Turnaus päättyi pettymykseen
Kai Pahlman -lopputurnaus päättyi SJK-juniorit YJ:n osalta kirvelevään pettymykseen sunnuntaina. Pronssiottelussa oululainen Tervarit puristi voiton jatkoajalla numeroin 2-1 (0-1, 1-1) ja vei himmeimmät mitalit mukanaan.
SJK-juniorit YJ johti ottelua ensimmäisen puoliajan jälkeen Daniel Hietalan viimeistelemällä maalilla.
Toisella puoliajalla Tervarit tasoitti, mutta SJK-junioreilla oli mahdollisuus siirtyä pilkulta uudelleen johtoon. Nyt vain palloa ei saatu maaliin sen enempää rankkarista kuin muistakaan hyvistä paikoista.
Lopulta tiukka kamppailu kahden Puolen Suomen Liigan joukkueen kesken venyi jatkoajalle asti, jonka ensimmäinen puolisko pelattiin maaleitta.
Vain reilut pari minuuttia ennen jatko-ottelun, kuten joku on keksinyt asiaa kutsua, päättymistä Tervarit onnistui tekemään voittomaalin maalinedustaruuhkasta ja pääsi juhlimaan mitalia.
Vaikka turnaus lopulta päättyikin pettymykseen, ei SJK-juniorit YJ:n nuorison saavutusta voi väheksyä. Pääseminen neljän parhaan joukkoon on seurahistorian paras suoritus kautta aikojen. Samalla se takasi paikan SM-karsintaan ensi talvelle.
Onnittelut hienosta työstä ovat ehdottomasti kohdallaan samoin kuin isot kiitokset Pietarsaareen ja FF Jarolle, josta joukkueessa oli mukana kolme pelaajaa.