Uutiset

Uutiset

Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.

Super-sub Ruismäki ratkaisi

Super-sub Ruismäki ratkaisiFC Espoo – TP-Seinäjoki 1-3 (1-0)38 min 1-0 Ekim Özdemir43 min 1-1 Teemu Penninkangas48 min 1-2 Erno Ruismäki70 min 1-3 Erno RuismäkiTP-Seinäjoki nousi Keski-Espoon nurmella maalin takaa-ajoasemasta maukkaaseen voittoon B-junioreiden SM-sarjan ottelussaan paikallista FC Espoota vastaan ansaitusti. Tappio jätti espoolaiset entistä tiukemmin sarjan tyveen.Ottelun ratkaisijaksi nousi tauolta kehiin tullut Erno Ruismäki, joka osoitti kevätkierroksella, että haastajaryhmästä nouseminen SM-sarjaan on todellakin mahdollista, eikä siinä kaikki, vaan myös menestyminen on kiinni omasta halusta.Vaikka kotijoukkue meni ottelussa johtoon iskettyään ainoasta tekopaikastaan maalin 38. minuutilla Ekim Özdemirin päästyä karkuteille, oli vierailla 6-7 maalintekopaikkaa, joista olisi verkko voinut venyä kotijoukkueen päädyssä varsin tiheään.”Kolme paikoista oli todella melleviä, mutta ei vain osuttu. Ehkä se ensimmäinen jakso oli hieman nihkeää ja perusasiat olivat meiltä kateissa, vaikka me loimmekin tekopaikkoja selvästi isäntiä enemmän”, selvitti joukkueen vastuuvalmentaja, Ismo Koskela.Heti toisen jakson alussa FC Espoo sai huomata, että vieraat tulivat kentälle tosissaan. Peli oli tasan vain kolmen minuutin jälkeen Teemu Penninkankaan lauottua Jesse Jääskeläisen voittaman pallon upeasti takayläkulmaan noin 15 metristä.Peliä ehdittiin pelata vain viisi minuuttia lisää kun Veli-Pekka Pajulan tilalle tauolla komennettu Ruismäki antoi ensimmäisen varoituksen vaarallisuudestaan. Miika Korpela pelasi Ernon karkuteille ja Ruismäki osoitti olevansa todellinen maalintekijä viimeistellen kylmäpäisesti johtomaalin.”Kaikesta näki, että pojat tulivat kyllä aika tosissaan toiselle puoliajalle. Taistelu, työmoraali, eka kosketus ja syöttötyöskentely paranivat heti. Saatiin siis perusjutut kuntoon ja sen huomasi. saimme lisäksi kaksi ensimmäistä maalia aivan erinomaiseen aikaan”, iloitsi Koskela.Lopullisen ratkaisun sama sankari tulitti vastaavasta tilanteesta 70. minuutilla, jolloin esityön teki Akseli Metsä-Ketelä.Kotijoukkueella oli oma paikkansa vieraiden johdettua maalilla, mutta maalivahti Tuomas Karjanlahden jo kiertänyt espoolaispeluri kompuroi omiin jalkoihinsa maalin oltua tyhjänä edessä.”Siinä oli molemmilla joukkueilla paikkoja iskeä lisämaaleja. FC Espoolla oli tosiaan paikka siinä 2-1 –tilanteessa, eikä sitä tiedä millaisen rynnistyksen he olisivat tasoituksesta saaneet päälle. Toki myös meillä oli vielä 2-3 paikkaa maalien lisäksi. Jo viikolla sanoin kuitenkin, ettei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin hakea täältä kolme pistettä. Näin se myös meni ja tästä on kyllä ihan hyvä jatkaa, koska kärkeä olemme perässä vain voiton verran ja jäljellä on neljä kotimatsia”, jatkoi Koskela.Voitto nosti seinäjokelaisjoukkuetta sarjataulukossa kaksi pykälää ylöspäin joukkueen ohitettua sekä FC Hongan, että PK-35:n. Tällä hetkellä Ismo Koskelan suojatit majailevat taulukossa neljäntenä kolmen pisteen päässä kärkikaksikosta, jonka muodostavat HJK:n kaatanut Lahden Reipas ja Klubi. Kolmantena taulukossa on yhden ottelun muita kärkiryhmiä enemmän pelannut Oulun LuistinseuraTP-Seinäjoen kannalta sarjaohjelma on melko mukava siinä mielessä, että kuudesta jäljellä olevasta ottelustaan pikkupruukilaiset saavat pelata neljä ottelua kotona. Vaikka taulukko on edelleen erittäin viehättävän näköinen joukkueen pelattua viisi ottelua, on edelleen syytä pitää tiukasti mielessä se, että sarjavakanssin uusiminen vaatii minimissään tuon maagiset 12 pistettä ja siitä puuttuu edelleen kaksi pistettä. Vasta kun se likainen tusina on kasassa, kannattaa suunnata katseita muihin tavoitteisiin. TP-Seinäjoki: Tuomas Karjanlahti, Pekka Rousu, Henri Huilla, Niko Nauholz, Kalle Taimi (41. Sami Viljanen), Teemu Penninkangas, Miika Korpela, Jesse Jääskeläinen, Akseli Metsä-Ketelä (78. Jyri Korkea-Aho), Tommi Kukila (75. Antti Viita), Veli-Pekka Pajula (Erno Ruismäki)

Ysivitoset lohkokakkosia

Ysivitoset lohkokakkosiaTP-Seinäjoen ysivitoset sijoittuivat Klaukkalassa pelattavassa Back-2-school Cupissa alkulohkossaan kakkoseksi häviämättä otteluakaan.Ensimmäisessä ottelussaan TP-Seinäjoki kaatoi paikallisen Nurmijärven Jalkapalloseuran 2-1. Seuraavat kaksi ottelua Tampereen Kisa-Tovereita ja Keravan Pallo -75:ttä vastaan päättyivät maalittomina.Lohkon voitti TKT, jonka ainoa pistemenetys tuli juuri ottelussa TP-Seinäjokea vastaan. Kaksikko jatkaa sunnuntain sijoitusotteluihin pelaamaan sijoista 1.-8.TP-Seinäjoen vastustajaksi tulee todella kova Oulun Luistinseura, joka niputti alkulohkossaan HJK-J:n 4-0 ja TPV:n 4-2 pelaten PK-35:n kanssa tasan.Ysivitosten sunnuntain ensimmäinen ottelu pelataan klo 09.00.

Ysivitoset Nurmijärvelle

Ysivitoset NurmijärvelleTP-Seinäjoen ysivitoset osallistuvat viikonloppuna Nurmijärvellä pelattavaan erittäin kovatasoiseen back2school-turnaukseen. Turnauksessa on mukana kahdeksan Nike Premier lopputurnaukseen osallistunutta joukkuetta, joista viisi oli kahdeksan parhaan joukossa.Kaikkiaan mukana on 16 joukkuetta, jotka aloittavat neljässä alkulohkossa. TP:n kanssa samassa alkulohkossa pelaavat isantäjoukkuen NJS, TKT Tampereelta ja KP-75.Ysivitoset käyvät myös kannustamassa Suomen naisia Ukrainaa vastaan pelattavassa ottelussa lauantaina.Linkki back2school-turnauksen sivuille löytyy mm. TP-Seinäjoen ysivitosten ajankohtaista sivulta.

A-junnutilanne työn alla

A-junnutilanne työn allaKeskustelupalstallakin paljon viestejä aiheuttanut TP-Seinäjoen A-junioritilanne on ollut työn alla jo pidempään ja sen eteen tehdään koko ajan töitä.Kauemmas katsottuna seuran ideologiaan kuuluu ehdottomasti se, että seurasta löytyy koko juniorikirjo. Tavoitteena on myös se, että ison kentän peleissä menestytään, eli käytännössä puhutaan C-junioreiden kohdalla pääsyä Kai Pahlman –lopputurnaukseen ja Nike Premier Cupin Suomen finaaleihin. B-junnuissa tämä tarkoittaa puolestaan pelaamista SM-sarjassa. Sama pätee A-junioreihin tulevaisuudessa. Edustusjoukkue olisi jatkossa saatava ehdottomasti Kolmoseen, jolloin se palvelisi A-junioreista vanhentuvia pelaajia ja myös kaupungin edustusjoukkuetta, Seinäjoen Jalkapallokerhoa.Kun B-junioreiden SM-sarja päättyy lokakuun puolivälissä ja joukkue käy kauden päätösmatkallaan Saksassa, pidetään alueen 1991-92 syntyneille pelaajille avoin kartoitustilaisuus Wallsport Areenassa, jonne ovat erittäin tervetulleita kaikki alueen A_juniori-ikäiset pelaajat, jotka ovat valmiita sitoutumaan toimintaan.Tarkoituksena on kartoittaa se todellinen sitoutuneiden pelaajien määrä ja se, onko oikeasti mahdollista lähteä pelaamaan A-junioreiden Ykköstä. Lyhykäisyydessään homma on siitä kiinni, löytyykö materiaalia niin paljon, että se kestää osan lähtemisen armeijaan ja joidenkin pelaajien muuttamisen opiskeluiden vuoksi toiselle paikkakunnalle.Kartoitustapahtuman jälkeen seura tekee päätöksiä mahdollisesta joukkueen perustamisesta. Tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan täällä tuonnempana.Lisätietoa koko hommasta antaa TP-Seinäjoen valmennuspäällikkö Petri Kangaskokko maililla petri.kangaskokko@tp-seinajoki.fi tai puhelimitse 050-4411385.

Paluu pisteille ainoa tavoite

Paluu pisteille ainoa tavoiteTP-Seinäjoen B-juniorit matkustavat lauantaiaamuna kohti pääkaupunkiseutua kohdatakseen Keski-Espoon nurmella isäntäseura FC Espoon, joka nousi syyskierrokseksi SM-sarjaan.Edellisessä ottelussaan syyskierroksen mainiosti aloittanut TP-Seinäjoki joutui taipumaan todella vahvan nipun kanssa Prunttimäkeen saapuneelle FC Interille 3-2 (2-0), vaikka tasapelikään ei olisi ollut mikään verinen vääryys. Syyskierroksen kolme ensimmäistä ottelua oranssipaidat selvittivät hienosti tappioitta pelaamalla HJK:n kanssa vieraissa tasan ja kaatamalla sekä Tikkurilan Palloseuran, että Mikkelin Palloilijat.FC Espoo ei ainakaan tähän mennessä pelaamiensa tulosten valossa vaikuta lyömättömältä joukkueelta. Syyskierroksen avauksessa joukkue hävisi vieraskentällä FC Hongalle 6-0 voittaen kuitenkin heti perään toisen nousijajoukkueen, PK-35:n vieraissa 3-1. TiPS kaatoi FC Espoon 2-1 vieraissa ja Oulussa OLS suorastaan murskasi vieraansa 8-2. Joukkue onkin sarjassa tällä hetkellä viimeisenä kolmella pisteellään MP:n ja FC Interin tavoin.TP-Seinäjoki valahti taulukossa kuudenneksi, mutta matkaa kakkossijaan on vain kolme pistettä. Myös se kannattaa huomioida, että yläpuolella olevista joukkueista FC Honka on pelannut jo viisi ottelua ja sen kahdeksasta pisteestä kaksi tuli kevätkierrokselta palkintona. OLS on myös pelannut ottelun enemmän ja sillä on yhdeksän pinnaa. Taulukossa neljäntenä oleva PK-35 on aloittanut vahvasti ja tappio FC Espoolle on sen ainoa pistemenetys sarjassa tähän mennessä.Kärjessä HJK on ottanut neljästä ottelusta kolme voittoa ja pelannut TP-Seinäjoen kanssa tasan. Sillä on kasassa 13 pistettä joukkueen saatua kolme lähtöpistettä. Kakkosena oleva Lahden Reipas on ollut positiivinen yllättäjä. Toisella oranssimustalla joukkueella pisteitä on kasassa kymmenen.Vastuuvalmentaja Ismo Koskela saa Espooseen mukaan parhaan miehistyksensä, sillä kaikki 21 pelaajaa olivat ainakin vielä viikolla terveiden ja pelikykyisten kirjoissa. Siinä mielessä tilanne on siis mukava.Vaikka TP-Seinäjoki onkin näennäisesti hyvissä asemissa, vaatii pelkkä sarjavakanssin vahvistaminen vielä vähintään viisi pistettä. Toisaalta voitto Espoossa nostaisi joukkueen takaisin mitalitaisteluun. B-junioreiden SM-sarja on kuitenkin vielä niin nuori, että mitä hyvänsä voi matkan varrella olevissa seitsemässä ottelussa tapahtua.Ottelu alkaa Keski-Espoossa jo klo 13.00.

Ysivitoset voittoon Kokkolassa

Ysivitoset voittoon KokkolassaKPV – TP-Seinäjoki 2-4 (0-1)31 min 0-1 Janne Silvonen46 min 0-2 Tuomas Lähdesmäki52 min 0-3 Janne Tuohisaari53 min 0-4 Elias Ahde55 min 1-4 Juha Paavolainen (rp)62 min 2-4 Niko AhonenYsivitoset kävivät vierailulla Kokkolassa. Isäntäjoukkue KPV oli ennen ottelua ainoa puhtaan pelin joukkue sarjassa, sarjan kärkipaikka oli siis ottelun panoksena.TP-Seinäjoen poikien yhtenä tavaramerkkinä on ollut koko kauden ottaa pelit heti alussa kontrolliin vahvoilla hyökkäyksillä ja painaa peli vastustajan päätyyn. Tällä kertaa isännät käyttivät vierailijoiden asetta ja laittoivat heti alkuvihellyksestä ”sata lasiin” ja saivat vierailijoiden pelin hieman sekaisin. Ottelun ensimmäinen vartti mentiin KPV:n hallinnassa ja Heidän miehityksensä kentällä esti tehokkaasti oranssipaitojen hyökkäysyritykset. Tuon ensimmäisen vartin jälkeen ysivitoset antoivat hienon näytteen siitä, miten pitkällä jalkapallossa ovat. Vastustajan pelityylistä opittiin ja korjattiin omaa pelityyliä, siten että laitettiin syöttöjä enemmän jalkaan ja lähdettiin hyödyntämään enemmän keskikentällä olevaa tilaa. Tämän jälkeen peli siirtyi hyvin selkeästi vierasjoukkueen hallintaan. Maalia saatiin kuitenkin odottaa aina 31 minuutille saakka. Janne Silvonen vei TP:n 1-0 johtoon Lähdesmäen Tupun syötöstä. Tämä tilanne jäi voimaan puoliajalle mentäessä.Toiselle puoliajalle isäntäjoukkue tuli kuten ottelun alkuunkin, kaikki peliin heti alussa. Tällä kertaa osattiin kuitenkin jo paremmin valmistautua, eivätkä KPV:n pojat kovasta yrityksestään huolimatta saaneet vaarallisia tilanteita aikaiseksi.Lähdesmäen Tupulla sen sijaan kulkee, maalijyvä on löytynyt ja virtaa löytyy joka tilanteeseen.Tuppu viimeisteli numeroiksi 0-2, kun pelikellossa oli minuutteja 46. Ottelun 53. minuutilla Janne Tuohisaari vei oranssipaidat jo 3-0 johtoon Leppäsen Aleksin syötöstä ja vain minuuttia myöhemmin Elias Ahde teki vieraiden 4. maalin Janne Silvosen syötöstä. Peli oli näin käytännössä ratkennut.Lohtua kotijoukkue sai 55 min. rangaistuspotkusta, jonka veti varmasti sisään Juha Paavolainen ja vielä loppunumeroiksi 2-4 viimeisteli Niko Ahonen.Pelissä nähtyjen maalien lisäksi TP:n pojilla oli lukuisia maalipaikkoja ja erityisesti toisella puoliajalla hyökkäykset olivat kaunista katseltavaa, pallo liikkui puolelta toiselle ja laukauksia maalia kohti ammuttiin joka hyökkäyssektorilta.Ottelun yksin tuominnut H. Lipke onnistui työssään hyvin. Merkillepantavaa on että, Keski-Pohjanmaalla sallitaan selkeästi fyysisempi peli, kuin meillä Seinäjoella. Kotijoukkueen jaloille ja selkään ajamisista Lipke jakoi sitten varoituksia.TP-Seinäjoki jatkaa siis sarjan kärjessä ja dominoi pelillään niin Vaasan kuin Keski-Pohjanmaan piirien joukkueita. Selvänumeroiset voitot on otettu syyskierroksella kaikista lukuunottamatta GBK:ta, joka sekin kaatui kevätkierroksella 9-0. Tp:n ysivitosten peli on hienoa katseltavaa, joita voisivat useamminkin käydä katsomassa vaikkapa piirin ja alueen leirityksiin valintoja tekevät tahot.TP-Seinäjoki: Jesse Isosaari, Aleksi Leppänen, Joona Lautamaja, Janne Silvonen, Joona Ala-Hukkala, Tuomas Lähdesmäki, Konstantin Iakovlev, Janne Tuohisaari, Elias Ahde, Lauri Ylinen-Luopa, Joona Niemelä, Jaakko Vihanta, Patrik Puhtimäki, Valtteri Peitso, Petteri Puumala, Jesse Sarajärvi

Sporting nurin vieraissa

Sporting nurin vieraissaTP-Seinäjoen ysinelosten Mustat ottivat maukkaan vierasvoiton Sportingista Kristiinankaupungissa torstai-illalla. Ottelu pelattiin hyväkuntoisella Lapväärttin kentällä.Ottelu alkoi tasaisesti, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä selvemmin TP otti pelin ohjaksia käsiinsä. Peliä oli pelattu 13 min, kun Raitt Peltoja purjehti puolustuksen läpi ja sijoitti pallon tolpan kautta maaliin. Seuraavaa maalia saatiin odottaa aina ensimmäisen jakson lisäajalle saakka, kunnes Matti Rajala teki likimain samanlaisen maalin kuin Raitt aikaisemmin.Toista jaksoa oli pelattu vain minuutti, kun Matti Rajala antoi syötön taaksepäin rangaistusalueen rajallaAleksi Aholle, jonka laukaus painui yli kotijoukkueen maalivahdin. Toinen erä olikin lopun aikaa TP:n hyvää yritystä vastustajan maalilla, mutta enempää maaleja ei saatu aikaan.TP:n pojilta peli oli parasta, mitä tänä kesänä on nähty. Syötöt kulkivat mallikkaasti pelaajalta pelaajalle eikä kotijoukkue saanut montaakaan vaarallista tilannetta TP:n maalille. Keskikentällä Aleksi Aho ja Saku Pikkarainen ottivat pelin ohjaimet käsiinsä pienen alkutunnustelun jälkeen ja käyttivät hyvin hyväkseen vastustajan antaman tilan keskikentällä. Laitalinkkeinä laitoja vaihdellen pelasivat Joni Petäjävirta,Samuli Koivusaari ja Oskari Mikkilä, jokainen pelasi mainiosti molempiin suuntiin, hyökkäyksessä tehtiin rohkeita nousuja ja puolustussuuntaan otettiin tila vastustajalta pois. Puolustuksen keskellä herroina toimivat Miika Eronen ja Hannes Salmi, parivaljakko katkoi mallikkaasti vastusajan pitkät läpisyöttöyritykset ja katkojen jälkeen rakensivat peliä hyvin keskikentälle. Laitapakkeina pelasivat Jussi Kituniemi ja Kustaa Kangas, molemmat pakit pelasivat hyvän ottelun, eikä vastustaja päässyt rakentamaan tilanteita laitojen kautta. Hyökkäyksessä pääasiassa hääräsivät Matti Rajala ja Raitt Peltoja, välillä Oskari kävi myös aiheuttamassa päänvaivaa kotijoukkueen puolustukselle. Maalissa pelasi 96:sta lainassa ollut Mikko Lampinen, joka torjui hyvin vastustajan muutamat varalliset lähitilanteet ja tuli mainiosti vastaan pitkissä pystysyötöissä, upea peli 2 vuotta nuoremmalta veskarilta.94:n Mustilla on jäljellä vielä neljä ottelua. Kaksi ottelua pelataan kotona IK:ta ja APV:ta vastaan ja kahdesti käydään rannikolla VIFK Bluen ja FC Komun vieraana.

Kuvakattaus paikallisesta

Kuvakattaus paikallisestaTP-Seinäjoki kaatoi Nurmon Pallon Nelosen paikallisottelussa keskiviikkoiltana Jouppilanvuoren tummanpuhuvalla tekonurmella

Takaisin uutisiin

Vähäpesolat Stadikalle

Vähäpesolat StadikalleTP-Seinäjoen pikkujunnuissa pelaavat Matti ja Jussi Vähäpesola pääsevät toimimaan maajoukkueiden saattajina 10. lokakuuta pelattavassa Suomi – Wales MM-karsintaottelussa.Kesällä järjestetyissä Maajoukkueen jalkapallokouluissa oli mahdollisuus osallistua Itella Oyj:n kilpailuun, jossa arvottiin 22 saattajaa.Etelä-Pohjanmaalta mukaan pääsevät myös SeMin Pauliina Pinta ja Ilmajoen Kisalijoiden Alina Oikarinen.

Ensimmäinen maali ressuissa

Ensimmäinen maali ressuissaPortsmouthin reserveissä pelaava seinäjokelainen Tero Mäntylä iski eilen illalla uransa ensimmäisen maalin reserveissä Pompeyn kaadettua Telfordin kentällä pelatussa vierasottelussa isäntäjoukkue Wolverhampton Wanderersin 2-1.”Se oli tosiaan eka maali ressuissa. Voisi kai sanoa taas, että ei kautta ilman maalia. Hyvä, että tuli nyt hoidettua se heti. Pitää vain toivoa, että osuisi toistekin”, naurahti etutopparina pelannut Tero.Ottelun mittaan vettä alkoi pudottaa hiukan tiheämpäänkin ja kokonaisuutena matsi pelattiin melko vetisissä olosuhteissa.”Tokalla puoliajalla sato vettä välillä vähän kovempaa ja välillä vähän vähemmän. Perillä kotipuolessa oltiin vasta 01.30, eli ihan kunnon retki se oli”, lisäsi Tero.Englannissa ei juuri henkilökohtaista palautetta matsien jälkeen tule mitenkään suuressa mittakaavassa. Ei tullut tälläkään kertaa, mutta toki reservijoukkuetta valmentava Guy Whittingham sanaisen arkkunsa joukkueelle avasi.”Sanoi, että oli ihan hyvä suorits, mutta lopussa olisi voitu olla ammattimaisempi, eli pelata tilanteita rauhallisemmin, eikä hakea lisämaaleja. Kyllä se mun mielestäni meni ihan mukavasti. Ihan hyvä näin kauden avaukseksi, tästä on hyvä jatkaa”, jatkoi Tero analyysiään.Portsmouth oli reserviliigan avausottelussa matkassa melko nuorekkaalla ryhmällä.”Pelasin topparina koko matsin. Meillä oli seitsemän jotka on nyt ensimmäisen vuoden ammattilaisia, eli mun ikäisiä. Sitten oli pari hiukan vanhempaa ja loput nuorempia pelaajia”, Tero selvitti.Seuraavan kerran joukkue on tulessa syyskuun 1. päivänä.