Vieraina Hammarbyssä
Viikonloppureissu Tukholmaan tarjosi SJK-junioreiden urheilutoimenjohtaja Kari Kiviluomalle, valmennuspäällikkö Jyri Hietaharjulle ja tiedottaja Olli-Matti Matihaltille melkoisen rautaisannoksen Hammarby IF:n tekemisistä.
Isäntä toimi tukholmalaisten puolelta poikapuolen akatemian koordinaattori Philip Berglund, jolla on itselläänkin takana uraa sekä kotikaupunkinsa IK Siriuksessa, että Norjan kentillä.
Perjantaina tarjolla oli paitsi muutamien harjoitusten seuraamista seuran kotikentällä Årstassa, myös pari palaveria Berglundin ja U19 akatemiajoukkueen valmentajan Martin Foystonin kanssa. Lisäksi VPS:n junioreista tuttu Eeti Ämmälä kävi moikkaamassa kolmikkoa.
Lauantaina ohjelmaa olikin koko rahalla. Ensin katseltiin Hammarby Idrottsplatsin, eli Kanalplanein kentällä U17 -ikäluokan Juniorallsvenskanin matsi paikallisvastustaja IF Brommapojkarnaa vastaan. Tuossa ottelussa Hammarby oli ensin aika tavalla vastaanottavana osapuolena, mutta kuinka ollakaan taukoon mennessä numerot olivat jo 5-1 isännille ja lopulta peli päättyi 6-1.
Hammarbyn akatemiapuolen junnujoukkueet eivät pelaa lainkaan sarjapelejä ikäluokissa 8-15 v. Sen sijaan seura pelaa yksittäisiä otteluita muita laadukkaita ryhmiä vastaan ja lauantaille Tukholmaan oli matkustanut Malmö FF:n kolme joukkuetta, joiden peleihin kiiruhdettiin läpi kaupungin tunnelbanalla.
Pohjoispuolella Råsundan urheilukentällä katseltiin kolmen ikäluokan ottelut, joista kahdessa kotijoukkue oli niskanpäällä Malmö FF:n vietyä yhden nimiinsä. Sen voi ehkä sanoa, että pelit olivat varsin tasokkaita matseja joka ikäluokassa.
Sunnuntaina ehdittiin vielä Årstaan pitämään hiukan palaveriä seuran noin kahdeksan kuukautta sitten valmistuneessa seuratalossa, missä kaikki akatemiat pitävät majaansa edustusjoukkueen tavoin. Kyseessä on kerrassaan upea koti seuraväelle, mutta millään tavalla pröystäilystä ei todellakaan ole kysymys.
Vielä yhden junnumatsin jälkeen pikainen pistäytyminen hotellilla ja sen jälkeen sitten kohti Tele 2 Arenaa, missä sarjan kärkipään joukkueet ottivat toisistaan mittaa Hammarbyn ja IFK Göteborgin muodossa. Ennen sunnuntaina matsia Göteborg oli päästänyt 22 ottelussa 18 maalia… mutta nyt verkot repesivät, sillä ennen kuin 12 minuuttia oli ehditty pelata, oli tilanne Hamarbylle jo 3-0. Loppunumerot olivat varsin tylyt 6-2.
Ottelun alku muuten siirtyi melkoisen tähtisateen, savujen ja tifojen myötä noin kymmenen minuuttia ja taas tuli todistetuksi, että ottelutapahtuma on jonkun verran toista ja muuta Suomeen verrattuna. On kuitenkin muistettava, että myös resurssit ovat erilaiszet kuin lahden tällä reunalla.
Kokonaisuutena vierailu oli ehdottomasti tekemisen arvoinen ja antoi paljon mielenkiintoista informaatiota siitä, miten viime kaudella aivan loistavasti junnupuolella menestynyt Hammarby asioita tekee. Kaudella 2018 Hammarby nimittäin voitti Ruotsin mestaruuden kaikissa muissa ikäluokissa, paitsi U17-sarjassa. Kohtuullisen kova saldo siis.
Kuvia Tukholman reissulta voi katsella täältä.
Ottelun alkutunnelmia Tel 2 Arenalta löytyy täältä.