Jallu ampui avauspisteet kotiin
Jallu ampui avauspisteet kotiin
MP – TP-Seinäjoki 2-3 (1-2)01 min 0-1 Jani Honkavaara23 min 0-2 Jouni Santanen31 min 1-2 Olli Kangaslahti74 min 2-2 Miikka Lempinen89 min 2-3 Arto JalasvaaraTP-Seinäjoen Ykkösen avaus sujui viikkoa aikaisemmin pelattuun kenraaliharjoitukseen verrattuna kerrassaan loistavasti. Avauskierroksen voitto Mikkelissä oli maukasta mannaa etenkin, kun MP pystyi tasoittamaan TP-Seinäjoen kahden maalin johdon toisella puoliajalla.TP-Seinäjoki sai otteluun parhaan mahdollisen startin, kun keskikenttäpelaaja Jani Honkavaara tulitti jo minuutin kohdalla pallon ensimmäisen kerran kotijoukkueen maalin yläkulmaan brasilialaisen Betinhon esityöstä.MP tuli kuitenkin lujaa. Nilkkavammaa edelleen poteva Rolf Laitamäki oli seuraava pruukilainen, jolle sovitettiin sankarin viittaa, sillä mies nappasi maalin johtoasemassa Tommi Sallisen laukoman pilkun kiinni ja vierasjohto säilyi.Vieraiden tahti jatkui kuitenkin samana millaisena se oli alkanutkin, sillä pelikello näytti 24. minuuttia, kun asialla oli Jouni Santanen, joka puski Vesa Kiljusen keskityksen jälleen yläpesään tehden numeroiksi jo 0-2.Kahden maalin johdossa TP-Seinäjoki joutui jo tekemään ensimmäisen vaihtonsa, kun laitalinkki Vesa Kiljunen jouduttiin vaihtamaan Sloveniasta mukaan ehtineeseen Mikael Muurimäkeen puolen tunnin kohdalla.MP otti pelin hallintaansa, kun TP-Seinäjoki luuli pelin jo ratkenneen. Toki TP:lläkin paikkoja oli, mutta sininutut tulivat vahvasti niin ensimmäisen jakson lopun kuin toisen jaksonkin.Kotijoukkueen kiri palkittiin, kun peliä oli pelattu reilut puoli tuntia. Valmentaja Teppo Yli-Karron hengitys helpottui, kun vielä viime kaudella Ilveksessä pelannut "journeyman" Olli Kangaslahti pääsi kaventamaan pelin numeroihin 1-2 pelikellon näyttäessä 31 minuuttia. Kanagaslahtihan on taannoin käynyt tyrkyllä myös TP-Seinäjokeen.TP-Seinäjoki teki toisella jaksolla lisää vaihtoja. Ensin Arto Jalasvaara korvasi vasemmalla Petri Kujanpään 60. minuutin pelin jälkeen ja noin kymmenen minuuttia myöhemmin Toni Suutari tuli Mikael Muurimäen tilalle.Vieraiden sydän alkoi puolestaan takoa, kun toisen jakson 29. minuutilla Lahdesta hankittu kärkimies, Miikka Lempinen pääsi tasoittamaan pelin. Samalla miehellä oli tasatilanteessa aivan ottelun lopussa avaimet ratkaista ottelu, mutta Rolf Laitamäki venyi taas kerran aivan upeasti ja otti ohjauksen viidestä metristä kiinni.Voittoa himoinnut vierasjoukkue ei kuitenkaan luovuttanut, vaan iski vielä kerran. Koko viime kauden maaleitta tarponut ja kolhujen runtelemana pelannut Arto "Jallu" Jalasvaara väläytti vaarallisuuttaan iskemällä pelivälineen maaliin ajassa 89 minuuttia Jouni Santasen syötöstä. Voitontanssi oli valmis alkamaan ja kausi sai todella hienon startin.Arto Jalasvaaralle maali maistui makealleViime kaudella valmentaja Markku Wacklinin mustaan kirjaan joutunut keskikenttäpelaaja Arto Jalasvaara oli taatusti onnellinen, kun pääsi iskemään 3-2 voittomaalin MP:n verkkoon vierasottelussa TP-Seinäjoen Ykkös-avauksessa.- Joo, siinä lähti terveisiä Tampereelle. Tarpeeksi tuli kuraa naamalle viime kaudella ja nyt maali maistui tosi hyvälle, riemuitsi loukkaantumistensa ja sairastelunsa jälkeen kuntoutuva Jallu.- Ihan OK juttu, että voitettiin. Saatiin ehkä liiankin hyvä alku, kun Honsu (Jani Honkavaara) teki heti 1-0 ja sitten tosi loistavasti pelannut Roope (Rolf Laitamäki) otti pilkun kiinni. MP sai sen jälkeen turhaan otetta, analysoi Jallu peliä.- Jos Kiljusen Vesku olisi 2-0 tilanteessa pystynyt tekemään kolmannen maalin, olisi peli ollut ohi, mutta nyt MP jaksoi tulla. Tahtovoitto tämä meille oli, lisäsi liinatukka.- Ai se maali vai? No, kerrankin tajusin vetää sijoittamalla, enkä täysillä. Silmät kii kuitenkin. Jone (Jouni Santanen) sen jatkoi kaikkien yli ja sitten vaan vedin suoraan ilmasta. Pääasia, että meni maaliin, hehkutti iltapalaa syöpöytellyt pelimies tyytyväisenä.Köppä huojentui pelin paranemisestaLoistavasti sujuneen maaliskuun jälkeen TP-Seinäjoen pelillinen ote katosi pahasti ja harjoituspelit olivat pakkopullaa, josta ei tahtonut oikein hyvää seurata. Nyt peli oli kuitenkin taas uomissaan ja valmentaja Hannu Rajaniemi sai huokaista syvään helpotuksesta, kun Mikkelistä kyettiin hakemaan kaikki kolme pistettä.- Ihan varmasti oli kaikista vaikein paikka aloittaa sarja. MP on tosi hyvä joukkue ja sen kärkipari Kangaslahti/Lempinen on yhdessä linkkien Sariola/Kesälahti kanssa sarjan pahimpia. Ei voi sanoa, että jännitti ennen ottelua, kyllä se oli paljon pahempaa, myönsi Köppä, joka kertoi pulssin tasaantuneen mukavasti ruokailun aikana.- MP tuli oikeastaan juuri niin kuin odotettiin. Vain Timo-Pekka Viitikko oli poissa ja uutena kasvona oli mukana Olli Kangaslahti, selvitti Köppä vastustajan kuvioita.- Peli oli nyt paljon parempaa kuin kenraalissa viikko sitten. Meillä oli tosi hyvät saumat tehdä vaikka 4-0 jo ekalla puoliajalla, mutta Jonen ja Markin puskut menivät hiukan yli ja kuin ihmeen kaupalla veskari sai torjuttua Veskun paikan, laskeskeli Köppä.- Sen jälkeen MP sitten tulikin voimalla. Toisaalta ne kyllä jännittivät ekan puoliajan ja puristivat aivan mielettömästi. Me saimme pelata aika lailla vapautuneesti ja pyrimmekin pelaamaan rohkeasti. Tämä antoi kyllä siihen uskoa, että omaa peliä voidaan pelata jatkossakin uskoen onnistumiseen, iloinen luotsi tilitti.- Roope pelasi maalissa hienosti. Se pilkku, jonka MP sai, kun Lempinen kaatui oli kyllä pilkku. Onneksi ei ajanut maalia kohti, niin ei sillä tavalla ollut kuitenkaan vaaraa punaisesta. Roope nappasi sitten Tommi Sallisen vedon ja jatko meni niin kuin meni, lisäsi Köppä.Mikki uupunut ja onnellinenTP-Seinäjoen nuori hyökkääjä Mikael Muurimäki ehti kuin ehtikin mukaan Mikkeliin tultuaan vasta perjantaina Suomeen ja lauantaina Seinäjoelle oltuaan 18-vuotiaiden maajoukkueen mukana Sloveniassa turnaamassa. Ensimmäinen yö kotimaassa meni Helsingissä, koska maajoukkue saapui Suomeen vasta yöllä.- Kyllä oon ihan puhki. Ei olisi tarvinnut enää yhtään enempää pelata, tunnusti neljässä ottelussa maajoukkueessa Slovenian matkalla esiintynyt Mikki.- Hyvin reissu meni. Sain pelata kaikissa matseissa ja tein Israelin verkkoon maalinkin. Puolivälieriin päästiin, kertoi Mikki matkailustaan.- Justiin ja justiin jaksoi tänään 40 minuuttia. eikä kyllä oikein kunnolla sitäkään. Hyvä, että voitettiin, huokaili nuorukainen matsin jälkeen. Mikki tuli puolen tunnin pelin jälkeen Vesa Kiljusen tilalle ja Toni Suutari korvasi Mikin noin 20 minuuttia ennen loppua.