Uutiset

Uutiset

Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.

Nelonen neljän kauppa?

Nelonen neljän kauppa? Perjantai-iltana pelatut Nelosen kamppailut nostivat Kauhajoen Karhun sarjan kärkeen tehden neljästä viimeisestä kierroksesta äärimmäisen kiinnostavia. Karhu pieksi VIFK Young Boysin kotonaan selkein 4-1 –numeroin. Näin Karhu kiipesi pisteellä ohi TP-Seinäjoen. Siinä mielessä tulos oli TP-Seinäjoen kannalta suotuisa, että Karhu saapuu Seinäjoelle sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella ja kaikki on edelleen omissa käsissä. VIFK Young Boysia vastaan ei enää ole peliä, joten siinä mielessä tämä lopputlos palveli oranssinuttuja.Samaan aikaan myös toinen vaasalaisjoukkue, FC Kiiston A-team, ohitti tähtirinnat kaadettuaan Teuvan Pallon vieraissa 4-0. TP-Seinäjoki ja FC Kiisto A-team ovat tasapisteissä sijoilla kaksi ja kolme.Seinäjoen Sisu puolestaan taisi pullauttaa Vähänkyrön Viestin lopullisesti ulos nousutaistelusta otettuaan vähintään ansaitun 1-0 –voiton vieraistaan Jouppilanvuoren Tekonurmella. Voittonsa turvin Sisu harppasi aimo askeleen kohti sarjapaikkaa.Seuraavaksi Sisu kohtaa TP-Seinäjoen torstaina 4. syyskuuta. Nyt näyttäisi siltä, että sarjanousu on neljän joukkueen kauppa. Putoamista vastaan taistelevat tiukimmin keskenään viikonloppuna pelaavat Kaskö IK ja Malax IF.

Akatemiaan 22 pelaajaa

Akatemiaan 22 pelaajaa TP-Seinäjoen Akatemiaan on ensi talveksi valittu yhteensä 22 pelaajaa. Joukkueesta neljä pelaajaa on 1990 syntyneitä, viisi vuosimallia 1991, viisi ysikakkosia ja peräti kahdeksan 1993-ikäluokkaa.Pelaajista Jukka Ahola, Samir Bouroussi, Jyri Reinilä ja Tommi Haanpää ovat vuosimallia 1990, Saku Koskinen, Jaakko Lampi, Juho Pajula, Vili Rajamäki ja Jaakko Vähäpesola ysiykkösiä, Toni Koivusaari, Niko Lehdontie, Niko Nauholz, Teemu Penninkangas ja Miika Korpela ysikakkosia, sekä Henri Huilla, Jesse Jääskeläinen, Tuomas Karjanlahti, Samuli Kiviaho, Markus Peltola, Akseli Metsä-Ketelä, Sami Viljanen ja Joonas Kuivalainen ysikolmosia.

B:n välierä kotona

B:n välierä kotona B-junioreiden Vaasan Piirin cupin välieräottelu TP-Seinäjoen ja Kauhajoen Karhun välillä pelataan tiistaina 2. syyskuuta Raviradan nurmella. Ottelu alkaa klo 18.00.TP-Seinäjoki selvitti tiensä semifinaaliin kaatamalla keskiviikkona vieraskentällä FC Korsholmin numeroin 5-0.

Viisisataa juttua ja tuhansia kuvia

Viisisataa juttua ja tuhansia kuvia Vaikka TP-Seinäjoen edustusjoukkue pelaakin Nelosessa johtaen sarjaa, ei seura ole suostunut tinkimään nettisivujensa laadusta. Sivuja on pyritty kohentamaan vuosi vuodelta ja sisältöä täydentämään. Sivut avattiin ensimmäisen kerran kaudelle 1997.Tämän vuoden puolella netissä on ollut jo 500 juttua ja tuhansia kuvia niin otteluista kuin muistakin seuraa koskevista tapahtumista. Myös historiasivuille on lisätty satoja kuvia menneiltä kausilta.Arkistot mukaan lukien juttuja on tarjolla jo miltei 2000 kappaletta. Ensimmäiset arkistoidut tarinat löytyvät kaudelta 2002. Siitä on kuitenkin menty harppoen eteenpäin, sillä vuoden 2002 saldo oli yhteensä 84 juttua, eli saman verran kuin tällä kaudella juttuja on ollut pelkästään huhti- ja toukokuussa.Kuukausitasolla TP-Seinäjoen sivuilla vierailee yli 20 000 kävijää, joka lienee Nelosessa pelaavalle seuralle varsin kohtuullinen määrä.

Teron Pompey hurjana

Teron Pompey hurjana Tero Mäntylän edustama Portsmouthin akatemia oli hurjana keskiviikon harjoitusottelussaan Gosport Boroughia vastaan. Pompey voitti matsin peräti 8-0 ja Tero pelasi ottelussa ensimmäisen puoliajan.”Se oli sellainen peli, että kaikille annettiin peliaikaa, jotka eivät ole päässeet kamalasti pelaamaan. Itsellenikin teki hyvää päästä kehiin. Olen viimeksi pelannut tämän porukan kanssa Tanskassa. Huomenna sitten lähdetään jo kohti Sheffieldiä ja siellä on matsi lauantaina klo 11 Unitedia vastaan”, selvitti nuori mies.

Tono taas Tanskassa

Tono taas Tanskassa TP-Seinäjoen kasvatti, Toni Lehtinen pelaa FC Hakan mukana Tanskassa UEFA Cupin ottelussa Bröndby IF:ää vastaan tänään.Valkeakoskelaisilla ei valitettavasti ole saumoja jatkopaikkaan, sillä Tehtaankentällä joukkue nöyrtyi peräti 4-0 juuteille. Sen sijaan kasvojenpesuun on mahdollisuus ja hyvä paikka antaa näyttöjä otteluita seuraaville scouteille.FC Haka on aikaisemminkin vieraillut Tanskassa samoissa merkeissä kohdattuaan FC Midtjyllandin.Suomen toinen edustaja, FC Honka, hakee Norjasta jatkopaikkaa pelattuaan ensimmäisen osaottelunsa maalittomasti Viking Stavangeria vastaan.

Oranssit ysivitoset haaksirikkoon

Oranssit ysivitoset haaksirikkoon TP-Seinäjoen ysivitosten oranssi joukkue koki todellisen haaksirikon torstai-iltana Vaasassa VPS-junioreiden valkoista joukkuetta vastaan häviten ennen ottelua nollakerhossa olleelle ryhmällä yllättävästi 4-2 (2-1).Vaatimattomissa olosuhteissa pelatussa kamppailussa vieraiden molemmat maalit kirjattiin Janne Tuohisaarelle.Kokonaisuutena jäi sellainen vaikutelma, että tällä kertaa koko ryhmältä oli taistelutahto jäänyt matkan varrelle.Joukkue on aluesarjassa neljäntenä ja pelaa seuraavaksi tiistaina 2. syyskuuta VIFK White –joukkuetta vastaan kotikentällään.

B2:lle niukka tappio

B2:lle niukka tappio VäVi – TP 2-1 (2-0)1-0 Ville Huovinen2-0 Mauri Takala2-1 Timo KoivuNäyttää siltä, että mitä enemmän sataa, sitä paremmin taistellaan. Vähäkyrön aurinkoisessa ja kuivassa illassa TP:llä meni ensimmäinen puoliaika heräillessä ja omaa peliä hakiessa. Aivan hereillä ei oltu pelin alusta saakka, ja vastustajan annettiin viedä peliä. VäVi:n pojilla oli ensimmäisellä puoliajalla kaksi hyvää maalintekopaikkaa, jotka käytettiin hyväksi murhaavalla tehokkuudella. Taukotilanne 2-0 kotijoukkueelle.Toisella puoliajalla TP pelasi enemmän omaa peliään. Syötöt alkoivat löytää omia kavereita, palloihin mentiin aktiivisemmin. Pelin loppua kohti painopiste siirtyi yhä enemmän vastustajan maalin tuntumaan. Toisen puoliajan puolivälissä Timo Koivu kavensi vapaapotkusta aivan rangaistusalueen rajoilta. Hieno veto yli muurin maalin vasempaan alanurkkaan yllätti VäVi:n maalivahdin. Mahdollisuuksia pelin tasoittamiseen ja voittamiseenkin tarjoutui pelin loppua kohti useita, TP:n kiri ei kuitenkaan tänään aivan riittänyt, lopputulos isännille 2-1.Kuten on tullut todettua, tulos ei aina ole se tärkein asia, vaan se että pelaajat kehittyvät. Tappion jälkeen on siis hyvä kysyä: Mitä tästä voidaan oppia?Ensinnäkin, oikeanlainen henkinen valmistautuminen peliin on todella tärkeää. Tässä merkittävä rooli on terävällä alkulämmittelyllä. Näin kroppa ja mieli ovat valmiina peliin, kun pilli soi.Toiseksi, oman pelin pelaaminen ja aloitteen ottaminen on tärkeää. Tässä taas näkisin tärkeäksi asiaksi pallottoman pelaajan liikkeen. Matemaattinen tosiasia on, että yli 90% pelistä pelaaja on ilman palloa (jos pallollinen aika jakautuu tasan kahden joukkueen 22 pelaajalle, aika on 80 minuutin ottelussa 3 min 38 s /pelaaja, eli 4,5%). Ratkaisevaa on siis se, mitä pelaaja tekee silloin kun hänellä ei ole palloa. Tätähän kykyjenetsijätkin tarkkailevat; Mitä pelaaja tekee silloin, kun hänellä ei ole palloa? Oman tilan ottaminen, itsensä vapaaksi pelaaminen auttaa kaveria syöttämään pallon omille. Näin päästään viemään peliä itse, sen sijaan että ollaan kaverin vietävänä.Pää pystyyn! Uutta matoa koukkuun.TP-Seinäjoki: Tuomas Karjanlahti, Juha Salmenkangas (C), Eero Rantanen, Timo Koivu, Olli Hernesniemi, Eero Kantamaa, Jyri Korkea-aho, Matias Saarela, Juhamatti Sorsa, Joose Ahopelto, Miika Martikkala, Antti Takala, Jan-Martin Nummensalo, Erno Ruismäki.

Pikkujunnut Messucupiin

Pikkujunnut Messucupiin TP-Seinäjoen pikkujunnut, eli 2000 ja 2001 syntyneet palloilijanalut ovat lähdössä puolentoista viikon kuluttua Kauhajoella pelattavaan Messucupiin.Nollanollien turnauksen piti alunperin olla yksipäiväinen, mutta se pelataankin kahtena päivänä. Nollaykköset sen sijaan harrastavat cup-tunnelmaa vain sunnuntaina.Oheisesta liitteestä löytyvät joukkuejaot, vastustajat, otteluiden alkamisajat, lähtöajat yms. hyödyllinen.
MESSUCUP-08 / F8-IKÄLUOKKA. Huom! turnaus la-su!!!
JOUKKUEJAKO:
TP-ORANSSI                                              TP-MUSTA
Ville Rajala                                                   Nicolas Kivimäki
Teemu Luomala                                            Riku SalmelaJuho Mustakallio                                          Oskari HuhtikangasLauri Tuomisto                                             Axel Ala-Heikkilä
Lauri Mäkinen                                              Emil Pannula
Johannes Varamäki                                      Ville Itämäki
Arttu Ketola                                                  Lauri Mäki-Valkama
Elias Nevala                                                  Juan Mäkinen
Aapo Saarijärvi                                            Teemu Kangasniemi
Saku Erkko                                                   Valtteri Ojala            
Eemeli Kangas                                              Antti-Jussi Juvonen
                                                                                       Juhana Sauramäki
Lähtö la klo 11.00 Sahiksen Nes-                                 Lähtö la klo 10.15 Sahiksen Nes-
teeltä.                                                                           teeltä.
Ottelut la                                                                       Ottelut la
 
klo 12.45 Kanu pun. – TP-oranssi                                 klo 12.00 Honka valkoinen-TP-musta
 
klo 14.10 TP-oranssi-Honka musta              klo 14.30 TP musta-Honka keltainen
 
klo 16.30 KaPa – TP-oranssi                        klo 16.00 Karhu – TP musta
 
Lähtö su klo 8.00.                                         Lähtö su klo 9.45.
 
Ottelut su                                                      Ottelut su
 
klo 9.30 TP-oranssi-Karhu                           klo 11.15 TP-49 – TP-musta
 
klo 11.00 TP-oranssi – Honka valkoinen     klo 12.45 TP musta – Kanu musta
 
Huom. Mukaan evästä ja juotavaa. Karkit, limsat ym. vasta päivän viimeisen ottelun jälkeen. Paikalla voi myös ostaa syötävää tai käydä yhteiskoululla turnausruokailussa (6 euroa/annos).
Pelivarustus nappiksia lukuun ottamatta valmiiksi aamulla lähtöön. Oranssi pelipaita mukaan.
Huom!!! Ilmoitus Jukalle, mikäli lauantain turnauspäivä tuo ongelmia.
 
Jukka, 040 5126943
MESSUCUP SU 7.9. -08
F7-JUN.  (2001 synt.)
 
TP-ORANSSI                                              TP-VIHREÄ
 
Otto Haapala                                                Ilmari Vainionpää
Veeti Tala                                                     Joona Säntti
Julius Siukola                                               Samuel Matihalti
Elias Kulmala                                               Valtteri Hangasluoma
Topias Tuomilehto                                       Lauri Polari
Aarni Kaunismaa                                          Aatu Tuokko
Aapo Tuovila                                                Aku Leppälä
Eevertti Hautamäki                                       Aaro Tammiranta
Matias Vainionpää                                       Joonatan Huhtamaa
Hermanni Kivisaari                                       Erno Ojanperä
 
Lähtö klo 8.45 Sahiksen Nes-                      Lähtö klo 9.15 Sahiksen Nesteeltä
teeltä.
 
ottelut                                                           ottelut
klo 10.30 TP-oranssi-IK                               klo 11.10 TP-vihreä-FC Ulvila
klo 11.50 TP-oranssi-IK-tytöt                      klo 13.20 TP-vihreä-IK musta
klo 14.00 TP-oranssi-FC Ulvila                    klo 14.40 TP-vihreä-IK punainen
 
 
Huom. Mukaan evästä ja juotavaa. Karkit, limsat ym. vasta päivän viimeisen ottelun jälkeen. Paikalla voi myös ostaa syötävää tai käydä yhteiskoululla turnausruokailussa (6 euroa/annos).
Pelivarustus nappiksia lukuun ottamatta valmiiksi aamulla lähtöön. Oranssi pelipaita mukaan.
 
Mahdolliset tiedustelut Jukalta, 040 5126943

Pikkujunnut Messucupiin TP-Seinäjoen pikkujunnut, eli 2000 ja 2001 syntyneet palloilijanalut ovat lähdössä puolentoista viikon kuluttua Kauhajoella pelattavaan Messucupiin.Nollanollien turnauksen piti alunperin olla yksipäiväinen, mutta se pelataankin kahtena päivänä. Nollaykköset sen sijaan harrastavat cup-tunnelmaa vain sunnuntaina.Oheisesta liitteestä löytyvät joukkuejaot, vastustajat, otteluiden alkamisajat, lähtöajat yms. hyödyllinen.

MESSUCUP-08 / F8-IKÄLUOKKA. Huom! turnaus la-su!!!

JOUKKUEJAKO:

TP-ORANSSI                                              TP-MUSTA

Ville Rajala                                                   Nicolas Kivimäki

Teemu Luomala                                            Riku SalmelaJuho Mustakallio                                          Oskari HuhtikangasLauri Tuomisto                                             Axel Ala-Heikkilä

Lauri Mäkinen                                              Emil Pannula

Johannes Varamäki                                      Ville Itämäki

Arttu Ketola                                                  Lauri Mäki-Valkama

Elias Nevala                                                  Juan Mäkinen

Aapo Saarijärvi                                            Teemu Kangasniemi

Saku Erkko                                                   Valtteri Ojala            

Eemeli Kangas                                              Antti-Jussi Juvonen

                                                                                       Juhana Sauramäki

Lähtö la klo 11.00 Sahiksen Nes-                                 Lähtö la klo 10.15 Sahiksen Nes-

teeltä.                                                                           teeltä.

Ottelut la                                                                       Ottelut la

klo 12.45 Kanu pun. – TP-oranssi                                 klo 12.00 Honka valkoinen-TP-musta

klo 14.10 TP-oranssi-Honka musta              klo 14.30 TP musta-Honka keltainen

klo 16.30 KaPa – TP-oranssi                        klo 16.00 Karhu – TP musta

Lähtö su klo 8.00.                                         Lähtö su klo 9.45.

Ottelut su                                                      Ottelut su

klo 9.30 TP-oranssi-Karhu                           klo 11.15 TP-49 – TP-musta

klo 11.00 TP-oranssi – Honka valkoinen     klo 12.45 TP musta – Kanu musta

Huom. Mukaan evästä ja juotavaa. Karkit, limsat ym. vasta päivän viimeisen ottelun jälkeen. Paikalla voi myös ostaa syötävää tai käydä yhteiskoululla turnausruokailussa (6 euroa/annos).

Pelivarustus nappiksia lukuun ottamatta valmiiksi aamulla lähtöön. Oranssi pelipaita mukaan.

Huom!!! Ilmoitus Jukalle, mikäli lauantain turnauspäivä tuo ongelmia.

Jukka, 040 5126943

MESSUCUP SU 7.9. -08

F7-JUN.  (2001 synt.)

TP-ORANSSI                                              TP-VIHREÄ

Otto Haapala                                                Ilmari Vainionpää

Veeti Tala                                                     Joona Säntti

Julius Siukola                                               Samuel Matihalti

Elias Kulmala                                               Valtteri Hangasluoma

Topias Tuomilehto                                       Lauri Polari

Aarni Kaunismaa                                          Aatu Tuokko

Aapo Tuovila                                                Aku Leppälä

Eevertti Hautamäki                                       Aaro Tammiranta

Matias Vainionpää                                       Joonatan Huhtamaa

Hermanni Kivisaari                                       Erno Ojanperä

Lähtö klo 8.45 Sahiksen Nes-                      Lähtö klo 9.15 Sahiksen Nesteeltä

teeltä.

ottelut                                                           ottelut

klo 10.30 TP-oranssi-IK                               klo 11.10 TP-vihreä-FC Ulvila

klo 11.50 TP-oranssi-IK-tytöt                      klo 13.20 TP-vihreä-IK musta

klo 14.00 TP-oranssi-FC Ulvila                    klo 14.40 TP-vihreä-IK punainen

Huom. Mukaan evästä ja juotavaa. Karkit, limsat ym. vasta päivän viimeisen ottelun jälkeen. Paikalla voi myös ostaa syötävää tai käydä yhteiskoululla turnausruokailussa (6 euroa/annos).

Pelivarustus nappiksia lukuun ottamatta valmiiksi aamulla lähtöön. Oranssi pelipaita mukaan.

Mahdolliset tiedustelut Jukalta, 040 5126943

Maalintekoharjoitus Vaasassa

Maalintekoharjoitus Vaasassa TP-Seinäjoen ysikolmosten oranssi joukkue kävi tiistai-iltana viettämässä maalintekoharjoituksen Vaasassa VPS-junioreiden kustannuksella ikäluokkansa aluesarjassa. Ottelu päättyi vierasjoukkueen voittoon selvästi 6-0 (2-0).Maalinteon aloitti Tuomas Karjanlahti 23. minuutilla ja Aleksi Metsä-Ketelä teki taukonumerot valmiiksi viisi minuuttia myöhemmin.Toisen puoliajan alussa pelikellon näytettyä 43. minuuttia Jesse Jääskeläinen vei vieraat kolmen maalin johtoon ja pari minuuttia ”Tykin” maalista Erno Ruismäki iski vieraiden neljännen.Markus Peltola lisäsi saldoa 53. minuutilla ja loppunumerot syntyivät 64. minuutilla Erno Ruismäen tehtyä ottelun toisen maalinsa.TP-Seinäjoen ysikolmosten oranssi joukkue on pelannut Aluesarjassa kolme ottelua ja voittanut tähän mennessä kaikki maalierolla 11-0. Joukkue on sarjassa kakkosena FF Jaron Röd –ryhmän jälkeen, joka on pelannut matsin enemmän ja saalistanut tasapelin verran enemmän pisteitä.Seuraavaksi oranssit pelaavat sunnuntaina sarjassa toiseksi viimeisenä olevaa FC YPA:aa vastaan kotikentällään.