Ruotsin matkan syitä ja saldoa
Useammalla kaudella olen päässyt vierailemaan eri maissa ja seuroissa, sekä seuraamaan jalkapallokulttuuria muualla.
Tämän kevään matka suuntautui lähelle, Tukholmaan, ihan vain sen vuoksi, että sinne on helppo matkustaa, se ei ole kallista ja nähtävääkin riittää melkoisesti.
Ajatuksena oli olla yhteyksissä pariin seuraan ja kysellä, mikäli on mahdollista päästä tekemään tuttavuutta heidän junioripuolensa kanssa, kuulla heidän mediavastaaviensa ajatuksia, katsoa pelejä ja repiä mahdollisimman paljon irti reissusta.
Luonnollisesti taka-ajatuksena on myös yrittää luoda kansainvälistä kontaktia seuroihin ja pyrkiä hyödyntämään sitä jatkossa omaa seuraamme, SJK-junioreita, ajatellen.
Viikon matka sisälsi neljä Allsvenskanin ottelua, kaksi Juniorallsvenskanin ottelua, yhdet treenit ja tapaamiset niin Djurgårdens IF:n kuin Hammarby IF:nkin eri työntekijöiden kanssa. Haastatteluita tuli videolle lähes kymmenen ja kuviakin miltei 7000. Siinä on perkaamista, mutta kaikki toimi erinomaisen hienosti.
Kaiken kukkuraksi alustavasti saatiin sovittua, että SJK-junioreiden valmentajia pääsee vierailemaan molempiin seuroihin. Jo sen vuoksi reissu oli tekemisen väärti.
Juttuja, videoita ja kuvagallerioita tulee mitä luultavimmin ensi viikon aikana miltei päivittäin näkösälle.