Vitonen jatkuu sunnuntaina
SJK-junioreiden ottelut Suomen Palloliiton Vaasan Piirin Vitosessa jatkuvat kauden ensimmäisellä vierasottelulla sunnuntaina, jolloin matka vie Vaasaan Palosaaren Urheiluseuran vieraaksi.
PUS on aloittanut kautensa kahdella voitolla, eli joukkueella on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin SJK-junioreilla, joka kolmesta peräkkäisestä kotimatsistaan raapi kasaan kaksi voittoa ja tasapelin. Tai oikeastaan tätä kirjoitettaessa eilen illalla Korsnäsissä pelatun ottelun tulos ei ole ehtinyt jostain syystä vielä Piirin sivuille, eli varmasti PUS on jo pelannut kolme matsia, mutta tietoliikenneyhteydet ruotsinkielisellä rannikkoalueella eivät tunnu olevan ihan kunnossa.
PUS kaatoi sarjan ensimmäisessä pelissään Vaasan Pallo-Veikot "vierasottelussa" 3-2 ja toisessa matsissaan kotikentällään Isolahdessa kolmannen vaasalaisjoukkueen, Suvilahden Sisun 4-3, maaleja on nähty todella paljon näissä peleissä.
SJK-juniorit puolestaan kaatoi ensin Korsnäs FF 2/Gazijen 5-2, pelasi sitten Norrvalla FF/2:n kanssa 1-1 ja onnistui tiistaina kellistämään vaasalaisen ABC:n 2-1.
Sarjataulukossa SJK-juniorit on jaetulla kärkisijalla yhdessä Töjby FC:n kanssa. Jos PUS on ottanut voiton eilen, se on myös siirtynyt puhtaalla pelillä sarjan piikkipaikalle pudottaen näin Töjby FC:n ja SJK-juniorit sijaa heikommalle portaalle.
Matsi Isolahdessa alkaa sunnuntaina klo 16.00.