Ysivitosten Oranssit hurjina

Ysivitosten Oranssit hurjina TP-Seinäjoen ysivitosten Oranssi joukkue piti hurjat maalitalkoot maanantai-iltana kaatamalla viime kaudella vaikeaksi vastustajaksi todetun Norrvalla FF:n peräti 7-0 (1-0).Ottelun ensimmäisellä puoliajalla vastaisena puhaltanut tuuli hieman hyydytti kotijoukkueen toimintaa, mutta toisella puoliajalla maalihanat avautuivat sitäkin reippaammin.Ottelun avausmaalin iski vartin pelin jälkeen Janne Silvonen saatuaan syötön loistavan ottelun pelanneelta ja viittä maalia pohjustamassa olleelta Jesse Sarajärveltä. Seuraava osuma syntyi 31. minuutilla ja asialla oli sama parivaljakko.Aleksi Leppänen lisäsi kotijoukkueen johon kolmeen maaliin 40. minuutilla Tuomas Lähdesmäen ja Jesse Sarajärven nätin syöttelyn jälkeen. Vain minuuttia myöhemmin Janne Silvonen täydensi hattutemppunsa ja 49. minuutilla Tuomas Lähdesmäki teki jo 5-0. Kolme minuuttia edellisestä osumasta oli asialla Joona Lautamaja Aleksei Leppäsen syötöstä. Lautamaja syötti puolestaan 58. minuutilla syntyneen viimeisen maalin, jonka viimeisteli Patrik Puhtimäki.”Ehkä siinä oli pientä jännitystäkin kun muistettiin, että viime kaudella Norrvalla oli meille tosi paha vastustaja, eikä oikein pärjätty. Kun saimme pari maalia lisää toisella puoliajalla, heillä kyllä taisi peli hiukan nitkahtaa”, mietiskeli joukkueenjohtaja Visa Vihanta ottelun jälkeen.