Ysinelosten oranssi vahvana
Ysinelosten oranssi vahvana TP-Seinäjoen C14-poikien aluesarjajoukkue Oranssi jatkoi vahvoja syysesityksiään voittamalla perjantai-iltana 5. syyskuuta Pietarsaaressa FF Jaron vuotta nuoremmista pojista kootun joukkueen 2-1 (2-0). Voitollaan Oranssi varmisti jo piirisarjamitalin ja on ennen viimeistä otteluaan vielä mukana tappelemassa aluesarjan kakkossijasta. Sarjan tasaisuutta kuvaa, että Pietarsaaressa hankittu voitto vasta varmisti paikan aluesarjassa ensi keväänäkin. Tosin koko ajan vahvistuneet peliesitykset olivat jo luoneet ainakin taustajoukkoihin melkoisen varmuuden säilymisen osalta ja katseet olikin jo luotu mahdollisimman hyvän loppusijoituksen hankintaan. Kova työ pallokouluiästä asti poikia ohjanneen valmentaja Reijo Lepän johdolla on alkanut tuottaa teräksistä tulosta. Hetkellinen nappulaiän menestys on saanut väistyä pidemmän tähtäyksen kehitystavoitteiden tieltä ja nyt kun pojat ovat miehistyneessä iässä, tulokset puhuvat puolestaan. Valittu linja on ollut selvästikin oikea. Pitkän pallon roiskimisen sijasta on keskitytty henkilökohtaisten taitojen kehittämiseen ja pelaamiseen joukkueena niin, että menestys on mahdollista silloin, kun panokset kovenevat. Kun pojat ovat viimeistään tänä syksynä kokeneet edellä kerrotun omakohtaisesti todeksi, on itseluottamus saanut uutta potkua. Kevätkierroksella FF Jaron ysivitoset kävivät Prunttimäessä voittamassa kirvelevästi 2-3 (2-0). Puoliajan kahden maalin johto vaihtui toisella jaksolla ihmesekoilun jälkeen tappioksi. Nyt sitä vaaraa ei ollut. Ei lähelläkään. Pojat säilyttivät malttinsa ja pelasivat kylmän rauhallisesti omaa peliään. Tärkeä osansa tähän oli nopealla avausmaalilla. Veli-Pekka "Vemmu" Pajula karkasi Jaron puolustuksella ja ampui vastustamattomasti pallon ylänurkkaan vauhdikkaan läpiajonsa päätteeksi. Toinen osuma tuli myös sopivan nopeasti 15. peliminuutilla, kun liukkaalla pelipäällä ollut Aleksi Aho harhautteli rankkarialueella kotijoukkueen kaverit aivan solmuun ja laukoi hienosti alanurkkaan lukemiksi 2-0. Selvästä johtoasemasta huolimatta peli ei vielä ollut ohi. Jaron ysivitosten ikäluokka on todella laadukkaista nuorista pelimiehistä koottu. Taitoa riittää ja pallo kulkee pelaajalta toiselle nätisti. Eka jaksolla TP:n pojat syyllistyivät liian usein turhaan ryntäilyyn, jolloin taitava vastustaja pääsi pelaamaan oranssipaitaisen pahanlaisesti ulos tilanteesta. Onneksi hyvässä joukkueessa riitti toisen virheen paikkaajia, eikä Miko Saarela Oranssin maalissa joutunut missään vaiheessa edes lujille. Toisena harmina oli harhasyöttöjen suurehko määrä. Jotain TP:n poikien pelin vahvistumisesta kertoo, että voittoon asti kyettiin, vaikka peli ei parasta mahdollista ollut. Ei sellaista kuin esim. edellisessä ottelussa Vaasan Kiistoa vastaan, jolloin vakuuttavalla peliesityksellä otettiin 3-0 kotivoitto. Pietarsaaren illassa TP:n peli parani kuitenkin koko ajan loppua kohti. Ryntäily karsiutui ja maltti kasvoi. Edes Jaron kavennusmaali kahdeksan minuuttia ennen loppua ei järkyttänyt hyvään pelivireeseen päässyttä vierasjoukkuetta. TP:llä oli loppuminuuteilla selvästi enemmän maalipaikkoja kuin Jarolla. Miko ei tainnut tolppien välissä saada missään vaiheessa sykettä nousemaan lepotilan lukemista. TP aloitti ottelun pelisysteemillä 3-5-2, jossa Panu Leppä pelasi keskikenttämiehistä hieman ylempänä, kun Sammy Saarisella ja Antti Viidalla oli enemmän puolustusvastuuta. Kymmenisen minuuttia ennen loppua Sammy laskeutui toppariksi Teemu Nimellin rinnalle ja Panu laskeutui myös alaspäin. Puolustuslinja oli kovilla ottelun alkupuolella, kun Jaron taidokas syöttöpeli oli parhaimmassa terässään. Puolustus hoiti hommansa todella kunniakkaasti kuten voi päätellä edellä olleista kommenteista Miko Saarelan osaksi koituneesta työmäärästä. Teemu oli edellisen ottelun tapaan taas vahvana ja oli se viimeinen lukko. Raitt Peltoja pelasi vasempana laitapakkina kovalla asenteella ja puhtaan kovaa ottelun alusta loppuun asti. Hieno peli jälleen kerran! Ei löytynyt Jarosta Raittin ohittajaa. Jussi Kituniemi joutui kovimpaan rumputuleen, kun Jaron taitavin pelaaja Simon Skrabb oli jatkuvasti iskemässä maalille juuri Jussin laidalta. Hyvin Jussi hoiti tonttinsa, vaikka hikinen ilta olikin. Laitalinkkeinä vuorottelivat Samuli Koivusaari, Juha Laitila, Kustaa "Kuki" Kangas ja Matti Rajala. Matti painoi laidallaan molempiin suuntiin tutulla 110,5 %:n asenteella ja käväisi tuuraamassa myös Jussia oikeana laitapakkina. Kustaa pääsi peliin mukavasti mukaan, vaikka edellisestä esiintymisestä aluesarjapeleissä oli vierähtänyt jo jonkin verran aikaa. Muutama peliä hyvin avannut syöttö jäi kentän laidalla ottelua seuranneiden mieliin. Juhalla riitti vauhtia erityisesti hyökkäyssuuntaan edettäessä ja Samulilla oli mukavasti voimia voittaa monta tärkeää kaksinkamppailua. Sammy Saarisella, Antti Viidalla ja Panu Lepällä riitti keskikentällä askaresta rantakaupungin taitavien poikien kanssa. Kovuus ja asenne koituivat lopulta niiksi tekijöiksi, joilla keskikenttä peli saatiin riittävästi haltuun. Erityisesti tämä näkyi pääpelissä. Ilmatila oli Oranssin valtakuntaa. Sammy aloitti vaisuhkosti, koska yskä oli pahasti haittana. Pian kovasta asenteestaan tunnetun kaverin peli asettui tuttuun uomaansa ja jälki oli hyvää. Antti sai varoituksen 28. minuutilla, kun innostui isänsä tunnetusti kovan äänen perineenä kommentoimaan vahvoin äänenpainoin vastustajaa hyvin filmaattiseksi kaatuilijaksi. Panu pääsi kaiken kovan urakoinnin lisukkeeksi muutamaan kertaan esittämään tuttuja kovia hevosenpotkujaan. Avauskokoonpanoonsa TP Oranssi oli asettanut kärkeen kaksi vauhdikasta veikkoa. Vemmu Pajula oli jälleen kerran oikealla hetkellä terävänä. Kun paikka tulee, viimeistely on kyllä tylyn tehokasta. Myös Pekka Jaskari oli useampaan otteeseen lähellä onnistumista maalinteossa. Kumpikin aiheutti aikamoista paniikkia kotijoukkueen puolustuspäässä. Palloa roiskittiin kiivaalla tahdilla kentältä ulos, jotta Vemmu ja Pekka eivät olisi päässeet joka kerta uhkaamaan Jaron maalin koskemattomuutta. Vemmun ja Pekan vuorollaan huilatessa Aleksi Aho tuurasi heitä hienosti. Aleksi olikin maalinsa lisäksi muutenkin alati esillä. Itseluottamus on syksyä kohden saanut vahvistusta ja myös asenne on aivan selvästi miehistynyt. Alavuden nuori mies ei nykyään vähistä hätkähdä. Hieno maali oli siitä tällä kertaa ansaittu palkinto. Erinomaisen syyskauden pelannut ysinelosten Oranssi pääsee yrittämään loppusijoituksen kohentamista aluesarjan päätösottelussaan ensi perjantaina 12. syyskuuta, kun joukkue matkaa Kokkolaan GBK:n vieraaksi.