Vähis ja Pujo sopimuksiin
Vähis ja Pujo sopimuksiin TP-Seinäjoki jatkaa valitsemallaan tiellä, eli solmii sopimuksia omien kasvattiensa kanssa tarjoten näille mahdollisuuden kehittyä entistä laadukkaammiksi pelaajiksi seuran joukkueissa. Seura on ylpeä pystyessään julkistamaan uusia pitkiä sopimuksia omien kasvattiensa kanssa niin kuin taas voidaan uutisoida.Kaksi uutta sopimusta sorvattiin perjantaina, jolloin jo viime kaudella B-junioreiden ja edustusjoukkueen runkopelaajiksi nousseet Jaakko Vähäpesola ja Juho Pajula pistivät vanhempiensa kanssa nimet seuran tarjoamiin sopimuksiin.”Vähiksen” sopimus on kolmivuotinen paperi, joka pitää periaatteessa nuoren toisen polven palloilijan TP-Seinäjoen väreissä vuoteen 2011 saakka. ”Pujon” paperi puolestaan on kaksivuotinen ja se pitää laadukkaan veljessarjan keskimmäisen vesan TP-Seinäjoen väreissä vuoteen 2010.Vaikka nuorten pelaajien kanssa solmitaan pitkiä sopimuksia, ei seuralla ole tarkoitus jarruttaa kruununjalokiviensä etenemistä pelaajina. Siitä saatiin mainio esimerkki Tero Mäntylän kohdalla. Vaikka Terolla oli voimassaoleva sopimus seuran kanssa, pääsi hän lähtemään Portsmouthiin varsin kohtuullisella korvauksella.Myös aiemmin on eteen tullut vastaavia tilanteita. Nuori Mikael Muurimäki oli TP-Seinäjoen pelaaja, jolla oli sopimus voimassa, mutta tuolloin Pasi Rautiaisen valmentama FC Jokerit halusi hänet riveihinsä ja silloinkin päästiin yhteisymmärrykseen siirrosta.On sekä TP-Seinäjoen, että pelaajien etu, että nuoret solmivat sopimuksia seuran kanssa. Jatkossa seura tulee panostamaan entistäkin voimakkaammin taitavien poikien kehittymiseen solmimalla sopimuksia vieläkin nuorempien pelaajien kanssa.”Vähis” ja ”Pujo” ovat jo aiemmin kolmivuotisen sopimuksen tehneen Saku Koskisen tavoin pelaajia, joilta on oikeasti lupa odottaa menestyksekästä uraa. Viime kaudella ”Pujo” teki B-junioreissa kuusi maalia ja edustuksessakin viisi maalia. ”Vähis” onnistui maalinteossa junioreissa kuusi kertaa ja edustuksessa kolme kertaa. Kumpikin pystyy lisäksi pelaamaan useammallakin pelipaikalla, eli kyseessä on 1991-ikäluokan todellisia taitureita.
Takaisin uutisiin