TP edelleen kaupungin valtias
TP edelleen kaupungin valtiasTP-Seinäjoki – Sepsi-78 1-1 (0-0)74 min 1-0 Henri Saranpää86 min 1-1 Miika AsunmaaEi löytynyt vieläkään siniasuiselta Sepsi-78:lta tarpeeksi lihasta riistämään kaupungin jalkapallovaltikkaa TP-Seinäjoelta. Kauden ensimmäinen paikallisottelu päättyi kuitenkin ehkä aivan oikeutetustikin 1-1 (0-0) –tasanumeroihin. TP-Seinäjoki on vuodesta 1994 lähtien hallinnut kaupungin jalkapalloa, eikä tilanteeseen tullut muutosta, vaikka vierasjoukkueena esiintynyt Sepsi-78 pääsi otteluun parhaista mahdollisista lähtökohdista verrattuna kotijoukkueeseen.Tasapeli oli seurojen kesken kolmas tällä sarjatasolla. Yhteensä TP-Seinäjoki ja Sepsi-78 ovat iskeneet vastakkain nyt 11 kertaa ja niistä TP-Seinäjoki on vienyt nimiinsä seitsemän. Kolme kertaa on pelattu tasan ja Sepsi-78 on voittanut kerran.Kotijoukkueen rivit olivat edelleen harvat ja siipirikkoiset, mutta kentällä olleet pelaajat taistelivat antaen kaikkensa ja se riitti tasapeliin. Ryhmästä olivat edelleen kokonaan sivussa Mikael Muurimäki, Juha Eteläaho ja Pekka Väänänen. Muutama muu puolestaan pelasi puolenkuntoisena ja ottelun lopulla se alkoi väistämättä näkyä otteissa. Se, miksi pelaajat väsähtivät, on päivän selvää jalkapalloa seuranneille. Jollei talvikaudella ole kolhujen takia saatu luotua riittävää peruskuntoa, ei ole saumoja jaksaa näillä helteillä. Siinä onkin työmaata tauon ajaksi oranssinutuille kolhujen parantelun lisäksi.Kummallekin jäi jossiteltavaa, kolisuttihan muilta osin varsin pimennossa pysynyt Edward Anyamkyegh poikkihirttä pelikellon näytettyä ensimmäisen puoliajan 46. minuuttia.Se oli ottelun ensimmäisen puoliajan paras tekopaikka ja syntyi kulmurin jälkitilanteesta. TP-Seinäjoki hallitsi ensimmäistä puoliaikaa hienokseltaan, mutta todella vaaralliset paikat jäivät puuttumaan. Puolinaisia paikkoja kotijoukkueella oli kuitenkin selvästi useampia kuin Sepsi-78:lla, joka ei saanut ainuttakaan veto kohti maalia lukuun ottamatta Anyamkyeghin läheltä lähtenyttä kutia.Toisen puoliajan alussa Sepsi-78 tuli tovin verran ärhäkästi, mutta joten peli hyytyi heidän osaltaan ja TP-Seinäjoki sai enemmän otetta. Ottelun avausmaalia jouduttiin odottamaan 75. minuutille, jolloin TP-Seinäjoki sai kulmurin vierasjoukkueen maalista katsottuna oikealta. Henri Saranpää asteli antamaan kulmaa ja yllätti kaikki, mukaan luettuna Sepsi-78:n jenkkimaalivahdin Colin Burnsin. Burns suoritti omalaatuisen imuroinnin ja pallo päätyi maaliverkkoon. Näin Saranpää pääsi tuulettamaan onnistumistaan entistä seuraansa vastaan.Maalin jälkeen Sepsi-78 sai pelistä otteen selkeästi vahvemmin. Tuntuikin, että oli vain ajan kysymys, koska tasoitus tulee ja tulihan se. Vaihdosta kehiin tullut Miika Asunmaa pääsi nokikkain kokonaisuutena mainion ottelun pelanneen Tiitus Lehtisen kanssa ja pystyi ajamaan keskelle niin, että pääsi laukomaan oikealla jalallaan pallon alakulmaan ohi heittäytyvän Tero Kinnusen. Pelikello näytti tuolloin ottelun 86. minuuttia.Omat paikkansa ottelussa oli kotijoukkueesta Petri Niemellä, jonka puskun Burns torjui kulmaksi, Jarkko Mäki-Maunuksella, jonka vedon Burns torjui ja vaihdosta kehiin tulleella, mutta vaatimattomasti esiintyneellä ja takaisin penkille päätyneellä Abdullahi Danjoumalla, joka olisi kaatuessaan mitä todennäköisimmin saanut rankkarin. Nyt mies sinnitteli pystyssä ja syöttö jäi suutariksi. Vieraista Jukka-Pekka Salminen oli keskikentällä terävä tulittaen kahdesti todella vaarallisesti.Oman episodinsa ottelussa esitteli Pelle-Hermannimaisia uimahyppyjä esitellyt Juha Järvinen. Miehen sukeltelu kuumensi Lasse Männikön, joka aivan suotta otti tuuppaamisestaan keltaisen kortin. Männikön oli turha lähteä moiseen typeryyteen mukaan, joten varoitus oli aiheellinen. Järvinen puolestaan voi keskittyä jatkossa enemmän pelaamiseen. Miehen kulmurit kun ovat mainioita ja ajoittain pallokin liikkuu näyttävästi. Moisilla tempuilla saa kuitenkin vain kanssapelaajien halveksunnan niskaansa.Vierasjoukkueesta varoitukset nousivat myös Edulle ja Mikko Kärjelle. Kärki oli keskialueella varsin vahva, mutta mitä ilmeisimmin ottelun loistavasti tuominneelta Vesa Toivolalta jäi näkemättä Kärjen temppu rangaistusalueella jo maassa ollutta Abdullahi Danjoumaa kohtaan. Kärki survoi nigerialaista kasvoihin ja moisesta on vain yksi tuomio olemassa, jos Männikkö sai omasta tempustaan varoituksen.Arvovaltainen Veikkausraati oli asialla. Ottelun parhaana palkittiin kolmella tähdellä Henri Saranpää, joka saa myös käyttöönsä Volvo C30 –sporttibiilin Käyttöauton toimesta. Kärki sai aiheellisesti kaksi tähteä, mutta ne olisi yhtä hyvin voinut antaa myös J-P Salmiselle, joka pelaa hyvää kautta. Kolmas sakarainen ojennettiin Tiitus Lehtiselle. Kotijoukkueesta myös laitapakit, Tero Mäntylä ja Mikko Väänänen esiintyivät moitteitta. Sepsi-78:n etutoppareista Alexei Budko oli luotettava ja pelasi varmasti läpi kamppailun.Pistejaon myötä molemmat joukkueet ovat vain neljän pisteen päässä sarjakärjessä viilettävästä PS Kemistä. TP-Seinäjoki aloittaa nyt tauon, mutta Sepsi-78 pelaa vielä kertaalleen ennen kesähuilia matkatessaan Närpiöön Kraftin vieraaksi sunnuntaina. Voisi väittää, että lepo tulee oranssinutuille aivan oikeaan ja osuvaan saumaan.TP-Seinäjoki: Tero Kinnunen, Mikko Väänänen, Tiitus Lehtinen, Petri Niemi, Tero Mäntylä, Lasse Männikkö (v), Johannes Saranpää, Jarkko Mäki-Maunus, Topias Tervasmäki (87. Ville Pakkala), Henri Saranpää, Vesa Kivimäki (57. Abdullahi Danjouma (87. Tommi Haanpää))