Haastajana Savoon
Haastajana Savoon TP-Seinäjoki matkustaa lauantaina Kuopion Magnum Areenalle haastajana kohtaamaan sarjassa kakkosena olevan Kingsin. Vuonna 1980 perustettu seura aloitti nimellä Kings Soccer Club, mutta jossakin vaiheessa SC on pudonnut kyydistä.Viime kaudella ja yleensä aikaisemminkin kuopiolaiset ovat pelanneet Itälohkossa tai Lohko A:ssa. Viime kaudella joukkue sijoittui lohkossaan kolmanneksi Hyvinkään Palloseuran ja Ykköseen nousseen Jyväskylän Jalkapalloklubin jälkeen.TP-Seinäjoki ja Kings ovat kahdesti aikaisemmin pelanneet samassa lohkossa. Kaudella 1989, jolloin TP-Seinäjoki voitti kakkosen Pohjoislohkon ja nousi Ykköseen, kohdattiin keväällä Seinäjoella. Silloin numerot kirjattiin historiaan kotijoukkueen voitoksi lukemin 2-0. Maaleista vastasivat Keith Armstrong ja Juha Latvala. Vieraissa pelattiin heinäkuun lopussa ja tuolloin TP-Seinäjoki haki pinnat Kuopiosta numeroin 2-1. Vesa Tyrväinen vei vieraat johtoon jo 10. minuutilla, mutta Kingsin Jukka Väätäinen tasoitti ottelun. Keith Armstrong upotti kuitenkin rankkarimaalillaan isännät.Toistamiseen harrastettiin urheilutoimintaa samassa sarjassa kaudella 2004, jolloin TP-Seinäjoki pelasi Itälohkossa yhdessä Virkiän kanssa. Tokihan Etelä-Pohjanmaa voidaan laskea lähes Savoksi, joten varsin looginen vetohan tämä Palloliitolta oli. Seinäjoella vieraat voittivat 1-0 erotuomarin armahdettua vieraita ottelun lopussa, jolloin Jyrki Saranpäältä vedettiin surutta jalat alta rankkualueella. Myös Kuopiossa isännät olivat vahvempia, syksymmällä numeroin 2-0. Aki Malinen onnistui maalinteossa kummassakin ottelussa. Kuopiossa isäntien toisen maalin teki Marko Kurikka. Kirvelevää otteluissa oli se, että Seinäjoen matsin maali syntyi 87. minuutilla ja Kuopiossa osumat tehtiin TP-Seinäjoen verkkoon 81. ja 90. minuuteilla.Samalla kaudella joukkueet olivat vastakkain vielä Suomen Cupissakin. Seinäjoella pelatussa kamppailussa isännät ottivat jo kolmen minuutin jälkeen johdon Marko Hutun maalilla. pelikellon näytettyä 20. minuuttia TP-Seinäjoki iski uudelleen. Nyt maalintekijänä toimi Kingsin oma mies, Markus Karppinen, joka toimitti Pasi Oksasen antaman kulmurin omiin. Loppunumerot syntyivät toisella puoliajalla vieraiden Arto Koistisen kavennettua päätöslukemiksi 2-1.Suurin osa Kingsin pelaajista omaa jonkinlaisen KuPS-taustan. Ei kai se mikään ihme ole, onhan KuPS perinteisesti ollut suuren luokan kasvattajaseura. Samaan aikaan kuin edustusjoukkueet iskevät yhteen Kuopiossa, nähdään puolestaan kuopiolaisten jälkikasvu Prunttimäessä TP-Seinäjoen A-junioreiden testissä. Kyseessä on siis varsinainen tuplakohtaaminen.Kuopiolaisten tähtiä ovat alkukaudesta olleet maalitykki Petteri Rönkkö, jolla on tilillään jo viisi osumaa, sekä taannoin FF Jarossakin pelannut Tomi Airaksinen, joka on onnistunut maalinteossa neljä kertaa. Veikkauksen Tähtiraadit ovat antaneet Petteri Rönkölle yhdeksän ja Pasi Tuutille kahdeksan tähteä. Yhteensä Kingsistä on päässyt sakaraisille kahdeksan pelaajaa.Kings on aloittanut kauden hieman ailahdellen. FC Kiisto on kaatanut kuopiolaiset jo kahdesti ja kerran on tullut pataan OLS:lta. Toki tilillä on myös viisi voittoa, joista maukkain on eittämättä 1-0 –kotivoitto sarjaa johtavasta PS Kemistä. Myös vierailu Ylivieskassa oli melkoinen menestys, sillä Kings voitti vieraskentällä peräti 6-0. Matkalla ovat kaatuneet myös Kraft Närpiössä, KajHa vieraissa ja FC Kipparit kotona. OPS:n kanssa kuopiolaiset pelasivat tasan 2-2 ja JBK:n kanssa 1-1.TP-Seinäjoki palasi tauoltaan keskiviikkona kaatamalla FC Kipparit selvin numeroin 4-1. Ottelu ei ollut mitenkään huikaisevan taidokas tai loistelias esitys, mutta kolme pinnaa lämmitti kummasti mieltä ja nosti TP-Seinäjoen sarjataulukossa kolmanneksi. Voitto tarkoitti myös sitä, että TP-Seinäjoki on edelleen kotikentällään tappioitta.Vierasreissuja on tälle kaudelle tehty neljä. Sekä Ylivieskassa, että Pietarsaaressa pinnat jaettiin numeroin 1-1, mutta Rovaniemellä FC Lynx sai kyytiä 4-0. Kauden ainoan tappionsa TP-Seinäjoki kärsi Hietalahdessa FC Kiistolle numeroin 2-0.Vielä keskiviikkona TP-Seinäjoki sai luvan tulla toimeen ilman hyökkääjätrioaan, eli Mikael Muurimäkeä, Juha Eteläahoa ja Abdullahi Danjoumaa. Myös keskikentän Pekka Väänänen oli sivussa, eikä hän ole Kuopiossakaan mukana. Myös Muurimäki on vielä sivussa, mutta sekä ”Etsku”, että ”Abdu” saattavat hyvinkin saada minuutteja.Uutena kasvona joukkueessa on Kuopiossa mukana myös Ari Suokas, joka siirtyi alustavasti kuukauden mittaisella sopparilla oranssipaitoihin PP-70:n riveistä.Tähän mennessä TP-Seinäjoen maaleja on tykittänyt yhdeksän eri pelaajaa. Saranpään veljeksillä on kummallakin kolme maalia tilillään ja ”Abdulla” kaksi, kuten myös Topias Tervasmäellä. Viimeisimpänä nimensä listalle sai Jussi Kankaanpää tehtyään kauden ensimmäisen maalinsa edustuksessa. Samalla tuo maali oli ”Jussukalle” ensimmäinen osuma TP-Seinäjoen edustusjoukkueen virallisissa otteluissa.Veikkausraadit ovat muistaneet myös oranssi-mustien pelimiehiä muutamissa matseissa. Eniten sakaraisia on seitsemän staraa saalistaneella Johannes Saranpäällä. Sekä Abdullahi Danjouma, että Henri Saranpää ovat napsineet kuusi tähteä tähän mennessä. Yhdeksän pruukilaisten pelaajaa on saanut tähtiä tililleen tähän mennessä.Niitä ja pisteitä lähdetään hakemaan lisää Kuopiosta. Matsi alkaa lauantaina klo 16.00 savon aikavyöhykkeellä ja se pelataan upealla Magnum Areenalla.
Takaisin uutisiin