Ensimmäinen testi lauantaina
Ensimmäinen testi lauantaina TP-Seinäjoki avaa harjoitusottelukautensa lauantaina kohdatessaan viime kaudella Ykkösen karsinnoissa mukana olleen TPV:n Pirkkahallissa. TPV on jo pelannut kaksi harjoitusottelua, eli joukkue on aloittanut hieman aikaisemmin matsituntuman hakemisen.Ensimmäisessä harjoituskamppailussaan TPV kukisti valkeakoskelaisen PS-44:n 5-1. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Mikael Hagfors, Sami Lamminen, Tomi Lahtinen (2) ja Eetu Tamminen. Toisessa tuli tappio sarjaa ylempänä pelaavalle PP-70:lle numeroin 3-1. TPV:n maalin ottelussa teki Jussi Lahtinen.Nuoressa ryhmässä kokemusta edustavat aiemmin MP:ssäkin pelannut iisalmelainen Jarno Soininen, sekä Kopareiden kasvatti ja viime kaudella Kingsissä pelannut Tomi Mönkkönen. Myös Ilves-kasvatti Sami Mäenpää on kokeneempaa kaartia Mikko Purolan valmentamassa ryhmässä.TP-Seinäjoen valmentaja Asko Ristimäki kertoi vievänsä varsin aikuisen joukkueen Tampereelle, sillä Akatemia pelaa jo maanantaina JJK:ta vastaan ja perjantaina heillä on ottelu Vaasassa.Käytännössä se tarkoittaa sitä, ainakin Jari Ruotsalainen tehnee debyyttinsä oranssissa nutussa. Sama mahdollisuus on myös Matias Lampisella. Paluumuuttaja Mikael Muurimäen terävyys nähdään tutussa kaupungissa, pelasihan Mikki ennen siirtymistään FC Jazziin jonkin aikaa PP-70:n väreissä.Matsi alkaa Pirkkahallissa lauantaina klo 16.15.