EOM – terveiset SJK-junnuista

Eteenpäin on menty. Legendaarinen lause, joka on lausuttu kuvaamaan toiminnan kehittymistä. Voin hyvällä omalla tunnolla todeta, että kyseinen lause todella pitää kutinsa seuramme toiminnassa.  Kehittyminen on yksi keskeisimmistä arvoistamme. Olemme ottaneet vähintäänkin ison askeleen eteenpäin tämän talvikauden aikana.

Valmennuksemme on kehittynyt laajalla rintamalla jo useamman vuoden ajan. Seurassamme toimii aktiivisesti yli sata valmentajaa, joista UEFA tason koulutus löytyy jo kolmeltakymmeneltä koutsilta. Lähes kaikilla valmentajilla on vähintään valmennuksen starttikoulutus käytynä, tai vaihtoehtoisesti muuta pedagogista osaamista ja koulutusta.

Jotta pelaajillamme on mahdollisuus tavoitella omaa parastaan, vaatii se innostavan toimintaympäristön tuekseen. Toivotankin kaikki tervetulleiksi seuraamaan joukkueidemme harjoittelua Wallsport Areenalle. Takaan, että toiminta on innostavaa ja saa aikaan hyvän mielen myös seuraajille. Parhaimmillaan hallissa on yhtä aikaa yli 200 pelaajaa treenaamassa.

Ylitimme kauden 2022 aikana tuhannen pelipassin rajan ensimmäistä kertaa. Mahtavaa, että lapset ja nuoret arvostavat toimintaamme ja haluavat kehittyä seuramme mukana. SJK perhe auditoitiin ensimmäisen kerran vuonna 2019 laatujärjestelmässä sekä Palloliiton että Laatukeskuksen toimesta tasolle viisi, joka on arviointiasteikon korkein mahdollinen taso. Auditoinnin toinen kierros järjestettiin loppuvuodesta 2022. Edelleen saimme auditoinnissa erinomaiset pisteet. Toimintaamme pitävät laadukkaana muutkin, kuin seuramme nykyiset jäsenet. Iso kiitos tästä saavutuksesta kaikille toimijoille seurassamme.

Kehittyminen on tärkeämpää, kuin yksittäiset tulokset, mutta silti on pakko hehkuttaa hieman myös ajankohtaista menestystämme kentillä. Kaikki joukkueet, jotka osallistuivat Liiga karsintoihin talven aikana, saavuttivat korkeimman mahdollisen sarjapaikan ikäluokassaan tulevalle kaudelle. Sekä tytöt että pojat pelaavat 13–15-vuotiaissa ikäluokkansa kovimpia pelejä. Erittäin isot onnittelut ikäluokkien pelaajille ja joukkueiden taustahenkilöille loistavasta työstä. Vastaavaa ei ole muuten saavutettu koskaan aiemmin seurassamme.

SJK perhe näytti voimansa myös edustusjoukkueen kotiotteluissa viime kaudella. Junnupääty täyttyi mukavasti ottelusta toiseen, kun pienet pelaajat seurasivat isompien tekemistä kentällä. Jatketaan samaa trendiä ja täytetään keväällä alkavissa sarjoissa stadionin fanikatsomot sekä miesten että naisten kotiotteluissa. Meillä on mahtavia pelaajia mukana molemmissa joukkueissa, jotka toimivat erinomaisina esikuvina nuoremmille.

yhdessä rohkeasti kehittyen,

Jyri Hietaharju
urheilutoimenjohtaja