Maistuva tasapeli Kokkolassa
Maistuva tasapeli Kokkolassa KPV-j – TP-Seinäjoki 2-2 (1-1)37 min 1-0 Jaska Pensaari45 min 1-1 Mikko Ylihärsilä56 min 1-2 Matti Lampi (rp)59 min 2-2 Jere MöllerTP-Seinäjoki pääsi pitkästi aikaa pisteiden makuun myös vieraskentällä, kun syyskierroksen avausottelu KPV-j:tä vastaan päättyi tasan."Tämä piste maistuu paremmalta kuin viimeksi kotona Kiistoa vastaan. Kurinalainen esitys puolustuspelin suhteen. Vetäydyttiin suunnitelman mukaan eikä linjasta nyt juostu läpi", valmentaja Jari Kujala kertoi.KPV-j siirtyi hienolla henkilökohtaisella suorituksella johtoon, kun Jaska Pensaari chippasi pallon ulkosyrjällä TP:n maalin ylänurkkaan. Mikko Ylihärsilä tasoitti puudutetulla jalalla läheltä aivan avausjakson loppuhetkillä.Toisella puoliajalla Marko Huttu pääsi puolittain karkuun ja kaadettiin alueella rangaistuspotkun arvoisesti. Matti Lampi ampui seuranneen pilkun vuorenvarmasti alakulmaan. Iloa kuitenkin kesti vain muutaman minuutin, sillä vapaapotkun jälkitilanteesta Jere Möller laukoi rangaistusalueen takaa komealla vedolla loppunumerot.Mitään paniikkia tasoitus ei oranssipaitojen leirissä aiheuttanut, vaikka mv. Ville Hakala esittikin jatkossa pari hyvää torjuntaa. Itse asiassa TP oli lopussa jopa hivenen hallitsevampi osapuoli, mutta todellisia vaaran paikkoja vastustajan maalille ei kuitenkaan saatu luotua.Puolustuspään poissaolojen takia Jani Asuintupa pelasi laitapakkina ja Jyrki Saranpää normaalista poiketen topparina.TP-Seinäjoki: Hakala (v), Kivimäki, Saranpää (v), Nuojua, Asuintupa, Lampi, Ylinen, Huttu, Pekkanen, Ylihärsilä, Luoma (v, 75. Leppänen)