Kelkankääntöoperaatio

Kelkankääntöoperaatio

SJK junioreiden A-junnut matkaavat huomenna Valkeakoskelle ottamaan mittaa Hakasta SM-karsintasarjassa.

Luvassa on valmentaja Max Peltosen mukaan kelkankääntöoperaatio kahden vaatimattomasti sujuneen pelin jälkeen.

– Porukalla on päätetty, että nyt kelkka kääntyy ja me menemme Valkeakoskelle tappelemaan ihan tosissaan kaikista kolmesta pisteestä. Me emme voi olettaa mitään, vaan nyt on näytettävä kentällä, sanoi Peltonen.

Kerhon kaksi ensimmäistä ottelua kotikentällä ovat päättyneet maalittomasti FC Jazzin kanssa ja maalin tappioon VIFK:lle, vaikka joukkue pelasi 65 minuuttia ylivoimalla.

– Huomenna on uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Tässä on nyt tilaisuus kääntää kelkka ihan kunnolla ja samalla kasvattaa luonnetta, lisäsi Peltonen.

Myös Hakalla on takana kaksi matsia. Ensin joukkue kaatoi TPV:n 2-0, mutta Kuopiossa isännät olivat vahvempia 4-1.

Ottelu Saharan tekonurmella alkaa klo 19.30, eli nyt Kerhon nuoriso siirtyy hallista raikkaaseen ulkoilmaan ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella.