Virheet maksavat

Virheet maksavat TP-Seinäjoen päävalmentaja, Thomas Dunne, oli harmissaan virheistä, joita nuori joukkue tekee, muttei suostu painamaan päätään.”Emme me voi tehdä tuollaisia virheitä hyvää joukkuetta vastaan. Kyllä Janne (Ahola) tietää, että ensimmäinen maali oli hänen virheensä. Siinä punnitaan se, miten hän siitä nousee. GBK:ta vastaan hän nousi hyvin ja esitti sen jälkeenkin hyviä otteita. Pitää olla mies, myöntää virheensä ja jatkaa pää pystyssä eteenpäin. Nyt Janne teki niin” kehui Dunne Aholaa aivan aiheellisesti.GBK oli selvästi fyysisempi joukkue, jota vastaan hyvin pelanneet nuoret eivät voimassa menestyneet. Kaikki sen näkivät ja myös Dunne sen tietää.”GBK on ehdottomasti sarjan suurimpia suosikkeja. Me emme yritäkään keksiä selityksiä, mutta tosiasia on, että meillä oli hirvittävän nuori joukkue kun Lasse Männikkö ja Mikko Ylihärsilä joutuivat jäämään sivuun ottelusta” huomautti Dunne. Aloituksessa oli tosiaan kahdeksan juniori-ikäistä pelaajaa, mutta niillä pelataan, joita on käytössä.”Tietenkin me tarvitsisimme pari vanhempaa kaveria joukkueeseen lisää, mutta eipä heitä tunnu olevan tarjolla missään. Niinpä meidän on toivottava, että Lasse, Mikko, Jarkko Mäki-Maunus, Petri Niemi, Tero Mäkipelkola ja Tuomo Nuojua toipuvat nopeasti. Tosin kolmen viimeisen kohdalla menee vielä aikaa” Dunne jatkoi.”Olin aivan tyytyväinen siihen, miten 16-vuotias Anssi Syrjämäki pelasi pakkina. Hän selviytyi mielestäni hienosti. Myös alakerta kokonaisuudessaan oli hyvä. Tiitus (Lehtinen) ja Verpe (Kivimäki) pelasivat vahvasti samoin kuin Henri Erti toisena pakkina” kiitteli Dunne.TP:n peli oli toki parempaa kuin Teerijärvellä. Nyt peliä saatiin pyöritettyä jo aivan eri tavoin. Kun kaksi ensimmäistä peliä on takana, ei TP ole vielä onnistunut maalinteossa ja pisteitä on yksi. Silti Dunne ei ole hirvittävän huolissaan.”Totta kai olemme pettyneitä, mutta ei tämä ole sprintti vaan maraton. Kyllä me tulemme vielä” lupaa Dunne.

Takaisin uutisiin