Matti Tuomisto, seuran perustajajäsen ja kunniapuheenjohtaja

Matti Tuomisto (s. 1938) on ainut tänä päivänä elossa oleva seuran perustajajäsen. Hän oli aktiivisesti mukana seuran toiminnassa lähes 50 vuotta, joista puheenjohtajana vuodet 1983-2003.
Tuskin 17-vuotias Matti Tuomisto 9.2.1955 seuran perustamiskokouksessa osasi aavistaa millaiseksi jalkapalloseuraksi Törnävän Pallo-55 kasvaisi 70-vuodessa. Tänä päivänä SJK-juniorit ry (ent. TP-55) on yksi Suomen johtavista juniorikasvattajaseuroista. Vuonna 1955 TP-55:ssä on kaksi joukkuetta; edustusjoukkue ja A-nuoret. Nyt seuran 70-vuotisjuhlavuonna seurassa on pelaajia yli 1200, joten kehitys ja kasvu on ollut huimaa.
Miksi Törnävän Pallo-55 (nykyinen SJK-juniorit) sitten perustettiin? Seuran 70-vuotishistoriikissa Matti Tuomisto tuo esille mm. seuraavia asioita:
”Törnävältä Seinäjoen maalaiskunnasta Seinäjoen kauppalaan ja Kapeikon kentälle (nyk. Jerikon grillin alueelle) oli pitkä matka. Nykyihmisten on vaikea pitää noin 5 kilometrin etäisyyttä ratkaisevana tekijänä. Se oli hankalaa, kun survottiin huonoilla polkupyörillä huonoja teitä”.
”Ajatus Törnävän omasta jalkapalloseurasta iti jo 1930-luvulla, mutta sotavuodet tulivat väliin. Lisäpontta antoi Törnävälle tehty urheilukenttä Törnävän Saaren kupeeseen. Kentän tekoon tarvittiin törnäväläisten innokkuutta sekä talkooapua ja se lisäsi jalkapallon pelaamisen mahdollisuuksia”.
”Törnävällä pelailtiin omatoimisesti jalkapalloa jo isolla joukolla ja aika moni törnäväläinen pelasikin ensin SePS:ssä ja Sisussa, mutta kaikki eivät mahtuneet mukaan ja sekin lisäsi haluja perustaa oma seura”.
Matti Tuomisto yhdessä veljensä Markun kanssa osallistuivat 9.2.1955 kokoukseen, jossa oli paikalla 16 innokasta miestä. Kokous pidettiin Lennart Martinin talossa.
”Alun perin ajatus oli vain keskustella seuran perustamisesta, mutta paikalla ollut Palloliiton Vaasan piirin sihteeri Anselm Anttila aisti innokkuuden ja ehdotti, että seura perustetaan tässä ja nyt. Seuran nimeä emme olleet oikein etukäteen miettineet, mutta piirisihteerin ehdotuksesta nimeksi valikoitui Törnävän Pallo-55 ja lyhenne TP-55”.
Tuolla nimellä pelattiin vuoteen 1994 asti, jolloin otettiin markkinointinimeksi TP-Seinäjoki. Tällä haluttiin korostaa kotikaupunki Seinäjokea ja koska seuran edustusjoukkue pelasi jo toiseksi korkeimmalla tasolla Ykkösessä. Valtakunnallisesti Törnävä ei ollut kovinkaan tunnettu.
Matti Tuomiston puheenjohtajuuskaudella seuran edustusjoukkue nousi valtakunnan sarjoihin. Ensin vuonna 1986 TP-55 nousi englantilaisen pelaaja-valmentajan Les Tibbotin johdolla Kakkoseen ja josta Hannu ”Köppä” Rajaniemen valmennuskausilla Ykköseen vuonna 1989. Parin heikomman kauden jälkeen edustuksen päävalmentajaksi palkattiin Keke Armstrong, joka johdatti upeasti edustusjoukkueen kahdessa kaudessa Kakkosesta Veikkausliigaan.
”Nousu ja pelaaminen Veikkausliigassa oli hienoa, vaikka kyllähän se myös hiukan hirvitti, että miten tästä selvitään taloudellisesti, kun nousu tuli niin nopeasti kahdessa vuodessa ja seura ei ehkä ollut täysin valmis nousuun. Vaikka Veikkausliigakausi päättyi putoamiseen, taisteli joukkue kunniakkaasti säilymisestä loppuun saakka ja vain yksi piste erotti joukkueen suorasta säilymisestä. Taloudellisesti kausi oli raskas ja sen laskuja jouduttiin pitkään maksamaan, mutta siitäkin selvittiin” muistelee Tuomisto menestyksen kausia.
Seuran toiminta on aina perustunut pitkäjänteisyyteen niin urheilutoiminnassa kuin myös talouden hallinnassa. Parhaiten tämä ehkä näkyy siinä, että koko 70-vuotisen historiansa aikana seuralla on ollut vain 5 puheenjohtajaa.
Seuran alkuaikojen (v. 1955-1971) puheenjohtajana toimi Lennart Martin. Hänen työtään jatkoi Paavo Niemi vuodet 1971-1983. Matti Tuomiston puheenjohtajuuskausi oli siis 1983-2003, jonka jälkeen Jukka Saarijärvi johti seuraa vuoden 2022 loppuun. Nykyisen puheenjohtajan Ville Lahden kausi alkoi 2023.
Seura voi olla ylpeä kaikista puheenjohtajistaan.

PS. Lisää Törnävän Pallo-55:n, TP-Seinäjoen ja SJK-junioreiden mielenkiintoisesti historiasta voi lukea Markku Kulmalan kirjoittamasta 70-vuotishistoriikista, jota on myynnissä Wallsportin kahviossa nyt tarjoushintaan 25 €.