Ysiysit Kauhajoella
TP-Seinäjoen E11 – juniorit vierailivat torstaina 3.6. piirisarjaturnauksessa Kauhajoella. Ysiysit olivat pienellä porukalla liikkeellä ja kahteen joukkueeseen riitti yhteensä vain kolme vaihtopelaajaa. Hyvää tässä tapauksessa oli se, että kaikki mukana olijat saivat pelata paljon ja pojille jäikin illasta hyvä mieli, koska kaikki illan ottelut päättyivät TP:n joukkueiden voittoon. Oranssin joukkueen ilta alkoi ottelulla paikallista Karhua vastaan. Ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä, mutta toisella puoliajalla TP:n parempi taitotaso ja kuntopohja tulivat esiin. Toisella jaksolla tehdyt viisi komeaa maalia takasivat otteluvoiton 5 – 0 TP:lle. Toisessa ottelussa vastaan asettui Virtain Pallokarhut, joka käyttää sarjassa nimeä FC ViP. Ottelu oli alusta loppuun TP:n hallintaa ja lopputulokseksi kirjattiin 9 – 2. Lisäksi maalipaikkoja olisi ollut tehdä vielä toiset yhdeksän maalia lisää.TP:n musta joukkue aloitti FC Vip:a vastaan ensimmäisen ottelun hieman nihkeästi ja keskittyin ensimmäisen kymmenen minuuttia lähinnä tuhlaamaan maalipaikkoja. Sitten saatiin kone sen verran käyntiin, että maaleja syntyi tasaiseen tahtiin ja tuloksena oli selkeä 8 – 1 voitto TP:lle. Toisessa ottelussa Karhua vastaan oltiinkin sitten huomattavasti valmiimpia kentälle ja oranssin joukkueen tapaan tulokseksi saatiin selkeä 5 – 0 voitto TP:lle.” Mukava ilta kaikin puolin. Oma pelimme molemmilla joukkueilla varsinkin Karhun joukkueita vastaan oli hyvin kuosissa ja kaikki mukana olleet pelaajat saivat illan aikana todella paljon peliaikaa keskimäärin noin 70 minuuttia per aijä. Varsinkin meidän pallonhallinta oli suhteellisen hyvällä tasolla, yritettiin ratkaista tilanteet pelaamalla, eikä syyllistytty minkäänlaiseen roiskimiseen. Samoin tehtyjen maalien määrän voi olla tyytyväinen, joskin paikkoja tuhlattiin yhteensä varmaan saman verran kun maaleja tehtiinkin, mutta maalinteko on vaikea laji ja sitä vain pitää harjoitella lisää”, tiivisti tunnelmat joukkueen valmentaja, Petteri Kokko.