TP sulatteli kinkkua
TP sulatteli kinkkua
TP-Seinäjoen uusiutunut ja varsin nuoreltakin vaikuttava edustusjoukkue aloitti kevätkautensa kaatamalla entisen TP-vahti Jari Kujalan luotsaaman Lapuan Virkiän kotoisessa kuplahallissa loppiaisen kunniaksi. Kinkku oli sulanut ja maaleja nähtiin ottelussa puolin jos toisinkin.
Matsi pelattiin Virkiän vuorolla, joten pruukilaiset esiintyivät ”vieraina” ottaen 6-3 (4-1) –voiton takaoven kautta Kakkoseen nousseista lapualaisista.
Maaliteon aloitti Kajaanin Hakasta TP:n nuttuun siirtynyt keskikentän voimanpesä Martti Saarela kuuden minuutin jälkeen. Ottelun 17. Minuutilla Timo Rasinmäki teki 2-0 ja vajaan puolen tunnin jälkeen naapuriseura Sepsistä TP:n treeneihin tullut maajoukkuepoika Petri Huttu iski 3-0.
Huikeassa talvikunnossa oleva Peterborough Unitedin kiikaroima Toni Lehtinen venytti verkkoa numeroiksi 4-0, kun kellossa oli 31. Minuutti menoillaan. Vielä ennen taukoa lapualaiset kavensivat numeroiksi 4-1 ja toisen puoliajan alussa numeroiksi 4-2.
GBK:ssa viime kaudella pelannut Tom Häggblom puolestaan iski 56. Minuutilla 5-2 ja rivakkakinttuinen Janne Järvinen 72. Minuutilla 6-2. Virkiä kavensi vielä lopussa päätösnumeroiksi 6-3.