililleen.

Peli ei todellakaan alkanut vierasjoukkueen kannalta erityisen mairittelevasti, sillä isännät ehtivät hankkiutua kolmen maalin johtoon iskettyään ekassa vartissa kahdesti ja vielä kolmannen kerran reilun puolen tunnin jälkeen.

Vasta sen jälkeen Kerho alkoi tointua horroksestaa ja maalinteko alkoi sujua.

Ensin Pekka Jaskari kavensi lukemiksi 3-1 37. minuutilla ja vielä ennen taukoa Jesse Jääskeläinen pääsi hakemaan osumaa pilkulta. Veto ei kuitenkaan uponnut sisään, vaan tauolle mentiin isäntien kahden maalin johdossa.

Toisella puoliajalla nähtiin pienimutoinen episodi Erno Ruismäen vedettyä pallon erotuomaripallosta kohti Virkiän päätyä. Pallo painuikin yllättäen lapualaisten maaliin, mutta reilun pelin hengessä sovittiin, ettei tuota osumaa lasketa tulokseen lainkaan.

Pari minuuttia tuon tilanteen jälkeen, 53. minuutilla, Pekka Jaskari riisti pallon karvattuaan loistavasti. Tuloksena oli 3-2 -kavennus.

Myös tasoitusmaali oli hyvän karvaustoiminnan tulosta, sillä nyt Erno Ruismäen osuma laskettiin hänen katkaistuaan kotijoukkueen syötön puolustuksessa. "Eki" kiersi vielä veskarinkin tasoittaen loppunumeroiksi 3-3 65. minuutilla.

– Se oli meille ihan hyvä peli, vaikka tosiaan noin 10 pelaajaa puuttui. Veskareista Tuomas Karjanlahti paranee leikkauksesta ja Jarkko Oravalla oli käsivaivoja. Niinpä Joonas Kuivalainen hälytettiin maalinsuulle, kertoi joukkueen kakkosvalmentaja, Jorma Tuohisaari.

Jos oli joukkueella kolhuja ennen ottelua, niin matsissa niitä tuli lisää. Pekka Rousu ja Antti Viita loukkasivat jalkojaan ja joutuivat jättämään leikin sikseen.

Kaksi maalia viimeistellyt Pekka Jaskari on muuten viimeistellyt kolmessa viimeisessä pelissä yhteensä viisi maali.

SJK: Joonas Kuivalainen, Teemu Nimell, Pekka Rousu, Panu Leppä, Rait Ojala, Akseli Metsä-Ketelä, Jesse Jääskeläinen, Veli-Pekka Pajula, Erno Ruismäki, Pekka Jaskari (Vaihdosta kierrätettiin kolmikkoa Henri Huilla, Aleksi Ahde, Matti Rajala)