Sunde pukeutuu Villaan

Sunde pukeutuu Villaan

SJK-junioreiden kasvatti, Joonas Sundman, pukeutuu jatkossa Villaan. Ei ainoastaan pässinpökkimään, vaan sumujen saarten sellaiseen. Nuori pelimies on nimittäin tehnyt kolmivuotisen akatemiasopimuksen Valioliigassa pelaavan birminghamilaisen Aston Villan kanssa.

– Sopimus alkaa heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Silloin sitä sitten mennään sinne. Akatemiapelaajat majoitetaan perheisiin aina pareina. Sitä en sitten kyllä tiedä, mistä kaveri tulee, kertoo ”Sunde”.

Viisivuotiaana TP-Seinäjoen pallokoulussa aloittanut ”Sunde” kulki pitkään isoveljensä, Jessen, mukana pari vuotta vanhemmissa junioreissa, eikä se ole voinut olla näkymättä otteissa. Viimeisten parin vuoden aikana Sunde on pelannut myös ysikasien kanssa ja jo pitkään B-junnuissakin. Väliin mahtuvat myös ikäluokat 96-97, joissa on pelejä tullut tilille runsaasti.

Kotimaassa alakerran kovaotteisen nuorukaisen pelityyliä ei aina ole tuomareiden toimesta katseltu suopeasti ja voisi jopa väittää, että ajoittain kohtelu on ollut jopa kohtuutonta.

Englannin kentillä moisesta ei taida olla pelkoa. Ei ainakaan, jos katselee ”Sunden” tähän mennessä pelaamien akatemiaotteluiden saldoa. Otteet ovat ajoittain koviakin, mutta suurimmaksi osaksi reiluja. Ihan jokaisesta mustelmasta ja kolhusta ei kentän pintaan jäädä vinkumaan.

– Olen pelannut Chelseaa, Tottenhamia, Ipswichiä, Fulhamia ja Manchester Unitedia vastaan, eikä ole vielä tullut ainuttakaan korttia. Kyllä siellä saa pelata ihan niin lujaa kuin voi. Tähän mennessä olen pelannut topparina kaikki muuta matsit, paitsi ManU –ottelun. Siinä olin vasen pakki, naurahtaa nuori pelimies.

Tähän mennessä neljä kertaa Aston Villassa vieraillut kuudesti maajoukkueessa esiintynyt ”Sunde” kehuu kokemaansa. Maajoukkueessa hihaa on komistanut kipparinnauhakin, eli ura on ottanut mukavasti tuulta siipiensä alle.

– Siellä osataan ottaa kyllä ihan kaikki asiat huomioon ja olen tykännyt hommasta paljon. Toiveet siitä, että saisin jopa sopparin, alkoivat muodostua siinä vaiheessa kun seura kutsui minut uudelleen Englantiin. Ainahan sitä on ihan pienestä pitäen haaveillut pelaamisesta ulkomailla. Kyllä vanhemmatkin ovat olleet puolestani onnellisia ja päästivät matkaan ilman poikkipuolisia sanoja, nuorukainen jatkaa ja kertoo aikovansa käydä lukion netin kautta. Samoin teki nyt Bulgariassa pelaava Tero Mäntylä, joka haki alkutahdit ammattilaisuralleen Englannista ”Sunden”, Toni Lehtisen ja edustustasollakin pelanneen Janne Sallin tavoin.

Toni Lehtinen oli ensimmäinen TP-55:n pelaaja, joka suuntasi Englantiin pelaamaan akatemiapalloa. Häntä sinne oli kyydittämässä legendaarinen Kit Carson, joka edelleen vaikuttaa futiksen parissa. Tuolloin Kit työskenteli Peterborough Unitedin leivissä oltuaan aiemmin Norwich Cityssä.

Tero Mäntylä puolestaan suuntasi Valioliigassa pelanneeseen Portsmouthiin, joka on sittemmin romahtanut vauhdilla alaspäin futishierarkiassa.

Janne Sallin suuntana oli tuolloin Englannin toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelannut Barnsley ja sen edustusjoukkue. Polvivamma kuitenkin lopetti lupaavan uran ulkomailla, mutta Suomessa Janne toki pelasi vielä vuosia.

”Sunde” kertoo fanittavansa espanjalaista Real Madridia, mutta kovasti kelpaisi ura Englannissakin jossakin oikein isossa seurassa jossain vaiheessa uraa. Seuraavan kerran helmikuun lopulla Birminghamiin suuntaavalla pelimiehellä on terveiset ihan jokaiselle juniorille, niin SJK:ssa kuin muutenkin…

– Kaikki on omasta työstä ja halusta kiinni. Mitään poppakonsteja ei ole olemassa. Täältäkin voi päästä mihin vain kun uskoo siihen ja tekee kovasti hommia.Jännityksellä jäädään odottamaan, koska eteen tulee ensimmäinen reservimatsi akatemiotteluiden lisäksi ja sen jälkeen sitten vain venttailemaan debyyttiä edustusjoukkuetasolla. Villa Parkin nurmi on jo ehtinyt tulla tutuksi visiittien aikana ja onpa Sunde ehtinyt katsella paikan päällä pari joukkueen kotiotteluakin.Ai niin, ettei ihan unohdu. Ei Sunde ensimmäinen suomalainen nuori futaaja ole, joka on Aston Villassa vieraillut. Seinäjokelaispelaajistakin siellä kävivät Lammen veljekset ja onhan tokiu edustusjoukkueessakin nähty sinivalkoista väri maalivahti Peter Enckelmanin muodossa.Se lienee nyt ainakin sitten selvää, että entinen SJK:n keskikenttämies, Toni Kujala, joutuu nyt silmä kovana tarkkailemaan Sunden otteita. Onhan Figo fanittanut seuraa jo hyvän tovin 🙂