Uutiset

Uutiset

Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.

Kaksi matkaa Ouluun

Suomen Palloliiton SM-taitokilpailut järjestetään tänä vuonna Oulussa. Aikaisemmin SJK-juniorit ja TP-55 ovat olleet mukana todella isoilla ryhmillä, mutta yhteensattumien vuoksi tänä vuonna matkaan lähtee vain kaksi poikaa.

C15-ikäluokassa SJK-junioreita ja Vaasan Piiriä edustaa Topi Lappalainen ja D12-sarjassa puolestaan mukana on Asseri Heinämäki.

Tapahtuma alkaa lauantaina 2.12. Tuloksia voi käydä kurkkimassa tämän linkin takaa.

Linkki 1

Saarijärvi jatkaa puheenjohtajana

Saarijärvi jatkaa SJK-juniorit ry:n puheenjohtajana

SJK-junioreiden syysvuosikokous pidettiin torstaina ja kokouksessa käsiteltiin seuran sääntöjen määräämät asiat. Vuosikokouksen puhetta johti seuran kunniapuheenjohtaja Matti Tuomisto.

Seuran puheenjohtajaksi toimintakaudelle 2018 valittiin yksimielisesti Jukka Saarijärvi. Jukka on toiminut seuran pidettynä puheenjohtajana jo vuodesta 2003 alkaen.

Seuran pitkäjänteistä toimintaa ehkä parhaiten kuvaakin juuri puheenjohtajien pitkäaikaisuus, sillä seuran perustamisesta vuodesta 1955 lähtien Saarijärvi on vasta 4. puheenjohtaja. Aiemmat puheenjohtajat ovat Matti Tuomisto, Paavo Niemi ja Lennart Martin.

SJK-junioreiden hallitukseen valittiin erovuoroisista uudelleen Helena Koivusaari, Hannu Latva-Mäenpää ja Petri Kangaskokko, uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Seppo Korpi. Vanhoina jäseninä jatkavat Heikki Hakanen, Erkki Saari, Ismo Koskela ja Kimmo Kulmala.

Vuosikokous hyväksyi ja vahvisti seuran toimintasuunnitelman ja talousarvion toiminta- ja tilikaudelle 1.11.2017-31.10.2018.

Joulukalenterin luukku No 1

SJK-junioreiden joulukalenteri palaa tänä vuonna nettisivuille ja sosiaaliseen mediaan. Sen avulla muistellaan hiukan menneitä ja katsellaan tuttuja ja tuntemattomampia seurajuttuja.

Ensimmäisen luukun takaa paljastuu joukkuekuva, jossa juhlitaan. Kuva on otettu Lahden Suurhallissa talvella 1997 Törnävän Pallo-55:n voitettua Lahti Cupin finaalissa pietarsaarelaisen FF Jaron maalittomana päättyneen peliajan jälkeen rankkareilla.

Juuri liigaan noussut TP-55 kaatoi ensin perjantaina Turun Palloseuran ja lauantain semifinaalissa isäntäseura FC Lahden ennen finaalivoittoaan.

Fortum Tutor esittely…

SJK-junioreiden oman Fortum Tutorin, Esa Haanpään, esittelyjuttu löytyy nyt JOUKKUE-sivulta ja sen oikeasta laidasta kohdasta Fortum Tutor.

Käykääpä kurkkimassa mitä kaikkea sanottavaa Eskillä on.

Peräaho varalla Eerikkilään

SJK-junioreiden maalivahtituotannon tuoreimpiin helmiin kuuluva Niilo Peräaho on valittu varasijalle Pajulahden Urheiluopistolla pidettävälle leirille, missä U18- ja U17-maajoukkueet toimivat UEFA Pro -malliryhmänä 11. – 13. joulukuuta.

Leirille on kutsuttu yhteensä 34 pelaajaa, jotka harjoittelevat Erkka V. Lehtolan ja Kai Nyyssösen johdolla toimien samalla malliryhminä.

Junioreiden testausta

SJK-junioreita testattiin ihan urakalla keskiviikkona Wallsport Areenassa. Pelaajien testaamista oli suorittamassa DBC Klinikan väki yhdessä SJK-junioreiden valmentajien kanssa. Testausta on tehty parin vuoden ajan ja näin valmentajat saavat arvokasta dataa käyttöönsä päästessään vertailemaan tuloksia.

Muutama kuvakin tarttui mukaan ja niitä voi kurkkia täältä.

Linkki 1

Seuratoiminnan tason arviointia

Torstai toi jälleen kerran, itse asiassa neljännen sellaisen, Suomen Palloliiton seuratoiminnoista ja seurojen tasoluokituksista huolehtivan Henri Alhon pitämään tilaisuuden, jossa käytiin läpi SJK-junioreiden nousemista seuratoiminnassa nelostasolle.

SJK-juniorithan oli vuosi sitten jo nelostason seura, mutta Palloliiton muutettua radikaalisti urheilupuolen arviointejaan käytännössä kaikki seurat pudotettiin 1-2 tasoa alemmaksi tämän toimenpiteen myötä.

Tällä hetkellä Suomessa ei siis ole nelostason seuroja, vaan koko seurakenttää käydään parhaillaan läpi tämän asian tiimoilta ja SJK-junioreissa ollaan positiivisen odottavalla kannalla nyt läpikäydyn urheilutoiminnan osalta. Muut toiminnat seurassa ovatkin jo asian vaatimalla tasolla.

Henri Alhon lisäksi paikalla oli väkeä myös Suomen Palloliiton Vaasan Piiristä piirijohtaja Jukka Rautakorven muodossa, sekä Suomen Palloliiton Keski-Suomen piiristä Ali Kangas-Hynnilä. Myöslisäksi Palloliiton Jyväskylän aluevalmennuskeskuksen henkilökuntaa oli läsnä Henri Lehdon ja Niklas Virtasen muodossa.

Koska kyse on suuremmasta kokonaisuudesta läsnä olivat myös SJK Oy:n puolelta toimitusjohtaja Teemu Virtanen ja Sports manager Christoffer Kloo.

Intersportissa Black Friday

SJK-junioreiden merkittävä yhteistyökumppani, Seinäjoen Intersport, viettää monien muiden kauppojen ja liikeyritysten tavoin Black Friday -kauppapäivää.

Tästä löytyy tarjoustietoa.

Syysvuosikokous 30.11.

SJK-juniorit ry:n sääntömääräinen syysvuosikokous pidetään torstaina 30.11.2017 klo 18 Elinkeinotalon Pentti-kabinetissa (Huhtalantie 2).

Kokouksessa käsitellään seuran sääntöjen määräämät asiat, mm. henkilövalinnat ja talousarviot sekä toimintasuunnitelma kaudelle 2018.

Tervetuloa!